Mikko Rönnholm

Missä se lottovoitto olikaan

Economist tekee selvityksiä, mielenkiintoisia sellaisia  Tässä on laadittuun grafiikkaan linkki

Kauppalehti referoi tutkimusta seuraavasti:

  • Luvuilla on tarkoitus todistaa, mihin maahan lapsukaisen kannattaa tai
    kannatti syntyä. Vuonna 1988 paras oli Yhdysvallat, nyt se on sijalla 16.Tämän vuoden ykkösmaa on Sveitsi ja kakkonen Australia.Hieman paremmin on käynyt nyt jo aikuistumisen kynnyksen ohittaneelle
    suomalaiselle. 25 vuotta sitten kotimaamme oli sijalla 18, nyt Suomi on 11.Kuva ei ole kuitenkaan rohkaisevaa katsottavaa, jos tarkasteluun otetaan muut
    pohjoismaat. Norja on kohonnut lähes Suomen tasolta kolmanneksi ja Ruotsi
    sijalta yhdeksän neljänneksi.Jopa Singapore ja Hongkong ovat Suomen yläpuolella.Vuoden 1988 parhaista maista seitsemän ensimmäistä on pudonneet, jotkut jopa
    yllättävän alas. Britannia on nyt 27., Japani 25. ja Italia 21.Edellisestä vertailusta ei löydy esimerkiksi Taiwania. Nyt se on 14.Maailman muuttumisesta kertovat myös Baltian maat. Vuonna 1988 ne olivat osa
    Neuvostoliittoa. Nyt Viro on 44., Latvia 48. ja Liettua 57.Vertailu yrittää selvittää, millä maalla on parhaat eväät tarjota terveyttä,
    turvallisuutta ja vaurasta elämää vielä vuosienkin kuluttua.Kun kuvaa katsoo, käy selväksi, että asiat ovat muuttunet paljon
    sukupolvessa. Kuva vihjaa myös siitä, miten paljon talouspoliittisilla
    päätöksillä ja ylipäätään politiikalla voi vaikuttaa ihmisten elämän.Kari Hänninen; Kauppalehti 23.1.2013

Tasan ei käy onnenlahjat eikä mikään ole pysyvää ja kaikki on suhteellista
ja viime kädessä riippuu menetelmästä ja loppujen lopuksi itse
ihmisestä. Terve ja rikas tai sairas ja köyhä eli yksilön asema sanelle
paljon.

 Mutta kyllä näissä voi jotain yleispätevää olla ja ainakin tässä
on se hyvä puoli, että tämä ei ole pelkkää libertanistista kehua, päin
vastoin. Tästä ei Nalle Wahlroos tykkää. Maailman suurin uhka ei olekaan eurooppalainen sosialidemokratia.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa