Ongelmana
on, etteivät investoinnit käynnisty. Syitä on monia ja aiheesta kirjoittava James
Mackintosh: Pitkäaikavälin näkymä:
Investoijat herätetään sodan riskiin. (The Long View: Investors wake up
to war risk) Mackintosch
lopetta juttunsa.
- Kun sota trumpetit törähtävät,
geopolitiikka voittaa rahoituksen. Muina aikoina kannetaan huolta
rahapolitiikasta.
Pitkään vallinnut sellainen käsitys,
että talous määrää muun politiikan eikä päin vastoin.
Pilkkasimme vanhaa neuvostojärjestelmää
siitä, että se oli unohtanut Karl Marxin opin siitä, ettei talouden
ylärakenteen kautta voitaisiin taloutta menestyksellisestä kansan parhaaksi johtaa.
Yksi kvartaalivuosisataa on eletty talouden dominointivaltaa nk. politiikan
loppua. Kiinan kehitys on vahvistanut käsitystä, että ideologiat ja muut sellaiset
asiat on heitetty syrjään ja talouden ehdoilla pelataan markkinavoimien johdatuksessa.
Thomas Pikettyn uusi 21. vuosisadan pääoma
– kirja (Le Capital au XXIe siècle 2013) vahvistaa tätä
talouden valta-asemaa ja hän näkee vielä sen seurauksena vahvaa tuloerojen
kasvua jonkinlaisena yleislakina. Kirjaa on arvosteltu poliittisin perustein sen pikkuvirheistä ja
nyttemmin on kirjoitettu toisesta kulmasta samaan aiheeseen liittyen, että kysymys epätasa-arvosta
on muutakin kuin taloutta.
Adam Posen on
kirjoittanut, että epäatasa-arvo keskustelussa unohdetaan rotu, sukupuoli ja
etninen tausta.
Viime vuoden Kultaranta-seminaarissa
Sauli Niinistö paalutti, että talous
on valtataistelua. Silloin pidin sitä liian yksipuolisena ja talouden
itseisarvoa väheksyvänä liian hallinnollisen näkemyksenä. Jossakin vaiheessa arvioin,
että siinä taitaa olla itua sittenkin.
Kun taas nyt voimme havaita päinvastaista; ainakaan lyhyellä tähtäimellä ei voida
valtaa käyttää talouden keinoilla. Venäjäpakotteet eivät taida purra ollenkaan siten,
kuin lännessä oman kokemusmaailman tukeutuen luullaan.
Vladimir Putinin kansansuosio sen
kun kasvaa, eli venäläisessä maailmassa on sellainen arvojärjestys, että valtion
asema on yhteinen arvo. Vanhoissa muistoissa sankaruus yhdistyy kärsimykseen ja
yksilön elämän laatu saa väistyä, kun kyse on suuresta mahtavasta.
Erkki Tuomioja on saanut kehuja
suoralinjaisesta toiminnastaan. Nyt hän osoittelee sormellaan EU:n surkeaa
johtoa: Venäjä politiikka tuuliajolla EU:ssa.
Ulkoministerit ml. omamme johtavat
konsensushengessä. Tarkoittiko Eki sitä,
että pitäisi antaa enemmän suoraa toimivaltaa jollekin elimelle tai henkilölle
vai oliko kyse lämpimikseen puhumisesta? Tosipeloitteitako hän tarkoittaa, kuten Philip Stephens FT:ssä.
Keskusten Juha Sipilä ja perussuomalaisten joukot vaativat jämäkämpää Suomen
etujen puolustamista.
Sauli Niinistö ja Antti Rinne olivat oikeassa todetessaan, että ei tämä ole
katastrofi ja yhdessä päätetyistä pidetään kiinni.
Olisiko Suomella, jonka väestöstä suurempi osa haikailee Naton perään, aika
loikata EU- rintamasta Venäjän syleilyyn. Se ei ole rohkeutta, vaan tyhmyyttä. Onko tässä keskustan kompastuskivi?
O’ho: Ukko Pekka marketissa venäläinen metvursti oli tarjoustuotteena!
Tove Janssonin syntymästä
sata vuotta. Naantalin muumimaailma elää ja ensimmäistä vuottaan ilman Dennis
Livsonia.
Tove Janssonin elämästä tiedän monien kertomusten perusteella
enemmän. Aikamoinen ihme on ja kumma on se, että Naantalissa on tällainen
Muumimaailma. Uskokaa tai älkää: Dennis Livson kantoi usein huolta siitä, ettei
täällä unohdettaisi Tove Janssonia. Näkyy 100-vuotisjuhla Muumimaailmassa, mutta
ei juurikaan muulla tavalla.
Jälkiviisaasti voisi sanoa, että ehkäpä kaupungin yhdessä Muumimaailman kanssa
olisi pitänyt tai ehkei se vieläkään ole myöhäistä, muistaa Tove Janssonia
ihmisenä. Se olisi oikein näinä ahdistavina aikoina erityisesti ajattelen myös edellisiä
aiheita.
