”Taas niityt vihanoivat ja laiho laaksossa” veisattiin Urpo
Alhon siunaustilaisuudessa ja seuraavan päivänä koulujen päättäjäisissä.
Kirkkoherramme
Jyrki Rautiainen selosti, että virsi on 1600-1700 luvun vaihteesta liittyy erityisen
erikoisen talven kuten mennyt oli siis lämmin. Tuolloin sitä seurasi sitten
kylmä kevät ja kesä. Siitä aiheutui kato ja sitä vuotta seurasi kolme suurta
katovuotta ja sitten Joutui armas aika ja suvi suloinen”.
Kimmo Aho kirjoitti, että ”jokin pisti oheisen jutun (Äitien
toukokuu) kirjoittamaan”. Kirjoituksessa oleva Naantalin työläiskirjailijan Ida Karken herkkä
kirje vie omat mielikuvat vuosien takaa tähän päivään ja elämän kulkuun, jota
työläisakateemikko Toivo Pekkanen kuvaa:
-
Väliin on kaunis ilma, väliin rumempi,
toisinaan tulee päivien katkeamattomasta jonosta erittäin miellyttävä päivä,
joista muisto säilyy vielä kauna jälkeenpäinkin, toisinaan taas päinvastoin.
Paljon ja monenlaisia ihmisiä liikkuu joka päivä hänen ympärillään. Hän
keskustelee heidän kanssaan, kuuntelee heidän toiveitaan ja pyrkimyksiään,
heidän ilojaan ja surujaan. Ihmiset ovat niin kiitollisia, kun joku kuuntelee
heitä.
Lappalaisten kallioiden kukkivat seinät ovat muistutus
pysyvyydestä. Uusi kasvu on luonnon ihme, mutta samalla muistutus inhimillisen
elämän kulusta. Sitä veden pinnalta katsellessa tulee rauhoittunut olo, josta
herään kohti syöksyvän kalalokin kirkaisuun. Eteenpäin pikkuhiljaa kohti
siimojen siltaa ja sataman ääniä ja takaisin mukaan päivän muuhun menoon.