Kuten monet 20-vuotiaat ihmiset, eurooppalainen valuutta on kokenut traumaattisen nuoruuden. Joinakin hetkinä monet ajattelivat, ettei se pääse tähän kypsyyskauteen. Mutta nyt se on. Se on menestys. Vaikeaa on ollut ja herättää välttämättä suuria kysymyksiä. Tässä syntymäpäiväarviossa käsittelen neljää kokonaisuutta
Ensinnäkin, oliko euro järkevä ajatus?
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi (toinen Saksan liittokansleri Angela Merkelin lisäksi), joka on eniten vaikuttaneet euron säilymiseen selitti viime kuussa selkeässä puheessaan perustelun. Hänen mukaansa olisi ollut mahdotonta ylläpitää sisämarkkinoiden syvää yhdentymistä ilman yhteistä valuuttaa. Näin ollen
”yhtenäismarkkinoiden tukeminen heikentäisi pitkällä aikavälillä, jos tuottavuuden lisäämiseen investoivat yritykset saattaisivat menettää joitakin etuja, jos muissa maissa parannettaisiin kilpailukyky devalvointien kautta. Avoimet markkinat eivät olisi sitä kestäneet. ”
Kuva: Kansantuotteen eriytyvä kehitys euroalueella
Silti oli myös selvää, että euro oli alkujaan erittäin riskialtis. Yhteinen rahapolitiikka saattaisi johtaa kumulatiiviseen eroavaisuuksiin, kun korkean inflaation maissa (ja niin edelleen) nousevat reaalikorot ja päinvastoin. Yhdessä olemeinen maiden kanssa, joilla on erilaiset taloudelliset instituutiot ja käyttäytyminen, varsinkin kun ei ole yhteistä poliittista prosessia, euro saattaa vetää Euroopan kansat erilleen, ei yhdistää. Niinpä vuonna 1991 totesin, että
”valtioiden sitominen yhteen voi johtaa siihen, että niiden välillä esiintyy valtavasti kitkoja. Jos näin on, tapahtuma vastaisi EMU tragedian klassista määritelmään: yli-innostus johtaa hulluuteen josta seuraa tuho ”
Toiseksi, miten euro on pärjännyt?
Ilmeisimmin se on säilynyt suurista iskuista ja tuskallisista jaoista huolimatta. Se on tehnyt niin, koska yksittäisille jäsenmaalle sen hajoamisen kustannukset tai siitä lähtemisen kustannukset olisivat kauhistuttavat. Se on myös selviytynyt, koska kriisien syvyydessä päättäjät tekivät riittävästi, vaikka viivytellen.
Yhtenä esimerkkinä Draghin lausuma ”tehdään mitä pitää” heinäkuussa 2012 ja sitä seurannut EKP:n valmius käyttää työkaluja modernin keskuspankin tyyliin . Kuten Daniel Gros Euroopan politiikan tutkimuskeskuksesta päättelee:
”Viime kädessä euro säilyi, koska euroalueen jäsenvaltioiden johtajat käyttivät poliittista pääomaansa tarvittavien uudistusten toteuttamiseen.”
Kuva: Alhainen inflaatio
Silti selviytyminen ei ole sama kuin hyvin selviytyminen.
Euroaluelle otti kriisin ratkaiseminen käsittämättömän kauan. Kuten taloustieteilijä Ashoka Mody väittää , tämä trauma aiheutti syviä ja kestäviä taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia haavoja uhanalaisille maille. Euro ei ole lähentänyt elintasoeroja, vaan euro on mahdollistanut erojen kasvun. Euroalueen pankkien luotonanto on romahtanut. Inflaatio on ollut pysyvästi liian alhainen, joten suhteellisten kustannusten säätäminen on erittäin vaikeaa. Kriisistä kärsineille maille asetetut leikkaustavoitteet yhdessä Saksan ja Alankomaiden jatkuvien vaihtotaseiden ylijäämien kanssa on hävittänyt merkittävän osan ennen kriisiä saavutetusta sopeutumisesta. (Katso kaaviot.)
Kuva: Laskeva työttömyys pysyy korkeana
Kolmanneksi, tuleeko euroalue selviytymään?
Vastaus on todennäköisesti: kyllä. Kolme neljäsosaa euroalueen ihmisistä kannattaa euroa, joka on korkein lukema vuoden 2004 jälkeen. Noin 40 prosenttia alueen aikuisista ei ole tuntenut toista valuuttaa. Euroalueen jäsenten määrä on myös jatkanut laajentumistaan, sekin on luottamuksen osoitus.
Suurin syy optimismiin selviytymisestä on kuitenkin vaihtojen seuraukset. Hajoaminen olisi erittäin traumaattinen, julkiselle ja yksityiselle taloudelle Se uhkaisi myös EU: n itsensä säilymistä, joka on aina perustunut taloudellisen yhdentymiseen. Yhtenäismarkkinat romahtaisivat melko todennäköisesti.
Tosin jotkut näyttävät ajattelevan, että Eurooppa tarvitsee toisen aggressiivisen nationalismin. Ne, joilla on historiallista tietämystä, tietävät, miten tappava sellainen basilli on ollut.
Kuva: euroalueen vaihtotase
Lopuksi, neljänneksi: Tuleeko euro pärjäämään?
Daniel Gros korostaa, että tähän asti tulos ei ole ollut liian huono. Erityisesti hän huomauttaa, että
”Manner-Euroopan työmarkkinoilla on tehty rakenteellisia parannuksia, ja työvoiman osallistumisaste on kasvanut vuosittain jopa kriisin aikana”.
Nykyään suurempi osa aikuisväestöstä on euroalueella taloudellisesti aktiivisia kuin yhdysvaltalaiset. Työttömyysaste on myös laskussa, jopa kriisitilanteissa kärsineissä maissa. Euro on pakottanut tärkeisiin uudistuksiin. Kaikki tämä on merkittävä.
Euroalue ei kuitenkaan ole ollut eikä tule olemaan koskaan ”optimaalinen valuutta-alue”. Lisäksi näyttää siltä, että liittovaltio-unioni on pois laskuista, siksi, että keskeinen poliittinen ongelma on, että euroalueen vastuu-politiikan ja kansallisen poliittisen intressien yhdistäminen ei onnistu. Sen sijaan tarvitaan muutoksia, joiden tarkoituksena on luoda ”tarpeeksi hyvä” unioni.
Riskinoton on toimittava rajat ylittävän yksityisen rahoituksen kautta. Siksi pankki- ja pääomamarkkina unioni on tärkeää. Velkojen uudelleen järjestelyn on oltava helpompaa (ja hyväksyttävämpää). Makrotalouden sopeuttamisen on myös oltava paljon symmetrisempää.
Kuva: Euron suosio on noussut
Viime kädessä euroalue on tuomittu menestymään.
Sodanjälkeisille raunioille perustetun hauraan rakenelman hajoaminen aiheuttaisi valtavan vahingon. Riippumatta siitä, pitikö euroa hyvänä ideana, sen purkamisen kustannukset tekevät siitä ajatuksenakin mahdottoman. Mutta euro ei onnistu – ja ei ehkä edes selviä – jos itsetyytyväisyys laiskistaa. Euroalue on juuri selviytynyt kuolemankielistä. Pitkän ja terveellisen elämän varmistamiseksi sen on pystyttävä muuttumaan merkittävästi.
MR Referoinut Martin Wolfin kolumnia FT 15.1.2019
