- Pääministeri Jyrki Katainen myönsi Järvenpäässä, ettei
kaikista rakenneuudistuksista ole pitäviä laskelmia.Suomen pelastamiseksi tehtävät rakenneuudistukset
ovat pitkälti uskomuksenvaraisia,
sanoi pääministeri Jyrki Katainen
(kok) kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa Järvenpäässä lauantaina.
HS 13.102013
Samassa
lehdessä Saska Saarikoski selvittelee näkemystään oikeistonuoriin ja siinä
yhdessä kohdassa tulee viitanneeksi akuuttiin USA:n poliittiseen kriisin
kirjoittamalla:
- Uusimpana tempauksenaan tämä porukka (äärioikeisto USA:ssa) onnistui sulkemaan koko Yhdysvaltain
liittovaltion, mikä tuskastuttaa jo maltillisia oikeistolaisiakin.
Kiihkoilijat eivät kuitenkaan muiden arvostelusta hätkähdä, sillä
he esiintyvät uskossaan varmoille tukijoukoilleen ja tietävät olevansa
hyvän puolella pahaa vastaan. Saska
Saarikoski HS 13.10.2013
Uskon asioista
ei pidä kiistellä, on vanha sanonta, joka tarkoittanee toisen samanlaisen
mukaan sitä, että jokainen saa tulla uskollaan autuaaksi. Mutta Uskon ja
uskomuksen varassa toimiminen on toinen kysymys. Silloin pitää asiaa tarkastella
ja eritellä. Sillä siihen sisältyy suuri vaara. Tiedämme vanhastaan, että
kun muut argumentit loppuvat tulee tilalle usko ja siihen vetoaminen. ”Uskon on luja luottamus siihen toivotaan
ojentautumista sen mukaan mitä ei näy”, taitaa olla teologinen määritelmä. Ja
siitä näyttää nyt olevan kysymys USA:n äärioikeistossa. Onko Katainen hädässään, kun huomaa olevansa eksyksissä,
turvautumassa tähän samaan. Hurmaavan mielikuvapoliitikon taival on vakavassa
vastamäessä.
No kun näin
sattui ajankohtaiseen aiheen sopivat lainaukset , niin jatketaan tätä
oikeistoradikalismin pohdintaa Saska Saarikosken johdatuksella:
- Tuntuu siltä,
että kirjava joukko äänekkäitä oikeistopopulisteja ja nuoria ääriliberaaleja
on mennyt sekaisin saamastaan julkisuudesta ja istuu illat pitkät
lukemassa juttuja itsestään ja kehittelemässä yhä hurjempia mediaprovokaatioita.Ja kun ideat
loppuvat, jäljellä on vielä se suora jäykkä käsi, jolla voi poistua
estradilta näyttävästi…. - Hurmaoikeiston
gurun Ayn Randin kirjoitukset
ovat niin pöhköjä, että epäilen jonkun kirjoittaneen ne puhtaasti parodiamielessä. - Rotuopit, heterovimma, hurriviha, antifeminismi ja mitä niitä
onkaan eivät ole minusta muuta kuin oman pahan olon projisointia muihin
ihmisiin.
En ymmärrä, en pidä, en jaksa – mutta ei kai minun siis kuulukaan. - Vihaiset nuoret, joiden ajatuksille vanhat taputtaisivat, eivät
kai olisi kovin vihaisia. - Alan kummasti ymmärtää, miltä vanhemmista tuntui kuunnella sen punatähtitoverin
paasausta.
Olen
nuoruuttani elänyt vasemmisto radikalismin aikoihin tosin siihen suhteellisen
vähän innostuneena. Se johtui varmaankin siitä, että isäni ei ollut
sotaveteraani, vaan punakaartilainen ja siksi ei minunkaan tarvinnut häntä
vastaa kapinoidessa olla pilkallinen sotaveteraaneille tai muille sellaisille
asioille, jotka ikätoverieni keskuudessa olivat yhtenä pontimena radikalisoitua
tekemällä isänmurhaa.
Mutta sääntönä tahtoo olla, radikalisoituminen polarisoituu ja heiluri heilahtaa
yhteiskunnallisen jatkavuuden lain mukaan ääriasentoon, kunnes tavallisuuden
vetovoima sen pysäyttää.
