Sain eilen latinankieltä taitamattomana sivistystä, kun tällaisena
nurkkapatrioottina kysyin Naantalin ympyröistä tututuksi tulleelta Saksassa jo
kolme vuotta asuneelta Heikki Impivaaralta:
”Eikö tule ikävä näille maille?”
Sanavalmis ja sivistynyt juristi vastasi:
Ubi bene, ibi patria. Ystävällisesti hän käänsi:”Missä
hyvä olla, siellä isänmaa.”
En kadehdi, pikemminkin ihmettelen on aikojen alun paimenrunoilijan
viisaus, joka mieleeni juolahti.
Ja kun ihmettelyäni jatkoin, niin ajattelin vähän ilkikurisesti, että
välttämättömyydestä voi tehdä hyveen.
Aristoteles oli sitä mieltä, että onnellisuus on elämän päämäärä, ja
niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat automaattisesti
tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen.
Näinä sisäänpäin käpristyvinä aikoina oli hieno huomata monikulttuurisuuden toimivan. Muuttuminen – pyrkiminen – on mahdollista. Impivaara ei ole impivaaralainen.
