Tälläkin palstalla on monessa yhteydessä todettu, että äänestysaktiivisuus vaikuttaa vaalitulokseen.
Sosialidemokratian alkuaikoina pidettiin ratkaisevana kansan tietämättömyyden poistamista. Vain tietoinen kansa voi itsensä pelastaa. Kyse oli silloin peruskoulutuksen puutteesta ja toisaalta yhteiskunnan valtaapitävien erityisesti kirkon vaikutus, joka esti omaksumasta tietoa uskon sijaan. Silloin työväentalot olivat viihteen lisäksi myös tiedon jakelu keskuksia. Oli opintokerhoja ja työyhteisöissäkin oli valistajia.
Nykyinen äänestysaktiivisuuden jakautuminen on karu kertomus siitä, että tietämättömyys ei ole mennyttä aikaa, vaikka edellytykset yleisen koulutuksen seurauksena ovat parantuneet. Kun pientuloiset ja ne, joiden elämän kannalta julkisilla palveluilla on suuri merkitys , eivät löydä syytä äänestää, joutuu kysymään, että onko oman edun ymmärtäminen vain enemmän tienaavien ominaisuus.
Vaalit eivät kosketa; ne ovat joku erillään arkipäivästä oleva tapahtuma, jota harrastavat asiasta kiinnostuneet. ”Mikään ei muutu ja poliitikot valehtelevat ja ajavat vain omaa etuaan”. Tässä on sellainen paradoksi, että herraviha suunnataan vaaleihin ja sitä näytetään jättämällä äänestämättä, joka taas on vihattujen tosi herrojen tosi etu. ”Mutta kun yksi ääni ei vaikuta, niin ei se ole minun vika”, selitetään.
Tätä tilaa voi pitää oikeisto puolueiden julkisuuden hallinnan onnistumisena. Vastaavasti voi sanoa, että vasemmisto on ollut kykenemätön vastaamaan työn ja olosuhteiden murrokseen.
Hyvää on , että nyt tutkijat tuovat asian esille, sillä voisi ajatella, että tiedot antavat ajattelemisen aihetta. Ongelmana taitaa olle, että nämä tiedot eivät taida tavoittaa 40 prosentin porukkaa, 90 prosenttisesti äänestävät sen sijaan lukevat ja ajattelevat, että laatu korvaa määrän.
