Myk 100 vuotta yleisöluennot ovat mielenkiintoisia ja antoisia. Kouluun tulee ja sieltä lähtee erilaisia yksilöitä.
Professori Harri Niinikoski on tiennyt mihin mennään ja miten.
Hän on tähti. Vaarasen Jussin oikeaan osunut näpäytys oli vieläkin mielessä ja niinpä kaikki on tehty sen jälkeen niin kuin on pitänyt.
Peter-Sebastian Lehtonen on hakenut ja on tiennyt hakea ja on tänään näyttelijä ihan kuten pitääkin. Itsensä näyttäminen ei ole pääasia. Roomalais-katolisuus on vahvistanut sen, mitä on halunut löytää.
Niin erilaiset tarinat, kuitenkin mestariluokkaa kumpikin. Yleisö eli mukana. Järjestäjille kiitos taas tästäkin yhdistelmästä.
Ps. Mitä jäi mieleen?
Harri Niinikoski kertoi tutkimuksistaan ja muistutti tupakoinnin ja ylipainon ongelmista – siinä sivussa. Se oli valistusta.
100 prosenttinen professori puolusti julkista terveydenhuoltoa nätisti ja asiallisesti ja selitti vielä senkin, että kyllä niitä pääsykokeiden luonnontieteiden taitoja tarvitaan varsinkin opiskelussa. Kansainvälisyyden välttämättömyys liikkumisen tärkeys tulivat selväksi. Säntillisyys ja ahkeruus.
Peter-Sebastian Lehtonen esiintyi ja kertoi esiintymisestään, näyttelemisestä. Peter oli suorapuheinen; on opettajan vika, jos aine ei kiinnosta ja koulukiusaaminen jopa opettajan homottelu tuli mainituksi. On siis hyviä ja huonoja opettajia.
Näyttelijäksi ryhtyminen vaatii narsismia, mutta se on nitistettävä. Näyttelijän työ on pänttämistä rutiineja ja joka toinen ilta näytöksiä ja kotiin elämään muuta elämää. Sellaista on taiteilijana oleminen.
Peter oli avoin itsensä paljastaja – taitava näyttelijä voisi tuonkin roolin opetella, kuten Kuninkaan Puheen, jota hän esittää Porissa, änkytyksen, mutta vaistoni sanoi, että hän oli tosissaan. Säntillisyys ja ahkeruus.
Molemmat luennoitsijat olivat onnistujia ja tyytyväisiä itseensä. Säntillisyys ja ahkeruus.
Mutta entä, jos et pääsäkään lääkäriksi tai näyttelijäksi?
”En ainakaan lääkäriksi , enkä näyttelijäksi” kuulin sivukorvalla lukiolaisten puhuvan. Niin on hyvä.
