Kymmenen vuotta sitten lainasin Antton Rönnholmin Demarissa
ollutta kirjoitusta
”Menneinä vuosikymmeninä tuhannet satakuntalaiset äänestäjät löysivät
sosialidemokratian valoa ja uskoa huomiseen Pirkko Työläjärvestä”
Samassa kirjoituksessa Antton lainasi Pirkko Työläjärveä: Sosialidemokratian on pystyttävä itsekritiikkiin, muuten
sillä ei ole elämisen oikeutusta…Se on vapaapuolue, jossa on turvallista olla puoluesihteerin epäsuosiossa
Viime lauantaina kävimme onnittelemassa 80- vuotispäiväänsä
vietävää merkkipäiväsankaria muiden ystävien joukossa. Samalla saimme osallistua
Turun seurakunnan juhlasalin vaikuttaan paikallisvoimin toteutettuun matineaan.
Se oli hieno ja antoisa tapa viettää iltapäivää.
Esityksien luomassa tunnelmassa nousivat kiitollisuuden sävyttämät muistot
mieleen:
Tuoreena edustajana vuoden 1979 syksyllä itsenäisyyspäiväviikolla jouduin lähestymään tomeraksi luonnehdittua veroministeriä Nesteen toiminnan edellyttämän verolakien muutoksen johdosta.
Riskinä oli, että tulkinta olisi
voinut johtaa Naantalin kunnallisten verotulojen miljoonien menetykseen. Tellervo
M Koiviston ja Pirkon kanssa sorvasimme ponnen, jonka keskustan Lauri Palmunen ehdotti, ja jonka
eduskunnan enemmistö hyväksyi, jolla Naantalin verotulot turvattiin. Uolevi Raade
tosin sanoi, että kyllä he ilman sitäkin olisivat Naantalin asian hoitaneet
entiseen malliin.
Tuossa yhteydessä tutustuin asiantuntevaan ja tarkkaan, mutta kuuntelemiseen
pystyvään tahtonaiseen.
Mauno Koiviston II hallituksen valtionvarainministerinä Pirkko Työläjärvi sai 1980
virkamiehet myönteiseksi Naantalin vapaasatamahankkeelle. Pirkko Työläjärvi ei ollut
rajoittunut.
Enkä unohda tapausta, kun menimme kauppa ja teollisuusministerin kanssa
tapaamaan kansliapäällikkö Buntta Wahlroosia Naantalin syväväylän
kiirehtimiseksi vuonna 1981.
Tulin paikalle hetkeä aikaisemmin ja menin kansliapäällikön
huoneeseen, jossa oli meneillään ankara sikarin savun tuuletus: Yllättävää
ministerin kunnioitusta, ajattelin. Sitten vasta hämmästyin kun asian esittely
kesti muutaman minuutin ja sävelet olivat selvä: Risto Paermaa vetää työryhmää,
joka tekee esityksen. Niin se väylä syveni muutaman vuoden päästä.
Pirkko Työläjärvessä oli luontaista auktoriteettia, jota kunnioittivat
kovimmatkin hidalgot.
Pääministeripeliin hän ei heittäytynyt perustellen
kokemattomuudellaan, mutta arvelen aavistaen, mistä perimältään oli kysymys:
Presidenttipelistä
ja siitä, että Pirkko ei ole koskaan halunnut olla nappula.
Määrätietoisuus, rohkeus ja lojaalisuus siinä vaiheessa, kun Mauno Koivistolla
ei ollut pääministerinä, herätti
kunnioitusta, joka kääntyi peloksi eteenpäin pyrkivissä tovereissa.
Eduskunnan varapuhemiehen paikalta Pirkko Työläjärvi siirtyi Turun ja Porin läänin maaherraksi joviaalin
Paavo Aition jälkeen
Hänelle oli vaikeuksia läänin johdossa löytää talossa
hyväksyttävä linja. Taipumattomuus oli hänen suurimpia vahvuuksiaan, joka
koettiin komenteluksi. Totutut tavat ja usko omiin oikeuksiin oli tehnyt
henkilökunnasta itsellistä, eivätkä kaikki enää muistaneet, että oltiin päällikkövirastossa.
Mielestäni olisi ollut Pirkolle ja tasavallalle hyväksi,
että hän olisi voinut toteuttaa itseään enemmän määrätietoisuutta sietävissä
organisaatioissa kuten Suomen Pankissa, jossa 1990-luvun alussa olisi tarvittu
itsenäistä ajattelua ja toimintaa eli tahtonaista. Mutta olosuhteet olivat ankarat
eivätkä Mauno Koiviston korvat kallistuneet kuiskuttelulle.
”Ei tulevia sairauksia kannata sairastaa”,
tapaa viisas
Markku Työläjärvi sanoa. Ja kääntäen totean, ettei menneistä menetetyistä
mahdollisuuksista kannata jossitella varsinkin, kun Pirkko Työläjärvi on tehnyt
enemmän kuin riittävästi isänmaan hyväksi. Vapaaehtoistyö ekumenian puolesta
jatkuu.
Matineassa käytti ystävien toverillis-papillisen puheenvuoron Raimo Vuoristo, Pirkon seuraaja raumalaisena
kansanedustajana.
Hän muisteli ensitapaamista 1970-luvulla arkkipiispa Mikko Juvan ollessa Raumalla puhumassa aiheesta isänmaa ja työväenliike.
Raimo kertoi Pirkon kiinnittäneen huomionsa pienen yhteen sanaan Ja.
Erittäin tärkeä huomio, totesi puhuja ja jatkoi ja sanaan merkitystä liittäen
sanan Pirkkoon ja Markkuun.
Ja niin
se on, että Pirkko ja Markku kuuluvat yhteen kuten ovat kuuluneet Mauno ja Tellervo Koivistokin. Ja arvelenkin maailmankatsomuksen johtavan tähän mielleyhtymään
kuin myös huumorintajun:
Pirkon tarkkaavaiset silmät aiheuttavat varautumista, mutta hymy ja sitä
seuraava nauru vapauttavat.
Pirkko palasi lapsuuden kanteleen soiton muistoihin, josta
on peräisin hänen taiteisiin kiinnostuksensa, joka on syventynyt ja monipuolistunut. Saimme
myös selityksen miksi häntä nimitettiin taidekappelin pyhimykseksi:
Pirkko Mikkola nimittäin tiesi kertoa, että toisen Pirkon tiukkuus sai vastahakoisen
seurakuntaväen puolipakosta myöntymään kappelin rahoitukseen.
Pirkon puhe on omassa luokassaan.
Mauno Koivistosta sanottiin, että hän puhuessaan ikään kuin ajattelee
ääneen. Pirkon puhe on myös harkittua, mutta viimeisteltyä ja muotovalmista painotavaraa.
Yksinhuoltajan tytär luki äitinsä kotiin tuomia makulatuureja saduista
väitöskirjoihin ja omien sanojensa mukaan:
”Oppi ymmärtämään , että kaikkea ei
voi ymmärtää.”
