Myöhästynyt puhe kansakunnalle ei sisältänyt hätätilaehdotusta. Puheessa oli olevinaan sovinnon yrityksiä tuttuun suureelliseen tyyliin:
”Yhdessä voimme rikkoa vuosikymmenien poliittisen pattitilanteen. Voimme silloittaa menneitä, parantaa vanhoja haavoja, rakentaa uusia koalitioita, luoda uusia ratkaisuja ja avata Amerikan tulevaisuuden poikkeuksellisen lupaavana Trump sanoi. ”Meidän on tehtävä päätös. Meidän on valittava suuruuden tai takalukon, aikaansaannosten tai vastarinnan, vision tai koston, uskomattoman edistyksen tai turhaa tuhon välillä.. Tänään pyydän teitä valitsemaan suuruuden. ”
Ja tietenkin sitten vastakkainasettelu tuttuun populistiseen tyyliin:
”Mikään ongelma ei osoita paremmin Amerikan työväenluokan ja Amerikan poliittisen eliitin välistä eroa kuin suhtautuminen laitonmaanmaahanmuuttoon. Rikkaat poliitikot ja lahjoittajat puolustavat avoimia rajoja ja elävät itse muurien, porttien ja vartijoiden takana. ”
Ja lopuksi retorinen julistus suureta Amerikasta:
” Matkamme mielenkiintoisimmat osat ovat odottamassa. Suurimmat voittoomme ovat vielä tulematta. Emme ole vielä alkaneet unelmoida ”, Trump sanoi. ”Meidän on valittava, kiinnitämmekö huomion eroavaisuuksiin – vai uskallammeko ylittää erimielisyydet. Meidän on valittava, hävitämmekö perintömme – vai julistammeko ylpeänä, että olemme amerikkalaisia. ”
viisaammat analysoivat ja selittävät paremmin. Lyhyesti totean: Ei yllätyksiä ellei sellaiseksi lasketa omahyväistä väitettä, että hänen valintansa on estänyt suursodan Pohjois-Korean kanssa ja säästänyt miljoonia uhreja. Lietso ja liennytä on sentään oikea järjestys. Ja vanhaa suomalista viisautta lainaten: Ei haukkuva koira pure.
Mutta pitääkö olla huolissaan?
Uho ei luonnostaan aiheuta tuhoa eikä satunnainen menestys tarkoita mullistusta. Gideon Rachman FT:ssä 3.2.2019 ei välttämättä ole yhtä optimistinen ja hänellä on siihen vakuuttavan pelottavia perusteluja
Vuoden 2016 kaksoispoliittiset mullistuksen – Britannian äänestys Brexitille ja Amerikan Donald Trumpin valinta- jälkeen ovat analyytikot väitelleet, onko tämä väliaikainen poikkeama vai uuden aikakauden alku.
Näyttää jo todennäköiseltä, että vuoden 2016 tapahtumia tulevaisuudessa tarkastelevat historioitsijat tulevat pitämään tätä kansainvälisessä historiassa. uuden aikakauden alkuna. Huono uutinen ahdistuneille liberaaleille on, että nämä syklit voivat kestää kauan – 30 vuotta näyttää olevan keskimääräinen aika.
”Brexit-ja -Trumpin” jälkeen globaali populistinen liike on lisännyt vauhtia. Se seikka, että Trumpia halveksitaan pääosin länsimaiden perusrakenteissa ja tiedotusvälineitä, voi hämärtää tätä seikkaa. Mutta Yhdysvaltain presidentillä on monia ihailijoita, jotkut heistä johtavat hallituksia ympäri maailmaa.
Hämmästyttävän korkeana pysyvät Trumpin kannatusluvut jenkeissä eikä uutta Brexit-kansanäänestystä näytä tulevan. Järjen ääni on liian hiljainen yhtäältä ja toisaalta vakiintuneen järjestyksen kannattajat ovat laiskoja puolustamaan kantojaan unohtamatta tosiasiaa, että on myös paljon mälsää saatu aikaan liberaalin talouspolitiikan eriarvoisuuskehityksen seurauksena.
Ja historiasta tiedämme, että ihmisen valinta liian helposti kääntyy niiden kannalla, jotka osaavat ulkopuolisella peloilla ja kansallistunteella vedota.
Mutta miksi modernin historian sykli kestää noin 30 vuotta?
Yksi mahdollinen selitys on, että onnistuneet ideologiat ja poliittiset liikkeet kestävät jäljiteltyinä kunnes tehdään ylilyöntejä.
Kun uudet liikkeet tai poliitikot kehittävät menestyksen aura, he löytävät jäljittelijöitä ympäri maailmaa. Silloin ideologisen vauhdin tunne tarjoaa liikkeille ohittaa vauhdilla alkuperäiset ideat. Ja se johtaa syklin liioitteluun. Esimerkki ideologisesta ylimitoituksesta on tapa, jolla Reaganin idea alentaa veroja ja vähentää byrokratiaa johti rahoituksen liialliseen sääntelyn purkamiseen, joka huipentui finanssikriisiin.
Vaikka hyvältä ei näytä, peli on vielä ratkaisematta
Se, että populistiset ja kansallismieliset puolueet ympäri maailmaa ovat jo ottaneet mallia Trumpista, viittaa siihen, että jäljittely on jo käynnissä. Poliitikkojen, kuten Unkarin Viktor Orbanin , sekä Italian Salvinin ja Brasilian Bolsonaron, tavanomainen käytäntö on jäljitellä Trumpin nuotteja, jossa tuomitaan ”globalismi” ja syytetään tiedotusvälineitä väärennettyjen uutisten levittämisestä, ”pilkkaamalla poliittisesti korrekteja ” ja kansainvälisiä järjestöjä, jotka yrittävät käsitellä ilmastonmuutoksen tai pakolaisten uudelleensijoittamisen kaltaisia ongelmia.
Tämän uuden poliittisen tyylin nopea leviäminen voi olla vuosikymmeniä kestävän uuden aikakauden alku. Mutta tähän asetelmaan liittyy yksi yleispätevyys, johon ahdistuneiden liberaalien pitäisi tarttua. Jos jäljittely- ja tehostamisjakso kestää kauemmin, populistinen liike tarvitsee muutakin kuin vaalimenestystä. Sen on myös osoitettava tuloksia reaalimaailmassa. Kolmenkymmentä kultaista vuotta menestyi, koska elintaso oli näkyvästi nousussa kaikkialla lännessä. Samalla tavalla Reagan-Thatcherin aikakausi vahvistui uudella talouskasvulla ja kylmän sodan voitolla.
Sitä vastoin Brexit on syvässä hädässä ja Trumpin hallinto on hämmennyksen vallassa. Ellei populistit pysty tuottamaan konkreettisia tuloksia, heidän uusi aikakautensa voisi vielä kuolla lapsenkenkiin
Gideon Rachmanin analyysin synkimmän laidan ei tarvitse toteutua. Uhka on kuitenkin todellinen eikä se poistu itsestään. Nykyisten puolueiden on se tunnistettava ja varottava kilpailemasta populismin keinoilla. Se kisa hävitään ja sitten vielä joudutaan häpeään. Tästä on eesmerkkejä, joita ei pidä toistaa.