Ei niin siunatuksi lopuksi pieni vilkaisu
päivän Hautalaan
Aloitetaan se lainaamalla Kari Vainion Kolumnia ( Turun Sanomat 13.102013 Pelkkiä paradokseja)
-
Greenpeace tavoittelee tempauksillaan maksimaalista julkisuutta. Sen se olisi
saanut, jos Arctia Shipping olisi tehnyt järjestöä vastaan rikosilmoituksen
puolitoista vuotta sitten. Banderollit olisivat liehuneet poliisitutkinnan ja
oikeusprosessin ajan. -
Omistajaohjauskohun ensimmäisenä päivänä – keskiviikkona – kuulosti
paradoksilta, että kansalaisjärjestöön kallellaan oleva ministeri Heidi Hautala
olisi halunnut tämän estää.
Kari Vainio
on enemmän uskollinen hallintohenkilö, partiolainen . Hän on vakaasti
kehittynyt Turun Sanomien hengessä ja miettii asioita käytännöllisen kyynisesti.
Ihan niin kuin perhelehden päätoimittajan pitääkin; se ei hänelle tuota tuskaa,
koska hän on samaa mieltä Ketosen perheen kanssa luullakseni lähes kaikesta.
Helsingin
Sanomat on ollut perhelehti ja siitä saimme kuvauksen lehdessä, kun entisen
päätoimittajan Janne Virkkusen tulevaa kirjaa Aatos Erkkoa koskettavalta kohdalta siteerattiin. No nyt lehti on
kääntynyt säätiön suuntaan ja siellä ei ole Erkkoa. Pekka Mykkänen kirjoittaakin sitten paljolti omasta kovin henkilökohtaisesta
vinkkelistä ihailun ja ihmetyksen sekaisen kirjoituksen paljon puhuvalla kuvalla varustettuna sanomalla mm:ssa.
- Aktivismi
ja kansalaistottelemattomuus ovat muun vaikuttamisen ohella tapoja
testata, mitkä lait, hallintomallit ja käytännöt ovat säilyttämisen
arvoisia. Riippuu yhteiskunnan kypsyydestä, millä keinoilla asioihin
voi vaikuttaa.
Ymmärrän silti niitäkin, joiden mielestä on pulmallista, jos jokainen
eturyhmä tuosta vain päättää, mitä lakia milloinkin rikotaan moraalin
nimissä. Hyväksytkö kansalaistottelemattomuuden kettutarhauksen
lopettamiseksi, aborttien vastustamiseksi tai islamistivaltion
edistämiseksi? ….. - En tiedä, oliko Greenpeacen tempaus järkevä. Mutta pidän itseäni
etuoikeutettuna, koska on Sini Saarelan kaltaisia ihmisiä, jotka
parantavat maailmaa, kun minä seikkailen ostoskärryjen kanssa marketin
hyllyjen välissä.
Heidi
Hautalan tapauksen ydin ei ole ollut tässä,
vaan siinä, että hänellä on ollut
ja on tapana jesuiittamaisesti epärehellisillä sanomillaan pyhittää oma
toimintansa. Ja nyt taas näyttää siltä, että tämä perusasia – epärehellisyys – jää tämän arktisen
hysterian varjoon. Ja tarkoitan tällä hyvää monien kuten Mykkäsen mielestä hyvää tarkoittavaa luonnonsuojelua.
Vihreät ovat mielestään, kuten tiedämme, muita parempia taidollisesti, mutta
ennen muuta moraalisesti ylempänä. Ja millä keinolla tämä on saavutettu?
Lehdistöä ja julkisuutta julkeasti hyödyntäen.
Se se jurppii kaikkia niitä, jotka tavanomaisesti
ovat yrittäneet tehdä parhaansa on vakaumuksensa mukaisesti toimien ja siitä
hyvästä vihreiden pilkan ja epäilyksen
varjon kohteeksi joutuneet.
Samanlaisia tunteita herättää Kokoomuksen Jyrki Kataisen hurskastelu:
- ”Meiltä
tämä vaatii kuitenkin yhteisvastuuta. Ei riitä, että katsoo
omaa tai oman kunnan etua. Ei synny uudistuksia, jos vastustaa
kaikkia omalle kohdalle tulevia muutoksia. Jos jokainen
ajattelee vain itseään, Suomea ei voi uudistaa.”
Meiltä
käytetään kun tarkoitetaan tavallisia tallaajia. Me olemme myös
pienenempien kuntien edustajia. Ja meidän on venyttävä silloin kuin
rikkaammat ja suuremmat tarvitsevat. Kuka jaksaa noita yhteisvastuun
tarinoita suuttumatta kuunnella. Uskon ja toivon saarnat ovat
entistenpappien tyhjää puhetta. Niistä puuttuu se tärkein.