Naantalissa saa kaikille aisteille elämyksiä ja myös ajattelemisen aihetta lyhyessä ajassa: Vastakohtaisuuksia, erilaisuuksia löytää hakematta.
Venehaminasta lähtiessä pullasorsaporukasta osa nousee siivilleen
äänekkäästi protestoiden, kun taas toiset luimistelevat
ja melovat hyvin ruokitun kroppansa sivummalle.
Krapinnokan
jälkeen tulevat Lappalaisten Miesten sileäkallio, Lasten ranta ja Naisten ranta
ja kohta näkyy Raumakari.Ja niin monta muistoa, räjähteitäkin sukelisimme.
Kalastaja Eilo on löytänyt oivallisen paikan jyrkästä
rinteestä.
”Vaarallista tulla”, sanon. ”Mukava olla”, vastaa Eilo ja näyttää
saalistaan.
Muistelen että vasta edesmennyt koulukaverin
Kulman Sepe aikoinaan putosi pulun pesille kiivetessään. Vahvan ja taitavan nuorukaisen
urheilut jäivät, mutta elämä jatkui; kiitos Peussan Lassen paikalla tulon.
Virta vei vauhdilla ja korjaustelakan kohdalla käyn
kääntymässä.
Kolina ja pauke kertovat työstä. Se ei tule Siljan valkokyljestä, vaan
romun lastauksesta. Eri vaiheen elämää ollaan näidenkin toimien kanssa. Toinen
on pesemässä naamaansa voidakseen palvella mukavuuden haluisia matkustajia, toinen
lähettää -ei tosin viimeiselle matkalle – mutta kuitenkin romua kuningattaren
uumenissa entisen alusneidon palasia kohti uutta kiertoa.
Takaisin tullessa haikara ilmeisesti harmaa kiertelee ja
väistelee korkeajännitelinjoja ja löytää poukaman Luonnonmaan rannasta vanhan luotsivene
Ajonpään takaa.
Ja kotiin päin tullessa meinaan törmätä hiljaisiin
kalastajiin, jotka ovat Luonnonmaan puoleisessa raumassa.
