Kalevi Aho
4.6.2019 Naantalin Musiikkijuhlien avajaiset
Musiikkijuhlat kilpailuyhteiskunnassa
Kun Naantalin Musiikkijuhlat 40 vuotta sitten perustettiin, Suomi oli varsin erilainen kuin nyt. Yhteiskunnallista kehitystä vallitsi vielä vuonna 1980 asiantuntijakeskeinen suunnittelutalous. Siitä on 1980-luvun lopulta lähtien siirrytty kulttuurielämän kannalta paljon haasteellisempaan kilpailutalouden aikakauteen. Kilpailutalous merkitsee sitä, että kun kilpailutetaan ihmisiä ja toimintoja, niin kuluttajien, asiakkaiden kuvitellaan valitsevan oikein, ja näin syntyisi tehokas ja ideaalisesti toimiva yhteiskunta, jossa ihmisillä on aikaisempaa suurempi valinnanvapaus.
Kilpailutalouden seurauksena yhteiskunnan julkisia toimintoja ja laitoksia on vähennetty ratkaisevasti aikaisemmasta. Suuri joukko valtion ja kuntien yrityksiä ja muita organisaatioita yhtiöitettiin, yksityistettiin ja vietiin pörssiin. Eri laitosten osastoista on tehty tulosyksikköjä, jotka laskuttavat toinen toisiaan palveluistaan. Useissa kaupungeissa siirryttiin tilaaja-tuottaja-malliin, jossa kaupunki ostaa vaikkapa kulttuuripalveluita niiden tuottajilta, esimerkiksi kaupunginorkesterilta ja -teatterilta. Verotuksellisin keinoin ei enää ole pyritty tasaamaan varallisuuden jakaantumista entisen kaltaisen progression muodossa, vaan jo vuoden 1993 verouudistuksessa verotuksessa alettiin suosia paremmin toimeentulevia, mikä osaltaan on vaikuttanut siihen, että tuloerot ovat Suomessa jatkuvasti kasvaneet.
Kilpailutalous syntyi itse asiassa vaivihkaa ja yllättäen muodin kaltaisena ilmiönä, globaalina ajattelutapojen muutoksena, joka koski kaikkia muitakin länsimaita kuin Suomea. Siihen vaikuttivat voimakkaasti etenkin Ronald Reaganin valtakausi Yhdysvalloissa sekä samanaikainen Margaret Thatcherin aika Iso-Britanniassa. Seurauksena on, että myös Suomessa on lähestytty vähitellen angloamerikkalaista uusliberalistista talousmallia, mikä on merkinnyt samalla pohjoismaisen hyvinvointivaltion aatteen osittaista romuttamista.
Kilpailuyhteiskunta on merkinnyt myös suomalaiselle kulttuurielämälle suurta muutosta. Tätä ennakoi henkisesti jo aikaisempi 1960-luvun kulttuuriradikalismi. Toisaalta keskieurooppalainen musiikin modernismi ja avantgarde alkoivat 60-luvulla murtautua Suomen luovaan säveltaiteeseen, ja samaan aikaan tapahtui lisäksi angloamerikkalaisen popmusiikin suosion valtava kasvu. Uutta viihteen muotoa alettiin kutsua massakulttuuriksi, ja tuolloin syntyi kiivas keskustelu taide- ja viihdemusiikin suhteesta. Myös massakulttuurin ilmiöille haluttiin tunnustusta, ja säveltäjä Kari Rydman totesi poleemisesti, että ”hyvä iskelmä on parempi kuin huono sinfonia”.
Kun jako ”korkean” ja ”matalan” taiteen välillä kyseenalaistettiin, populaarikulttuuristakin alkoi tulla vähitellen hovikelpoista. Samalla se alkoi syrjäyttää korkeakulttuuria taidekeskustelussa ja lehtien palstoilla. Monet kevyen musiikin säveltäjät on nostettu taidemusiikin säveltäjien rinnalle tai heidän ylitseenkin. Kun Helsingin Sanomien toimittaja Mari Koppinen joulukuussa 2015 kirjoitti kolumnin Toivo Kärjestä, hän lausui siinä mielipiteenään, että Kärki on aivan samanveroinen, yhtä tärkeä sävelvelho kuin Sibelius.
