Suomalaisilla on erityssuhde Venäjään. Kakon kulman väri voi vaihtua mutta kaiku on entinen
Totta tietenkin onhan meillä EU-maiden pisin raja ja olemme me olleet Venäjän suuriruhtinaskuntana ja on meillä vahvat kaupalliset perinteetkin.
Kaksi sotaa, YYA kausi ja naapurin aktiivinen peli Suomen politiikassa ovat pitäneen ihon herkkänä ja mielen epäileväisenä.
Meille sosialidemokraateille Neuvostoliitto on ollut painajaismainen kaveri. Kiistämättömästi Venäjän kommunistit sotkivat Suomen sellaiseen sisällissotaan, johon itsenäinen SDP ei olisi sortunut. Itsenäisyyden jälkeen SDP joutui taistelemaan jatkuvasti kahdella rintamalle NKP:n ohjeistamat kommunistit työpaikoilla ja järjestöissä ja valkoisten voittajien oikeistolaiset demokratian vastustajat toisella puolella.
Ja sodan jälkeinen avoin taistelu ja jatkuva neuvostoliittolaisten hamapissa oleminen ja taistelu ay-liikkeen sisällä kuluttivat niin paljon, että SDP ajautui valtaan pyrkiessään normalisoimaan suhteensa Neuvostoliittoon, se oli usein kiusallista.
Kun sitten Neuvostoliitto hajosi huokaisimme helpotuksesta ja uskoimme muun maailman tavoin, että naapurissa alkaisi uusi aika, jossa kansalaisten oikeudet ja mahdollisuudet olisivat meidän tunteman demokratian kaltaiset. Äkkiä saimme huomat, että monet entiset vallankäyttäjät onnistuivat säilyttämään asemansa ja muut tilalle nousseet uudet voimat perustivat asemansa rahaan- ja mielivaltaan.
Vladimir Putin, jolle Neuvostoliiton hajoamine KGP-uskollisena oli kauhistus, palautti järjestyksen ottamalla muodollisen demokraattisesti vallan suoraan kansalta vaaleissa ja tekemällä diilin omistavan , mutta uskollisen luokan kanssa. Kansakunnan edun nimissä ja ulkopuolisia uhkia painottaen on palattu johonkin keisarin ja kommunistivallan välimaastoon, jossa demokratialla on muodollinen asema. Kansallismielinen ortodoksia on vallalla eikä kovin pehmoisin keinoin.
Nyt kun Putinin valtaa on kestänyt 20 vuotta ja kun kiinnostus kohdistuu siihen, että mitä 2024 jälkeen, niin taas kerran me ja kaikki kuut asioista perillä olevat olemme tulleet yllätetyksi. Yleinen käsitys näyttää olevan, että kyse on metamorfoosista ja vallanmuodon muutoksesta , päätöksenteon säilyessä samoissa varmoissa käsissä. FT:n toimitus arvio muutoksen sisältöä näin:
Jos on todella kysyttävää siitä, astuuko Vladimir Putin takaisin vallasta, kun hänen neljäs presidentin toimikautensa päättyy vuonna 2024, siihen on vastattu. Venäjän presidentti on käynnistänyt perustuslaillisen muutoksen , joka tapahtuu nykyaikaistavana vallan hajauttamiseksi. Todellisuudessa sen tavoitteena on luoda puitteet, joissa herra Putin voi jatkaa määräämättömästi päällikkönä vaikkakin eri otsikolla. Venäjän tuntijat ovat jo pitkään puhuneet siitä ”Deng Xiaoping -malliksi”. Silti ensisijaisena johtajana toimiminen ilman muodollista valtionpäällikköä voi kuitenkin olla vaikeampaa nykypäivän Venäjällä kuin modernin Kiinan arkkitehtuurissa.
Suunnitellut muutokset rajoittaa tulevaisuudessa presidenttien kahteen kauteen yhteensä. Presidentin rooli alenee; eduskunta ja pääministeri saavat suuremmat valtuudet. Se luo kaksi lähtöpaikkaa, joista herra Putin voisi toimia voimakkaana nukettajana: joko pääministerinä tai hallitsevan Yhtenäisen Venäjä -puolueen johtajana .
