Historia voi toista itseään, tai sitten ei. Historiasta voidaan oppia tai sitten ei. Historian ymmärtäminen on tärkeintä.
Philp Stephens muistelee FT:ssä mielenkiintoista tapahtumaketjua 30-vuoden takaa. Murrosvaihetta elettiin, historian lopuksikin sitä nimitettiin. Silloinkin tapahtui jotain sellaista, joka ei ole tunnettua ja joka yllätti- ihan kuten politiikka tänäänkin.
Tämä on pitkä, mutta opettavien tarina. Siksi referoin Stephensin juttua laajasti:
Kolmekymmentä vuotta sitten yhdessä Euroopan historian saranakohdassa Margaret Thatcher saapui Kremliin neuvotteluihin Mihail Gorbatšovin kanssa. Ison-Britannian pääministeri oli kerran kuvaillut Neuvostoliiton presidenttiä mieheksi, jonka kanssa hän voisi tehdä businessta. Neuvostoliiton kommunismin perusta oli halkeamassa. Unkarissa oli revitty piikkilanka rajoiltaan. Itäsaksalaiset pakenivat länteen. Berliinin muurin kaatuminen oli vain viikkojen päässä.
Thatcherin kanssa matkustaville toimittajille vierailu oli ikimuistoinen triviaalisista syistä. Japanin tulipalo kiireisen kiertueen jälkeen pääministerin seurue saapui uuvuttavalle lennolle Tokiosta. Thatcher matkusti yhdellä kuninkaallisten ilmavoimien ikääntyvästä VC-10: stä. Vuosikymmeniä aiemmin ilma-alus oli ollut ilmailun kärjessä; Vuoden 1989 standardien mukaan se oli hidas, meluisaa ja klaustrofobinen.
Sen rajoitettu polttoainemäärä tarkoitti tankkauspysäkkiä sotilaallisessa ilmatukikohdassa tyhjimmässä Siperiassa, missä kaksi urheaa Neuvostoliiton ilmavoimien upseeria liittyi joukkoon. Ovatko ne vakoojia vai chaperoneja (esiliinoja)? Joko niin, he ilmoittaisivat varmasti, että lennossa olevat salaisimmat viestintälaitteet eivät muistuttaneet mitään niin paljon kuin vintage-venttiiliradiokokoelma.Thatcher oli koko elämänsä taistelut kommunismia vastaan – yhdessä suuren ystävänsä, Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin kanssa tuomitsemalla Berliinin muurin häpeälliseksi vapauden esteeksi. Vuotta aiemmin eli puheessaan Bruggessa hän oli puhunut kaunopuheisesti demokratioiden Euroopasta , johon Praha, Varsova ja Budapest olivat liittymässä. Historia oli kääntymässä hänen tielleen.
Silti, kun Neuvostoliiton imperiumi alkoi purkautua, rautarouvalla oli toisenlainen ajatus. Pitkän yksityisen kohtaamisen aikana Kremlin Pyhän Katariinan salissa Thatcher tarjosi herra Gorbatšoville sen, mikä vaikuttaa nyt käsittämättömältä ehdotukselta. ”Emme halua Saksan yhdistymistä”, hän sanoi. ”Se johtaisi muutoksiin sodanjälkeisissä rajoissa. . . [vahingoittaisi] koko kansainvälisen tilanteen vakautta. ”Herra Gorbatšovin tulisi jättää huomioimatta Naton toisenlaiset lausunnot. Allianssi ei vauhdittaisi Varsovan sopimuksen romahtamista tai Itä-Euroopan ”kommunismin purkamista”.
Tämä oli tulenarkaa tavaraa. Muistiinpanoille oli annettu käsky panna kynät syrjään. Gorbatšovin neuvonantaja Anatoly Chernyaev kirjoitti kuitenkin pitkän kertomuksen kokouksen päättyessä. Lyhempi versio, jonka kirjoitti Thatcherin avustaja Charles Powell, saavutti vain kourallisen joukon ihmisiä Whitehallissa.
Thatcherin demarche eli toimi oli henkilökohtaisen neuralgian tuote siis hänen päähän piinttymä. Hän ei koskaan unohtanut Saksaan kohdistuvaa syvää epäilyä, kuten eivät monet muutkaan hänen sukupolvensa konservatiivipuolueen oikean laidan edustajat. Oliko saksalaiset todella muuttuneet? Eikö aggressiivinen ekspansionismi ollutkaan osa kansallista luonnetta? Vaikka hän vuotta myöhemmin erotti euroskeptisen ministerin Nicholas Ridleyn, joka oli verrannut EU: n yhtenäisvaluutan suunnitelmia Adolf Hitlerin tavoitteisiin , hän Itse asiassa oli Ridleyn kanssa samaa mieltä.
