Naantalia ja Urjalaa yhdistää henkilöside; Riitta ja
Urpo Alhon Minna-tytär on Urjalan Työväenyhdistyksen puheenjohtajan Reijo Kuljuntaustan
vaimo ja aktiivi itsekin.
Urjalan yhdistyksen Työväentalon 100-vuotisjuhlaesitteellä Riitta perusteli
innostuneen vastanoton saanutta vierailua Urjalaan.
Lauantaina 25.4.2015 Naantalin aurinko mukanaan Riitan
johtama bussilastillinen lähti vajaan 5000 asukkaan pirkanmaalaiskuntaan Väinö
Linnan lapsuuden maisemiin.
Aluksi tutustuimme kunnan kirjastossa sinne konstruoituun Väinö Linnan
työhuoneeseen ensiluokkaisen oppaan Marja-Riitta Tourun vetämänä.
Varsinainen Väinö Linnan reitti alkaa hänen
syntymäkodin sijoilta. Talo on purettu, mutta perustuskivistä pystyy sen
hahmottamaan. Paikan erinomainen sijainti eteläisellä rinteelle kertoo ihanteellisista
ja mielenkiintoisista lapsuuden olosuhteista.
1920 syntyneen kirjailijan isä kuoli kun Väinö oli 11
vuotias ja he joutuivat muuttamaan vaatimattomaan torpaan mäen toiselle
puolelle. Talo meni myyntiin ja sen ostaja oli Naantalin ja PAM:n johtotehtävissä
olevan Arja Savolaisen isoisä. Arja
syntyi näköetäisyyden päässä olevassa uudessa talossa ja asui siellä kolme
ensimmäistä vuottaan. Näin juuret risteilevät.
Kartanon maat ja muut Väinö Linnan kirjasta tutut paikat: Palokunnan
talo, työväentalo ja Koskelan torppa ja naimapolku Koskelasta Kivivuoroon alkoivat
matkalaisten mielissä elää. Monessa kohdassa ja useammasta suusta tuli repliikkejä
kirjasta. Ja torpan pihalla puisena oli kirjan alku: Suo kuokka ja Jussi.
Ihmettelimme emmekä vastausta saaneet, että miksi elokuvaa ei oltu täällä filmattu.
Mutta eihän kirjojen anti ole ensisijaisesti ympäristön kuvausta, vaan Linna
kertoo elämästä siis ihmisistä ja heidän luomista ilmiöistä. Hän esittelee, erittelee ja selittää.
Vaalien jälkeen on SDP:ssä puhuttu juurille menosta.
Hyvällä
tavalla ajatellen tällöin on tarkoitettu lähtökohtien tuntemusta niin historian
kuin olosuhteiden osalta.
NTY:n historia alkaa jo vuodesta 1894, mutta se on erityinen
sosialidemokraattisen liikkeen sisällä, pikkukaupunkimainen eikä kovin
rasvanahkainen ja vielä vähemmän mullankaan makuinen.
Meille retki maaseutumaisemaan Väinö Linnan reitille Urjalaan oli siten ihan
paikallaan.
Väinö Linna oli yhteiskunnallinen kirjailija,
j
onka teosten kautta nykysosialidemokraatit ovat etsineet ja löytäneet juuriaan.
Linna oli tehdastyöläinen, joka ymmärsi ja tunsi maaseudun elämää.
Urjalassa myös pystyy aistimaan torppari ja mäkitupalaisten maailmaa ja vastakkainasettelun
niin kartanon omistajaa kuin suurtilallisiakin kohtaan.
Alkuaikoina mukana olleesta maatalousköyhällistöstä sosialidemokraattiisista aktivisteista siirtyi torpparivapautuksen myötä maalaisliittolaiseen suuntaan, ihan kuten kirjassakin Eetu
Salinkin Akselin rekikyydissä osasi ounastella.
Meidän retkemme mukava yhdessäolon hetki oli ystävällisen
paikallisen yhdistysväen seurassa nauttia Reijon kaataman peuranliha keitto,
jota aiheesta ylistettiin.
Kustavista kotoisin oleva Pekka Heinonen kertoi Urjalan
Työväentalon historiaa, joka oli kansalissodan kuten mukana olleet kutsuivat kapinan jälkinäytökseltään Naantalin kaltainen. Talo
menetettiin alioikeuksissa, mutta
saatiin takaisin Korkeimman oikeuden päätöksellä.
Urjala oli kansalaissodan kovimpia kohtaloita
kokenut paikkakunta, jonka kymmenen tuhannen asukkaan joukosta poistui lähes
300 henkeä. Suhteellisesti Tammelan pitäjän jälkeen Suomen toiseksi suurimmat uhrit annettiin Pentinkulman kotipitäjässä.
Työväentalolla oli elokuvatoiminta aloitettu jo 1920 luvulla ja se oli jatkunut
aina 2010-luvulle asti. Mahtava suoritus vain pieniä avustuksia saaneelta talkoolaisporukalta.
Nyt talo on hienossa kunnassa ja soveltuu erikoisen hyvin juhlapaikaksi.
Yhdistykseen kuuluu fiksua osaavaa väkeä. 26 on liian vähän sanovat aktiivit. Yksi heistä, Urjalan suntio Lari Pynnä siis
Minnan työkaveri oli luistavasanaien kirkko-oppaamme.
Demarit on toiseksi suurin ryhmä Urjalassa (Keskusta 8, SDP 7 Kokoomus 6 ja PS
6 valtuutettua).
Valtuuston puheenjohtaja Lauri Laineen kollega palopäällikkö Raimo Saari oli hänkin paikalla.
Nuutajärven ruukki ja kyläyhteisö oli viimeinen matkakohteemme.
Siellä sukelsimme taas yhteen uuteen vanhaan maailmaan tietokirjailijaoppaan
Marja-Leena Salon johdatuksella. Kansainvälisyys tuli
1800-luvulla maaseudulle ja se on tehnyt paikasta merkittävän suomalaisen lasin
tekemisen muotoilun uranuurtajan. Nyt suurtuotanto on väistynyt pienipiirteisemmän
taiteellisen yksityisyrittämisen suuntaan. Uskoa on ja toivotaan se vievän
edessä olevien harmaiden kivien läpi. Historia ja alue ansaitsevat jatkon.
Kahvila-ravintolan kesäkausi avattiin meidän siellä ollessamme. Poiketkaa ja
tukekaa yrittämistä, joka ylläpitää suomalista osaamista.
