Tasavallan presidentti on potentiaalinen ei aktuaalinen voima

Tasavallan presidentti ei ole operatiivinen johtaja.

Yöpakkasia on ollut viime päivinä – politiikassakin

Politiikassakin on käytetty yöpakkastermiä kuvaamaan Fagerholmin hallituksen 138 päivää 1958-1959. Kysymyshän oli silloin siitä, ettei Neuvostoliitto eikä presidentti Urho Kekkonen tykänneet hallituksesta.
Kekkonenkin omaa kantaansa perusteli sillä, että hän on huolissaan  hallituksen kyvystä hoitaa asioita. Näin voi ajatella Sauli Niinistökin ja  siksi hän on aktiivinen auttaakseen kohenemattomia nuoria hallitusnaisia vaikeassa tilanteessa.

Sekin on mahdollista, että presidentti ei tykkää siitä, että hallituksesta tykätään. Ei kukkulalle monta kunkkua sovi.

Pitkästä aikaa presidentin poliittinen koti Kokoomus on hankalassa raossa; Kokoomus on joutunut oppositioon ja myös uuteen asetelmaan. Sen oikealla puolella ovat kasallismieliset perussuomalaiset ja keskellä koulutettujen ei-sosialistien vaihtoehdoksi on noussut vihreät. Sekä nyt viimeisenä eikä vähäisimpänä uhkana pinnalle on ponnahtanut suosittu sosialidemokraattinen pääministeri.

Ja sitten vielä ylipäällikkösyndrooma
Puolustusvoimien ylipäällikkyys on presidentin selkein ja tunnustetuin johtoasema.
Suomalainen kriisi ja poikkeustila ovat liittyneet kansakunnan ankariin aikoihin, on ollut kyse sodista. Siksi Suomessa kuin muuallakin maailmassa käydään ”sotaa” KORONAA vastaan.
Sodissa on juhlittu rohkeita sankareita ja heidän on nostettu kansakunnan kaapin päälle. Mannerheimistä tehtiin suomalaisuuden rojalistien keulakuva niin vahvasti, että vieläkin 50 vuotta hänen kuoleman jälkeen hänet entinen tsaarin kenraali valittiin suurimmaksi suomalaiseksi.
Sellainen asema houkuttelee vaikkei ihan marsalkaksi niin selvästi muiden yläpuolella kuitenkin. Nyt kyse on kuitenkin siviilikriisistä, jonka sanakareiksi on nostettu terveydenhoitohenkilökunta, ja jota johtaa naispuolinen pääministeri, jonka asemaa korostaa positiivinen maailman maine.
Päiväunia tai painajaisia näkevät suurmiehetkin.

Päiväunista tähän päivään.

Hyvän johdattelijana on HS:n eläkkeellä oleva politiikan toimittaja Unto Hämäläinen. Hän on asioista hyvin perillä oleva taho. Arvostan Unto Hämäläistä siksi tai siitä huolimatta, että hän kokoomuslainen toimittaja. Hän tietää ja tuntee ja hänellä intoa ja tahtoa eikä häntä aja pahansuopaisuus. Ja se näkyy hänen 2.4.2020 TS:ssä julkaistussa kolumnissaan; jutun ingressi kertoo hänen isänmaallisesta pyrkimyksestään.

”Perustuslaki velvoittaa Sanna Marinin ja Sauli Niinistön yhteistyöhön. Unto Hämäläinen arvioi, mistä pääministerin ja presidentin eriparisuudessa on kysymys. Ratkaisun on hänen mukaansa pakko löytyä – kuten sellaisen löysivät 90-luvun lamassa Mauno Koivisto ja Esko Aho.”

Niin se on, että toimeen on tultava ja varmaan tullaan, kun tehtävä oikein ymmärretään. Mauno Koiviston ja Esko Ahon yhteistyöllä saatiin Suomi EU:n jäseneksi ja se olikin sen aikaisessa perustuslakiasetelmassa välttämätöntä muodollisesti ja käytännössä myös siksi, että kansanäänestykseen alistettu jäsenyyskysymys oli altis pelottelulle. Tarvittiin luottamusta herättäviä toimia.
Sen sijaan sodan jälkeisen ajan toistaiseksi pahin taloudellinen lama, joka Suomessa sai vertailumaihin verrattuna ylisuuret mittasuhteet. Se aiheutti kansakunnalle suurta vahinkoa. Lamalla oli monta tekijää. Yksi merkittävä oli presidentti Mauno Koiviston vaikutus – halusi hän sitä tai ei- tasavallan vähän kokenen hallitukseen. Talouspolitiikka oli tuolloinkin jo eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen vastuulla yksiselitteisesti.
Asiaa monelta suunnalta seuranneena arvioni on, että hallitus seurasi presidentti Mauno Koiviston ajatuksenkulkuja erityisesti valuuttakurssipolitiikassa, vaikka sen olisi pitänyt olla itsenäinen. On ymmärrettävää, että Suomen Pankin pääjohtajana ollut presidentti oli auktoriteetti asemassa kokemuksensa, mutta myös kansansuosionsa vuoksi. Tämä asetelma helpotti hallituksen ratkaisujen tekemistä. Mutta samalla hallitus unohti oman vastuunsa. Sen velvollisuutena olisi ollut asioiden laajaa ja monipuolinen tilanteen arviointi. Hallitus ei olisi saanut yhden tekijän vahvan markan määrät talouspolitiikkaa. Se ei aiheuttanut kriisiä, mutta syvensi sen vaikutuksia.

