Pitelee ilmoja, joista paljon hyvää ei saa sanotuksi. Vesi
korkealla ja mieli maassa tunnelma ei innosta ulkoiluun ja eikä kotomaan kuva
ole aurinkoinen edes Naantalissa.
Mutta sisällä on lämmintä ja monta hyvää sanaakin on saanut kuulla.
Itsenäisyyspäivän aattona Paavo Lipponen puhui kokemuksen varmuudella kolmikannan
puolesta ja samaan suuntaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa haluttiin mennä.
Itsenäisyyspäivänä usein muistellaan, että tarvitaan sitä talvisodan henkeä
vaikeuksien voittamiseen, joten ei olisi syytä unohtaa tammikuun
kihlaustakaan.
Paikallisesti leikkimieliset Köyhät Ritarit kokoontuvat
nykyisin vähän vakavammalla hengellä.
Juhlapuhuja Raimo Vahtera kuvaili Naantalia ja olosuhteita monipuolisesti ilman
tavanomaista paatosta muistuttamalla mm:ssa, että itsenäisyysjulistus
sai vuonna 1917 Turun Sanomissa vain kolme palstaa.
Hän muisteli myös Työväenyhdistyksen torvien kohtaloita suurlakosta punakapinan
kautta suojeluskunnalle ja taas sotien jälkeen takaisin Työväenyhdistykselle.
Hänen kiteytyksensä oli paljon puhuva:
Ei kuitenkaan puna-armeijalle
Naantalin Itsenäisyyspäivän pääjuhla oli ystävällisen ylevä.
Angervojen Käkölän säveltäjä. P. Nummelinin sävelet soivat Musiikkiopiston
nuorisojousien voimalla. Juhlapuhujaksi Kokoomus, jonka vuoro oli puhuja
hankkia, oli onnistunut täydellisesti.
Lukion toisen vuoden opiskelijat pitivät duettona
juhlapuheen. Puhe oli hienosti rakennettu ja erinomaisesti esitetty. Se oli
kunnioittava, mutta myös raikas. Suomalisuus tunnetaan äitiyspakkauksesta ja
saappaan heitosta, sai hymyä vakavaan yleisöön. Mutta sovellus kaveria ei
jätetä oli selvää puhetta kuin myös se, että sisu on tulevaisuuden puolesta
toimimista.
Olipa hieno juhla muiltakin osilta.
Röölän kylätoimikunnan itsenäisyyspäivätervehdyksen kuva oli vaikuttava ja vakuuttava. Kiitos siitä
