Kaikenlaista tapahtuu: Italian pääministeri Matteo Renzi lupasi,
että Italian maajoukkue tulee tuottamaan
murheita Venäjälle ja puolestaan Vladimir Putin muistutti Italian olevan suuri eurooppalainen
partneri. – Maiden suhteet ovat 500
vuotta vanhat.
Mitä näistä opimme: Urheilu on politiikassa ja politiikka
urheilussa ja historia on milloin missäkin yhteydessä ahkerassa eikä vain tieteellisessä käytössä.
Kreikka on ongelma, jota kuvataan Brysselissä paperilogiaksi.
Etenemistä ei vaan tapahdu ja kaikki osapuolet pelaavat uhkapeliä (Chicken
game ). Peli, jossa törmäyskurssi päättyy pelkurin maineeseen tai molempien
tuhoon. Tällöin suurimmat vahingot saadaan aikaan, kun on väärä tilannearvio ja/tai kun on kysymys olettamattomasta arvovallasta ja / tai politiikasta tunnetusta
asiasta eli ei niin väli sisällöstä, kunhan vaan näyttää kannaltamme hyvältä.
Saska Saarikoski HS:ssä 11.6.2015 on
löytänyt kolumnissaan Kreikkalaiset pitävät itseään
merkityksellisempinä kuin he ovatkaan heidän liiallisen itsetunnon taustatekjöiksi
jenkki taloustieteilijät:
Vielä hirmuisempaa on ollut seurata
ulkopuolisia, jotka ovat kannustaneet kreikkalaisia yhä hullumpiin temppuihin:
Tapelkaa pojat, saatte tupakkaa!
Amerikkalaisekonomistit Paul Krugman,
Joseph Stiglitz
ja Jeffrey Sachs
neuvoivat aikanaan demaripoliitikko Georgios
Papandreoua. Nyt taloustietäjät häärivät pääministeri Alexis Tsiprasin
taustalla. Tulokset eivät vakuuta.
Amerikkalaisten ekonomistien ja liberaalilehtien tuki on vahvistanut kreikkalaisten
muutenkin vahvaa käsitystä siitä, että he ovat kiistassa moraalisesti
vahvoilla. Syyllisiä ovat pankit ja saksalaiset, joten miksi kreikkalaisten
pitäisi kärsiä?
Totta kai kreikkalaiset ovat lukeneet ekonomistien kriittisiä
juttuja EU:n talouspolitiikan linjasta. Saska Saarikosken esittä
yksinkertaistetun arvion: ”Ne
eurooppalaiset kriisimaat, jotka ottivat lusikan kauniiseen käteen viisi vuotta
sitten, ovat nousemassa pohjalta, mutta kreikkalaiset odottavat yhä sitä, että
muu maailma tunnustaisi virheensä ja pyytäisi heiltä anteeksi.”
Arvio on virheellinen ainakin kahdelta kannalta.
- Ensinnäkin ahdingossa olleiden
maiden nousu tapahtuu huolimatta niiden maiden ja EU:n väärästä talouspolitiikasta
myöhästyneenä ja tarpeettomia inhimillisiä kärsimyksiä aiheuttaen. Eli nousu ei
ole todiste oikeasta talouspolitiikasta. - Toiseksi Kreikka on tapaus sinänsä ja se on
Kreikan omaa syytä kuin myös sinne rahaa syytäneiden eurooppalaisten ml. saksalaisten
pankkien ja talousneuvonantaja-investointipankkien eikä yllä mainittujen teoreetikkojen.
Saarikoski päättä juttunsa oivallukseen:
Miten Kreikan käy? Todennäköisimmin osapuolet saavat pystyyn
jonkinlaisen risukasan, joka myydään eurooppalaisille siedettävänä
kompromissina ja kreikkalaisille uljaana torjuntavoittona. Se ei kuitenkaan
ratkaise mitään, elleivät kreikkalaiset oivalla, ettei kysymys ole lopulta
saksalaisista eikä suomalaisista – kysymys on heistä itsestään. Kreikkalaisten
on aika ottaa vihdoin itse vastuu omasta maastaan ja kohtalostaan. Jos ja kun
he sen tekevät, heille pitää antaa siihen reilu mahdollisuus.
Kysymys on siitä, että kukaan muu ei auta; ei EU, ei Venäjä, ei
USA. Itse antiikin maan on hommansa hoidettava, kuten Saarikoski sanoo. Mutta nyt
on kysymys kolumnin viimeisestä kohdasta: Heille on annettava reilu
mahdollisuus.
Kreikka ongelman aikana on valtioiden velkakirja
markkinoilla tapahtunut voimakasta koron nousua, joka näkyy myös kaikkien velkakirjojen
tuottokäyrässä, joka kuukauden aikana on noussut 0,5 prosentin verran pitkissä
koroissa. Uskotaanko inflaation nousuun eli deflaation loppumiseen, vai mikä selittää, erilaisia veikkauksia on ilmoilla.
