Tunnelmat näyttävät olevan pelokkaan toiveikkaat, ”metrillä kasvanut” Erkki
Tuomioja sanoi, että Geneve ylitti odotukset, mutta varovainen Barack Obama ei hehkuta
neuvottelutulosta vaan muistuttaa, että mitään ei ole ratkaistu.
Vladimir Putinilla on käytössä lapsenkasvatuksen
kaikki keinot. Propagandan mestari hallitsee kotikenttäänsä suvereenisti ja
niinpä opiskelijat uloshuutavat asiallisen kriittisiä näkemyksiä esittävän
professorin. Yliopistojen puhumattakaan tiedotusvälineiden vapaus on viety. Kansallisuushenki jyrää.
Lännen puolelta haetaan heikkouskohtia, kuten EU maiden ultraliikkeiltä eli
niiltä, joiden odotetaan menestyvän Eurovaaleissa. Niinpä heidän Putinille ymmärtämystä
tihkuvat EU-kriittiset lausunnot sopivat Moskovalle. Mutta panisikohan se EU maiden äänestäjät ajattelmaan?
Tietenkin, kuten FT:ssä kerrotaan, ovat liikemiehet juosseet Putinin puheilla
Siemens etunokassa. Suurista riskeistä ja ansiomahdollisuuksista on kysymys.
Saksan entiset liittokanslerikin yllyttävät ymmärtämään.
FT:ssä, jota seuraan, ei Suomea ole mainittu näissä yhteyksissä eikä Putinin puheen selostuksissa;Suomen presidentin
ärtymys EU:n huippukokouskiellosta ei mainita puhumattakaan telkkarin
sekoiluohjelmista: Pitääkö tästä olla huolissaan siksi, että meitä ei noteerata
vai tyytyväinen siksi, että meidän asemaa ymmärretään.
Philip Stephens
kirjottaa artikkelissaan, Putinilla on edelleen ystäviä Lännessä.
John Kerryllä on
hieno lause. ”Lännessä vastataan Venäjän 180-luvun toimintaan 2000-luvun
työkaluja käyttäen”.
Yhdysvaltain ulkoministeri unohtaa jotain. Huomioon ottamatta sitä, onko
eurooppalaisilla yhteistä poliittista tahtoa tuottaa vakavia taloudellisia
kustannuksia Moskovalle mahdollisesti marssista Ukrainaan, on toinenkin ulottuvuus konfliktiin.
Vladimir Putin on voittamassa propagandasodan.Sisäsiset epäkohdat on lakaistu maton alle ja ne korvattu
voimakkaalla kansallistunteella. Putin ei ole suinkaan yksin nähdessään
Neuvostoliiton romahtamisen katastrofina, jonka käsikirjoituksen laatijana oli Yhdysvallat. Siis ulkomaalaiset ovat syyllisiä.
Tämä on vanha hallitsijoiden temppu saada kansa puolelleen
nostamalla ulkomainen viholliskuva, joka yhdistää. Ja venäjän sisäinen
propagandavoitto ei ole paha paitsi, jos se riistäytyy joko siksi, että johtaja
ei hallitse itseään tai kansan hallitsee häntä.
Tästä kaikesta tulee mieleeni Neuvostoliiton hajoaminen ja
Suomi.
Muistamme, tai, jos emme muista, oln meidän syytä lukea Historin tekijät kirjaa. Kuvatkin jo kertovat, että silloinen TP Mauno Koivisto keskitti oman toimintansa
USA:n ja Neuvostoliiton suhteiden hoitamiseen ja moninaisiin keskusteluihin
Bushin ja Gorbatšovin sekä muiden historian tekijöiden kanssa .
Ne eivät olleet turhia puheita, vaikka se silloin
tuntui kovin yksinkertaiselta ehkäpä liioittelultakin. Mutta ajatelkaamme sitä
tilannetta verrattuna nykyiseen. Silloin, jos koska oli kaikki suurkatastrofin ainekset.
Suomen presidentti Mauno Koivisto oli
1900-luvun lopulla maailmanrauhan asialla luoden Suomelle uuden
kansainvälisen itsenäisemmän aseman.
Nykyisten johtajiemme tehtävänä on ponnistella olosuhteet ja ajankohta huomioon
ottavin toimintatavoin, joilla asemamme kehitetään itsenäisenä, mutta
yhteisöllisyyttä arvostavana EU:n jäsenmaana sekä arvoistamme demokratiasta ja
avoimuudesta kiinni pitävänä pohjoisena Venäjän naapurimaana.
