Juuri nyt ollaan
muistelmassa monia historiallisia tapahtumia. Valistunut ystäväni oli pannut merkille, että
nyt on aivan erityisen – siis enemmän kuin menneinä vuosipäinä- ollut kansainvälistä ja meidän omaan historiaamme liittyvää.
Erityisesti elämme nyt uudellen 70 vuoden takaisia Suomen kohtalon hetkiä ihan Normandian aikataulun
mukaisesti. Niilläkin varmaan on jotain tekemistä toistensa kanssa, sillä niin
erillissotaa kuin halusimmekin käydä, niin kyseessä oli kutenkin maailman sodan
yhdestä lohkosta.
Mutta lainataan vapaasti referoiden10.6. 2014 FT:ssä ollutta Martin Wolf kolumnia 100 vuoden opetuksesta
- Tänä vuonna on 100 vuotta ensimmäisen
maailmansodan alku, D-Day (Normandia) 70 vuotta ja Neuvostoliiton Imperiumin romahduksen
ja (Tiananmenin) Taivaallisen aukion tehoiskun 25-vuotispäivät. Sata vuotta
sitten Euroopan hauras järjestys hajosi. Seitsemänkymmentä vuotta sitten,
demokratia joutui totalitarismin uhriksi Euroopassa. Kaksikymmentäviisi vuotta
sitten Euroopasta tuli yhtenäinen ja vapaa, kun taas Kiina valitsi
markkinatalouden ja puolueen johtaman valtion yhdistelmän. Olemme nyt eläneet neljännes
vuosisataa globaalin kapitalismin aikakautta. Mutta tällainen kausi on
poliittisen ja taloudellisen paineen alaisena yhä selvemmin.
Kolumni loppuu
- Ehkä vielä tärkeämpi on korostaa poliittista
asetelmaa kuten ennen vuotta 1914. Jännitteitä synnyttää taloudellinen
yhdentyminen ja poliittinen kahtiajako. Edelleen integroitunut talous on
akilleenkantapää. Tänään Venäjä kokee itsensä altavastaajaksi kun taas Kiina itsevarma.
Ydinaseiden vähentäminen pienensi suoran sotilaallisen konfliktin mahdollisuuksia,
mutta ei poistanut niitä. Niiden seuraukset olisivat nyt paljon pahemmat - Jos on yksi opetus viimeisten 100 vuoden
ajalta halutaan nostaa; se on, että olemme tuomittuja yhteistyöhön. Mutta kun olemme
edelleen heimokansoja. Yhteistyö ja yhteentörmäyksen välinen jännite on pysyvä.
Menneen vuosisadan aikana ihmiskunnan kokenut molemmat ääripäät. Tulevan vuosisadan historia tulee muotoutumaan hyvin samanlaisien valintojen perusteella.
Joku kommentaattori vastasi Wolfille, että vuosi 1979 kuuluisi noiden tärkeiden vuosien joukkoon siksi, että
silloin öljykriisin toine vaihe alkoi ja ääri-islamin nousu muutti Lähi-itää. Hänen mielestään myös
Kiinan vapautuminen aloitettiin tuolloin.
Liitän tähän vielä Wolfin kokoamaan talousgrafiikka selittämään muutosta:
Tälläkin palstalla on kehityksen kaarista puhuttu mm:ssa Wahlroosia koskevan
kirjoituksen yhteydessä seuraavasti:
- Gideon Rachman kirjoitti viime vuoden elokuussa FT:ssä
lainasi myös James Gallahania - Hyvin varakkaiden on
todennäköisesti vaikeampaa välttää painetta korkeampien verojen suuntaan
läntisessä maailmassa. Vuonna 1979 Margaret Thatcherille hävinnyt James Callaghan huomautti osuvasti:
”On aikoja, ehkä kerran 30 vuodessa, kun politiikassa on
käännekohtia.” Noin 30 vuotta Thatcherin-Reaganin aikakauden alusta
näyttäisi toinen käännekohta olevan meillä käsillä. - Voisiko Rachmanin arviossa olla selitys Nalle Wahlroosin
vähäiseen huomioarvoon. Hän ei ole
luomassa mitään uutta eikä esitä mitään yllättävää. Hän puolustaa edelleen
sitä, mikä on mennyt liian pitkälle. Kova talousliberalismi ei olekaan
vallankumouksellista uutta. Siitä on jo liian paljon kokemusta ja siksi sille
nousee vastavoima ja se Rachmanin mukaan tarkoittaa rikkaiden verotuksen
kiristämistä juuri sitä mitä Wahlroos vastustaa.
Ihmettelyyn siitä, että miksi nyt niin paljon puhutaan menneistä käänteistä, voisi olla selitettävissä sillä, että olisimme nyt käännekohdassa. Itse tietenkin toivoisin, että talouden ääri-ilmiöden, kuten rikastumisen keskittymisen aika voisi olla lopuillaan ja että jotain uutta luovempaa tulisi tilalle. Jotain sellaista, johon tavalliset ihmiset voisivat tarttua ja saada uskoa tulevaisuuteen, jottei tuollaine poliittinen toiminta , jota laäheisyydessämme näemme, pääsisi valloilleen ja johtaisi Wolfin pelkäämiin vaarallisiin ristiriitoihin. Kun yhteistyöhön olemme tuomitut, niin eikö sitä tuomiota voisi suosia.