On hyvä, että jokainen instituutio arvioi oman vastuunsa kannalta asioita. Sellainen on perustuslakimme henki ja sen asian rohkeni myös eduskunnan puhemies Matti Vanhanen selkeästi sanoa.
Sanna Marinin hallitus on osoittanut kunnioittavaa suhtautumista presidentti Sauli Niinistöä kohtaan pitäen kuitenkin kiinni oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Kyse ei ole politiikasta vaan perustuslaista.

Ja kun Unto Hämäläinen pääministerin ja presidentin suhteiden kuvauksessa esiin nosti entisen presidentti Mauno Koiviston, niin pyytäisin Unto sinua miettimään pääministeri Koiviston ja presidentti Urho Kekkosen tapausta instituutioiden välisissä suhteissa. Politiikalta sekin näytti, mutta perustuslaista oli kysymys.

Kansan kuninkaan kaipuu.

Mutta kansan kaipuu johtajaan on vanha perua; ennen mentiin Tukholmaan kuninkaisiin ja adressilla lähestyttiin suuriruhtinasta. Ja Paasikivi, Kekkonen ja vielä Koivistokin olivat majesteetillisia ja heillä oli valtaakin. Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen aikana päämies laskeutui lähemmäksi maan pintaa.
Sauli Niinistö on henkilönä ja puhetyyliltään kunnioitusta herättävä; siitä kansalaiset tykkäävät. Se näkyy mahdottoman korkeina suosiolukuina. Tästä on seurannut sellainen paradoksaalisuus, että kansalaiset ovat entistä vähäisemmistä perustuslaillisista oikeuksista huolimatta pitäneet presidenttiä kansakunnan todellisena johtajan. Odotukset ovat sen mukaiset

Panin merkille, että Ylen ajankohtaistoimittajakin eduskunnan säätämästä laista totesi, että se tulee voimaan kun presidentti on sen hyväksynyt. Laki on kuitenkin hyväksytty jo eduskunnassa ja sen muodollisella allekirjoituksellaan vain vahvistaa presidentti. Ei siis ihme, että presidentin linnan juhlia isännöivä presidentti vaimoineen täyttä vallan ulkoiset merkit muita paremmin. Mies, joka tapaa kovaa valtaa käyttäviä Trumpia ja Putinia, on melkein kuin yksi heistä.
Näitä odotuksia on presidentti Sauli Niinistö tukenut aktiivisella julkisella esiintymisellä. Al Holin lapsikysymys ja Kreikan pakolaispolitiikka olivat ulkopolitiikkaan liittyviä, mutta kuitenkin vahvemmin hallituksen toimivaltaan kuuluvia asioita. Niihin liittyi suurta populistista mielenkiintoa.

Populistit ratsastavat Niinistöllä

Ja tietenkin suosittua presidenttiä käytetään häikäilemättömästi omiin poliittisiin kilvenkirkastustarkoituksiin. Galluppien kärkiaseman menettämisen uhka on johtanut epätoivoisiin avauksiin. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio halusi A-Talkissa 3.4.2020 nostaa presidentti Niinistön koronavirustorjunnan operatiiviseen johtoon eli ykkösnyrkiksi. Näyttä siltä, että poikkeustilan olosuhteissa tehtäisiin valtiosäännöllisiä mullistuksia. Ne eivät tapahdu kädenkäänteessä tai sitten mielissä kangastelee … Unkarin malli, jota FT:ssä nimitettiin Orbanin  rautanyrkiksi 

Arvojohtaminen

Korona asioiden noustua akuutiksi kriisiksi nousi presidentti arvojohtajana julistamaan mieleen jääneellä slogaanilla:

”Pidetään fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä.” 

Se oli oivallinen ja oikeaan osunutta arvojohtajuutta.

Ei aktuaalinen vaan potentiaalinen

Koronaviruksen vastainen toiminta vaatii yhteiskunnan ponnistuksia ja se voi onnistua vain yhtenäisen kansalaistottelevaisuuden avulla. Tästä selviydytään ja tästä on seurauksena pitkällisiä vaikutuksia työllisyyteen ja talouteen. Siitä huolimatta kyseessä ei ole olemassaolokamppailu eikä sotilaallinen uhka.
Sen vuoksi tämän kriisin läpi on mentävä voimassa olevan lainsäädännön tarjoamilla keinoilla.
Mauno Koivisto on presidentin asemasta lausunut:

”On ajateltavissa, että historian kuluessa lainsäädännössä etsitään dialektisesti tasapainoa presidenttivaltaisen ja parlamentaarisen järjestelmän välillä. Yleisesti ottaen lähtökohtani on ollut, että parlamentarisminkin oloissa presidentillä tulisi olla aidosti valtaa, mutta sitä tulisi osata käyttää säästeliäästi. Hyvin toimivassa systeemissä presidentti on potentiaalinen eikä aktuaalinen voimavara.”

Nyt tässä aktuaalisessa tilanteessa on presidentti jätettävä potentiaaliseksi voimavaraksi.