Loppiaisena asetettiin kirkkoherra Jani Kairavuo virkaansa.
Juhlallinen toimitus tapahtui puolen tuhannen todistajan läsnä
ollessa.
Piispa Kaarlo Kalliala aloitti kertomalla
meille monille uuden tiedon: Naantalin
keskiaikaisen kivikirkon runkohuone on ainakin Suomen suurin.
Velvoittavalta tuntuivat seremoniaan liittyvät monet kysymykset.
Vaikka kirkossa on vain yksi herra, niin ei seurakuntalaisiakaan kaavassa
unohdeta.
Monimuotoisuus ja näkökulmien erilaisuus korostui uuden kirkkoherran
saarnassa.
Kolmet lasit pitää olla papailla; yksillä luetaan tekstiä
pilkuntarkasti, toisilla palvellaan
seurakunnan tarpeita ja kolamansilla katsotaan yhteiskunnallisesti.
Lämpimät olivat tulojuhlassa seurakunnan puolesta puhuneiden
Riitta Alhon ja Pekka Ritvasen sanat. Sellaista
yhteisen seurakunnan henkeä oli syntynyt luonnostaan. Tuntui, että ollaan
astumassa uuteen aikaan, jossa on jotain seurakunta-ajatuksen alkuperäistä
sisältöä.
Sanottiin myös, että Jani ei ole vain menestyjien vaan myös
menettäjien pappi.
Isotorven uskonpuhdistussodan marssin muhkeat äänet
kertoivat Jani Kairavuon henkilökohtaisista kyvyistä ja sanat, että Naantali ei ole pieni
eikä suuri vaan sopivan kokoinen, tuntui viisaalta kuin myös realistisuudesta kertoi se, ettei kaikkeen
ehdi.
Seurakunnan henkilökunnan laulutervehdys oli esimiehen avuja korostava ja
soinnissa kuului kasvussa oleva todellinen yhteisöllisyys. Taiteellinen
risti sai liikettä Kairavuo juniorin toimesta.
Hymy oli herkässä eikä pönötyksestä tietoakaan. Sellaisista seurakunnan
juhlista ei usein pääse nauttimaan