Muutamat muutkin Euroopassa jakoivat hänen pelkonsa. Kylmän sodan puhkeaminen Neuvostoliiton kanssa oli tarjonnut eriskummallista vakautta. Kun Thatcher tapasi Ranskan presidentin François Mitterrandin joulukuussa 1989, puhuttiin uudesta entente cordialesta (1904 solmittu Ranskan ja Ison Britannian liitto Saksaa vastaan., joka oli solmittu Saksan pelosta. Mutta Mitterrand ymmärsi pian, että pullon henki oli päässyt iralleen. Britannia saattaa yrittää estää tai viivästyttää yhdistymistä, mutta Ranska pyrkii sen sijaan lukitsemaan yhdistyneen Saksan yhdentyneempään Eurooppaan luomalla yhtenäisvaluutan.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Saksan sodanjälkeinen muutos – sen pasifismi ja demokratiaan sitoutuminen sekä sääntöihin perustuva kansainvälinen järjestys – on silti jäänyt huomaamatta Brexit-ryhmää tukevan konservatiivipuolueen laajoille joukoille. Boris Johnson pyrkii vastustuksessaan rinnastamaan EU: n ja natsi-Saksan tavoitteita. Euro on hegemonia toisella tavalla. Pääministerin ja hänen Brexiters-kavereiden kielenkäytössä vilahtelivat sanastossa – yksin seisoen, antautumisen, yhteistyökumppanin ja petturin kanssa – Termeillä muistutetaan Toisen maailmansodan ajan hengestä.
Yhdistyminen merkitsi todellakin Saksan kysymyksen palautumista – yksinkertaisessa mielessä siksi, että Saksan hallitseva taloudellinen voima on jälleen ohittamaton tosiasia. Mutta sitä Brexiteerit eivät noteera, että EU:sta suunniteltiin vahvaa vastapainoksi tälle asetelmalle. Natoon liittyvä Yhdysvaltain turvallisuustakuu palvelee samaa tarkoitusta – tukee eurooppalaisen Saksan demokraattisia perustaa saksalaisen Euroopan tilalle.
Brexit kääntää voimatasapainoa EU: ssa. Ranska on yksin vastapeluri Saksalle. Tällä hetkellä, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tekee parhaansa heikentääkseen Naton asemaa. Hyväntekeväinen tulkinta Thatcherin Moskovan esityksestä sanoisi, että hän halusi säilyttää status quon tarjoaman turvallisuuden. Brexit marssi vastakkaiseen suuntaan. Jos on olemassa mahtava Saksan vaara, se johtuu nykyisen eurooppalaisen järjestyksen romahtamisesta.
VC10: n lennolla takaisin Lontooseen toimittajat liittyivät Thatcherin tilavampiin, joskin tuskin ylellisiin tiloihin. Ainoaksi asiaksi, jonka voin muistaa tällaisesta matkasta, oli, että hän pyysi RAF: n päälliköitä poksauttamaan samppanjapullot. Sitten hän silotteli lyyrisesti herra Gorbatšovin suurta rohkeutta edetä perestroikan ja glasnostin kanssa. Suunnitelmasta, joka olisi estänyt itäsaksalaisia heidän vapaudeltaan, ei kuultu hiiskahdustakaan.
Loppuun lainaan Puoluesihteeri Antton Rönnholmin Työväen Arkisto 110-vuotisjuhlaseminaarissa 21.10.2019 pidetystä puheesta pari lainausta puheen alusta ja lopusta.
Viime viikkojen jännittävän tilanteen ja viikonlopun lukuhetkistä inspiroituneena uskaltaudun tässä alussa lainaamaan muun aatesuunnan edustajaa, jopa konservatiivia ajan takaa:
”Halu ennakoida, mutta haluttomuus toimia kun se olisi yksinkertaista ja tehokasta, selkeän ajattelun puuttuminen, neuvojen sekavuus kunnes hätätilanne on käsillä. Aina siihen asti, että itsesuojelu vihdoin astuu peliin. Nämä ovat piirteitä, jotka muodostavat historian loputtoman toistumisen”, sanoi Winston Churchill.………..Historiaa varjelevat sen säilyttäjät. Jotta me ja meidän jälkeemme tulevat ymmärtävät mitä haluttiin, mistä unelmoitiin, mitä tehtiin ja miten onnistuttiin.
Churchillin kotimaassa on toivottava, että lopuksi jos ei järki – niin ainakin itsesuojelu – astuu peliin.
