Timo Soini ja valta
Vanhastaan olen tuntenut hyväksyvää ymmärrystä Timo Soinia
kohtaan. Hän oli sellainen reipas nuorukainen, joka arvosti Vennamoa eikä
tykännyt Kekkosesta. Mutta hänellä oli pilkettä silmäkulmassa ja mukava
seurakin maistui.
Arvostin hänen kamppailuaan ahdistetussa asemassa ja ihailin hänen pelkistämiskykyä.
Pidin häntä aitona.
Mutta valta pilaa ja absoluuttinen valta absoluuttisesti.
Niin on käynyt Timo
Soinilla. Nyt hän kiehuu aborttisopassaan etsien uskottavuutta ministerihimojen
peittämiseksi.
Minulle on opetettu, että pitää kunnioittaa toisten vakaumusta. En voi mitään
tunteelleni, että koen entisen aidon Timon muuttuneen pelkästään falskiksi.
LI Anderssonin suosio
Li Andersson tuli nuorena aloittelijana silmiini talouspoliittisilla
kannanotoilla, joissa hän perustellusti vastusti EU:n austerityä eli (A policy
of deficit-cutting, which by definition requires lower spending, higher taxes,
or both) siis politiikkaa joka vaatii alijäämän leikkaamista alentamalla kulutusmenoja
tai korkeampia veroja tai molempia. Hänessä oli sellaista tuoretta
solidaarisuutta, jonka sosialidemokraatit olivat Soinin pelossa unohtaneet.
Nyt hän on saanut julkisuutta kaikissa mahdollisissa asioissa jatkuvasti.
Julkisuus pilaa ja siitä tulee huumetta.
Pahaa pelkään, että Vasemmistoliiton
kohdalla on käynyt niin, että puolueen kannatuskäyrän laahaaminen ja Lin valtava
mediasuosio ovat johtaneet Hesarissa 18.8.2018 julkaistun kuvan kertomaan:
Olemmeko jo mennet liian pitkälle?
Tavallinen Antti Rinne
Demareiden onnettomana onnena voi pitää sitä, ettei
keulassa ole kiiltokuvaa. On siis yritettävä keksittyä asioihin. Ja vaikka kannatuksessa
on surkean hallituksen suomaa oppositiolisää ja vaikka hurahduksiakin on
esiintynyt, niin johtajan valta eikä hänen mediasuosionsa ole asetelmaa vääristämässä.
mr