Kulttuurin käsitettä on samalla laajennettu, ja ennen pitkää muillekin kuin perinteisen korkeakulttuurin muodoille haluttiin julkista tukea. Lisäksi klassista musiikkia ja oopperaa vastaan on hyökätty usein puhumalla niistä jähmeänä ja konservatiivisena ikääntyneen eliitin taiteena, jonka suuri julkinen rahoitus ehkäisee muunlaisen musiikin ja taiteen tukea.
Kilpailutaloudelle on ominaista uuskieli, jossa puhutaan esimerkiksi dynaamisista vaikutuksista, norminpurkutalkoista, jatkuvista muutospaineista ja innovaatioista. Muusikoista ja orkestereista on voinut uuskielessä tulla soittopalvelujen tuottajia. Kaipaako siis taidemusiikkielämäkin näitä uuskielisiä dynaamisesti vaikuttavia norminpurkutalkoita, jotta Naantalin musiikkijuhlien kaltaiset festivaalitkin pystyisivät selviämään kulttuurin kaikessa tarjonnassa?
Klassisen musiikin organisaatiot ja tapahtumat ovat toistaiseksi pärjänneet erinomaisesti huolimatta niihin silloin tällöin kohdistetusta kritiikistä. Kun kilpailutaloudelle ovat ominaisia jatkuvat uudistukset ja muutokset, taidemusiikkitapahtumien voimana on nimenomaan, että pakonomaisiin uudistamisiin ei tarvitse niissä kovin kevytmielisesti heittäytyä. Parhaan musiikin esittäminen ei ole riippuvaista muodin oikuista. Suomalaisissa orkesterikonserteissa on ollut viime vuosina ennätysmäisiä yleisömääriä, ja maassamme on runsaasti menestyviä taidemusiikin kesäfestivaaleja.
Tämä vähentymätön suosio johtuu sisällöstä, esitettävästä musiikista. Menestyksekkään kulttuuritapahtuman perusedellytyksenä on, että niillä on vahvaa, ajatonta sisältöä, ja että tapahtumia johdetaan näkemyksellisesti. Naantalin juhlat ovat syntyneet Arto Noraksen visioiden pohjalta, ja nämä visiot ovat toistaiseksi kantaneet jo 40 vuotta. Hyvän festivaalin edellytyksenä on lisäksi, että tapahtuma näkyy ja kuuluu koko paikkakunnalla ja antaa sille ilmeensä. Näinhän tapahtuu myös Naantalissa, jossa pääkonsertit ovat kirkossa, mutta tilaisuuksia on tänä vuonna lisäksi myös Kirkkopuistossa, Kultarannan puutarhassa, Kaivohuoneella, Haartmanin talossa ja Kristoffer-salissa. Juhlat ovat levittäytyneet silloin tällöin laajemmallekin, kun on tehty esimerkiksi risteilykonsertteja saaristolaiskirkkoihin. Tänä vuonna yksi konsertti on myös keskiaikaisessa Raision kirkossa.
Musiikkifestivaalien keskeinen sisältö tarjotaan konsertein, ja on vaikea kuvitella miten musiikkia muulla tavoin voisi tuoda paremmin kuulijoiden ulottuville. Ainoita vaihtoehtoja ovat kävelykonsertit, joissa muusikot on vaikkapa sijoitettu eri saleihin tai jopa luontoon, ja yleisö voi kävellä tapahtuman aikana paikasta toiseen törmätäkseen aina uudesta paikasta kantautuvaan uudenlaiseen musiikkiin. Vaikka tällaisetkin tapahtumat ovat usein kiintoisia ja hauskoja, ne eivät kuitenkaan voi korvata samassa tilassa tapahtuvaa konserttia.
Konserttisalissa pidettävät konsertit tarjoavat kuulijalle mahdollisuuden rauhassa keskittyä ja syventyä kuulemaansa. Lisäksi konserteissa syntyy hedelmällinen vastavuoroinen vuorovaikutus ja kommunikaatio muusikoiden ja yleisön välillä. Tällainen vuorovaikutus jää puuttumaan, kun vaikka kuunnellaan musiikkia äänitteiltä.
