Gideon Rachman kirjoittaa Venäjän ja USA:n lähentymisestä varmaan jotain sellaista, mitä meillä päin pidettäisiin suotavana siitä huolimatta, että Krimin vei luottamuksen. Rachman kuvaa tilanteen kehittymistä selkeästi:
Kaksi paljastavaa kuvaa: Yksi oli Barack
Obama selkä kyyryssä keskustelussa hotellin aulassa Vladimir Putinin kanssa. Yhdysvaltain
ja Venäjän presidentit näyttivät lähes kollegoilta. Kuva numero kaksi, jonka taidokkaasti
julkisti Moskovan puolustusministeriö näytti, että Venäjän pommiin kylkeen oli kirjoitettu koneen Syyriassa sanoilla
”Tämä on Parisin puolesta”.
Yhdessä nuo kaksi kuvaa toivat esille mielenkiintoinen mahdollisuuden.
Venäjä ja Länsi aloittaa yhteistyön haudaten erimielisyytensä taistellakseen Isisiä vastaan?
Ajatus kauhistuttaa ja ja aiheuttaa
hankaluuksia, väittävät Venäjäekspertit lännessä. On kuitenkin useita syitä yrittää.
Rachman kuvaa poltitiikan karua todellisuutta ja perustelee kolmella pontilla, miksi kannattaisi yrittää:
Ensiksikin ulkopolitiikassa on
kyse painopisteistä — ja Pariisin jälkeen Isisin lyöminen
on oikeutetusti Lännessä etusijalla.
Toiseksi on ollut vaatimatonta mutta tärkeää merkkejä,
että Venäjä on perääntymässä Ukrainassa. Maan itäosassa tulitauko piti koko
syksyn.
Kolmanneksi ei sen paremmin lännellä kuin
Venäjälläkään ei ehdotonta
viisautta Syyrian konfliktin suhteen.
Jostain Moskovan ja Washington välimaastosta
voitaisiin löytää keino selkkauksen lopettamiseksi.
Onhan se niin, että ideaalisin ja paras harvoin toteutuu ja siksi pitäisi yrittää mennä paremman tulevaisuuden suuntaan eikä saa juttua. Toimivia valtioita pitäisi saada aikaan ja sitten toivoa, että niiden omat kansat löytävät niille paremman suunnan.
