Joulunaaton kuvista mieleen tullutta.
Naantalin joulurauhan julistus on vanha perinne; luultavasti olen osallistunut siihen yli 60 kertaa. En tiedä tradition ikää, mutta sen tiedän, että tilaisuus oli pitkään koruton ja kuulijoita oli kourallinen, kun 1950-luvulla Erkki Harne, kaupungintalon yleismies, sen luki.
Nyt yleisö on tuhansiin nouseva määrä ja puheet ja soitot kuuluvat, mitä vähän välillä laitteet asianmukaisesti rätisevät. Ihmiset yrittävät rauhoittua ja monet siirtyvät lasten kirkkoon. Mannerheiminkatu on kuin Mannerheimintie – hetken.
Lotilan portti herättää ohikulkijan huomion. Lotila on harvinaisen hieno talokokonaisuus ja talossa on historiaa ja nykyaikaa. Ja siinä välissä muistoni ovat kipeät; koin siellä kerran kesällä hammaslääkäri Ekin poljettavan hammasporakoneen viiltävän tärinän.
Mutta nyt ovat asiat hienosti kuten kuvasta näkyy. Svinhuvud jakaa mielipiteitä, mutta omaperäinen se on, ja siinä on sijaan nuorekas herrasmies, joulun hyväntahdon lähettiläs myös muina aikoina tosin ilman punaista nuttua.
Ja sitten havainto Mannerheiminkadulla Kristiinankadun risteyksen jälkeen. 90 prosenttia väestä näkee ahkeran Nevarin Henkan putiikin ikkunan, mutta ani harva huomaa Frankensteinin joulukalenteri-ikkunat. Kaupallisuus on joulun vahvin sanoma, sanotaan mitä sanotaan.
Ja toiseksi kerrotaan, että Naantalin sivuilla ihasteltiin Rauman kalenteri-ikkunoita ja toivottiin Naantalin vanahaan kaupunkiin samaa. Kaksikymmentä vuottaa ja ilmeisesti aivan suotta.
Hautausmaa on hiljentymisen paikka paitsi jouluna; on vilinää vilskettä menoa huisketta – ja kiirettä pitää.
Väen mentyä muualle haudattujen kynttilämeri on näkyvin osa ja sankarihaudat tyylillään rauhoittava ja kokonaisuus vaikuttava mäeltä katsottaessa.
Mutta joulurauha on syvimmillään kansalaissodan Muisto ja Aika kivipaadelle.
Joulurauhaa turhaan etsijöille vinkki on tässä.; ei tungosta eikä kynttilä merta.