Voisi kuvitella, että konsertit ovat muodoltaan liian jäykistyneitä, kun ne ovat melkein aina parituntisia tilaisuuksia, joihin sisältyy yksi väliaika, tai sitten noin tunnin kestoisia väliajattomia matineakonsertteja. Tämän pituisiin tapahtumiin muusikot ehtivät kuitenkin harjoitella ohjelman hyvään kuntoon, jaksavat soittaa sen konsertissa, ja kuulijat jaksavat sen hyvin kuunnella. Jos konsertit ovat pitempiä, ohjelmisto täytyy erityisen hyvin suunnitella, jotteivat muusikot ja yleisö väsy ja menetä tarkkaavaisuuttaan.
Ei siis ole mitään tarvetta luopua perinteisistä konserteista musiikin keskeisenä tarjoamismuotona. Konserttimuodon uudistamisen sijaan konsertteja pitää rikastuttaa pikemminkin sisällöllisesti. Hyvät konsertit ovat samalla yleisön kannalta matkoja tutusta tuntemattomaan, menneisyydestä nykyisyyteen ja takaisin. Teoksia voidaan hyvinkin epäsovinnaisesti rinnastaa toisiinsa, ja hyvillä festivaaleilla yleisö voi tehdä myös odottamattomia, riemastuttavia löytöjä.
Olennaisen tärkeitä festivaaleille ovat esittäjät. Naantalissa esiintyy joka vuosi samoja muusikkoja, mutta en pidä tätä pahana, pikemminkin päin vastoin. Tällä tavoin festivaalille on syntynyt uskollinen kantayleisö, joka saa vuosittain aina uuden tilaisuuden kohdata rakastamiaan huippumuusikoita ja nauttia heidän esiintymisestään vaihtuvien ohjelmien parissa. Sitä paitsi toisilleen entuudestaan tuttujen taiteilijoiden keskinäinen kamarimusiikillinen yhteistyö on paljon helpompaa kuin jos muusikot soittaisivat ensimmäistä kertaa yhdessä.
Naantalin juhlat kuuluvat Suomen vanhimpiin ja vakiintuneimpiin taidemusiikkifestivaaleihin. Tässä mielessä juhlat ovat kyenneet hienosti uhmaamaan kilpailutalouden trendejä, joille on ominaista ennen kaikkea lyhytjänteisyys. Yritykset elävät kvartaalitaloudessa, vaaditaan toiminnan jatkuvaa tehostamista, dynaamisia vaikutuksia, nopeutta, jatkuvaa kiirettä. Politiikasta on tullut tempoilevaa, koska yleinen mielipide voi sosiaalisen median ja internetin ansioista muuttua nopeasti toisenlaiseksi, ja perättäiset hallitukset voivat saman tien kumota toistensa päätökset. Työelämä on epävarmaa, sillä yritysten tehostamistoimenpiteiden takia yhä useammilla työntekijöillä on jatkuva irtisanomisuhka yllään.
Konsertit ovat tietyn rauhan ja pysyvyyden tyyssijoja aina vain hektisemmäksi muuttuneessa epävarmassa maailmassa. Konserttiin voi mennä rauhoittumaan, unohtaa siinä hetkeksi kiireen ja ajan, kokea mielihyvää tai kokea jotain sellaista mielikuvitusta avartavaa, jollaisen olemassaoloa ei ole pystynyt edes kuvittelemaan.
Hyvällä musiikilla on käsittämättömän suuri positiivinen vaikutus mieleen. Niin kauan kuin säilyy usko siihen mitä soitetaan, siihen että ollaan esittämässä jotain hienointa mitä länsimainen kulttuuri on tuottanut, ja soitetaan tätä musiikkia ylpeänä ja innoittuneena, niin kauan ei taidemusiikkifestivaalienkaan ei tarvitse olla huolissaan siitä, että ne menettäisivät yleisönsä.
