Hesarin verkkolehden sivu puhuu paljon. Sotkun ja sekaannuksen puhaa. Keskeiset ministerit heittelevät löysiä sinne ja tänne. Vakavaa ei ole muuta kuin opeteltu tuijotus.
Saman lehden pääkirjoitussivunn kolumnin otsikko:Ei tästä mitään säästöä synny. Saman kolumnin johtolause:Ajatus Suomen julkisen talouden tasapainosta on vuoden
aikana livennyt kauemmas.
Kirjoittaja on Tuomas Niskakangas, jonka tekstiä alla lainaan.
Huoli Suomen julkisesta taloudesta – eli yhteisistä
rahoistamme – tuntuu vuoden aikana hälvenneen. Ainakin ongelmasta puhutaan
vähemmän.
Katsotaanpa, miten hallituksen ensimmäinen budjettivuosi on
sujunut.Kun hallitus teki vuoden 2016 budjetin, se arvioi joutuvansa
ottamaan velkaa 5 miljardia euroa. Tämä olisi ollut hienoinen edistysaskel
vuoden 2015 lukuun, joka oli 5,2 miljardia. Pian vuoden 2016 velka-arvio kuitenkin nousi 5,4 miljardiin,
sitten 5,6 miljardiin ja viimeksi 6 miljardiin. Se on yli tuhat euroa jokaista
suomalaista kohti..Suomen talous ei kaadu siihen, että velkaa kertyy tänä
vuonna miljardi euroa enemmän kuin piti. Sadan miljardin euron raja paukahti jo
– mitä yksi miljardi tekee? Budjetin paukkuminen on kuitenkin yksi osa
hallituksen uskottavuuden rapistumista.
Tästä on kysymys rapistumisesta.
En kavahda velkaa, enkä rohkeutta yrittää kaikin keinoin esimerkiksi julkisin investoinnein kasvattaa kansantuloa ja parantaa työllisyyttä. Mutta sietämätöntä on puheiden sanahelinä, jolla yritetään luoda kuvaa määrätietoisesta velan leikkaamisesta,kun toisasiallisesti ollaan virran vietävänä. Tämä ei pelkästään ärsytä, vaan pelottaa; epätoivoinen tekee tyhmyyksiä ja peittää tyhmyyden vielä suuremmalla, mistä viimeisenä esimerkkinä maatalouspolittinen enegiapoltiikka ja aikaisempi valinnanvapauden maakuntahallinto pahimpana.
Mut mies se viipyy, viipyy vaan
ja yhä seisoo kello maan
ja kaikki toimet nurin käy,
kun ajan johtajaa ei näy.
Eino Leino
