Junnila pelaa eikä pelkää

Vilhelm Jiunnilan käyttämä kaasua ilmaisu ei ole ihan fiksuimmasta päästä;   Kaasua-sanonta voi tuoda mieleen jopa
holokaustin erityoisesti, kun huomioon otetaan puolueen taustat, tavat ja  tavoitteet.
Ruotsalaiset vieraat sopivat suomalaiseen vaalimaisemaan erinomaisesti ja aivan erityisen
hyvin pakkoruotsin vastustajien kuvaan!
Tällainen tiedote on tänään ilmestynyt::

Kent Ekeroth on ollut
Ruotsin valtiopäivien jäsen vuodesta 2010 lähtien. Hän toimii
kansanedustajuutensa ohella myös ruotsidemokraattien kansainvälisten asioiden
sihteerinä. Ekerothin mukana matkustaa dokumenttia tekevä journalisti.

Vilhelm Junnila on
tyytyväinen saadessaan nimekkään vieraan kotiseudulleen:

– Kent Ekeroth on
nostanut työssään esille erityisesti Ruotsin maahanmuutto- ja monikulttuurisuuspolitiikkaan
liittyviä ongelmia. Suomalaisten kannattaa kuunnella häntä tarkalla korvalla,
sillä voimme vielä välttää Ruotsissa tehdyt virheet.
– Yhteistyössä on voimaa ja haluankin omalta
osaltani edistää perussuomalaisten ja ruotsidemokraattien välisen
keskusteluyhteyden syntymistä, linjaa Junnila.

Vilhelm Junnilan
vaalitilaisuus alkaa Turun kaupunginkirjastossa perjantaina 17.4. klo 18.15.

Ex pääministeri Ingvar
Carlssonilta
kysyttiin viime lauantaina, että mitä hän voisi antaa ohjeeksi suomalaisille,
kun heillä on paljon enemmän maahanmuuttajia?
Carlsson taisi vastata, että
paljon Ruotsiin on vastaanotettu, mutta mitään oppia he eivät voi antaa, koska heillä
integrointi on hoidettu huonosti. Rehellistä puhetta. Ja siitähän on kysymys. Maahanmuutto ei loppu, eikä sen pidäkään loppua. Syrjinnällä tilanne vain pahenee. Ihmismäisyys on ensimmäinen lähtökohta, sillä yksikään suomalainen ei nouse maahanmuutajia painanmalla.

13.4.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa