Itse asiasta kuultuna Jacke Söderman oli oma itsensä.
Sentimentaalisuutta muistojen parissa oli vähän pehmentänyt ja adrenaliini eritys vanhemmiten vähentynyt. Julkisuudessa sarkastisimmat särmät saavat jäädä, puhumattakaan siitä kuuluisasta väitöskirjasta, jonka otsikon piti olla ” v-alkuinen kenkkuilu luokkataistelun välineenä”.
Haastattelija Juho-Pekka Rantala ilmeet kertoivat kuitenkin, että perille olivat menneet jackemaisuudet. Ja teitittelyynkin joutui Jacke alistumaan.
Radikaalinen konservatiivi ja kovaotteinen pehmo.
Nopea nousu ministeriksi ja kekkoslipasahdus, kuten Jacke sanoi, tarkoitti sitä, että arvosti Kekkosta enemmän kuin Kekkonen häntä. Jackelle tuotti vaikeuksia Kekkosen aikana edes puhua uusista presidentin valintatavoista, siinä oli sitä konservatiivisuutta. Kyllä hän oli vahvasti huolissaan duunarin arjesta ja se huomasivat hänen rautakouraiset kovat kannattajansa. He saivat hänestä idolin, joka loi uskoa politiikkaan.
Oliko Jacke rauhaton luonne?
Tavallaan, mutta toisaalta kuten hän lainasi, että jalkapallokentällä hän oli oppinut paljon elämästä yleensä. ja sieltähän opitaan, että aina uusi vastustaja ja aina uusi peli.
Jacke oli kova kaveri edustajapaikasta samassa vaalipiirissä kampailtaessa ja toisaalta hän oli erinomainen ehdokas markkinoida Euroopan oikeusasiamieheksi. Hän oli pohjoismaisen kielivähemmistön edustaja, joka puhui espanjaa.
Jacke for president
Paljon Jacke ehti, vain yksi pieni puute; hän ei päässyt näyttämään kyyjään presidenttinä. Hän olisi ollut hyvä täydennys presidenttikokoelmaan, suomalaisesta herraonnesta jäi puuttumaan osa, jota on vaikea myöhemmin korjata.
