Presidentti Sauli Niinistö haluaa olla – ei vain unilukkari – vaan aktiivinen toimija myös talouskysymyksissä.
Kysymys on valtioelinten selvästä vastuunjaosta ja Kultaranta keskustelussakin muistutettiin puhemies Matti Vanhasen johdolla Eduskunnan asemasta. Tästä ei mainittu, mutta on hyvä muistaa, että Eduskunta on ylin valtioelin, joka ratkaisee jopa ulkopolitiikassa siinä tapauksessa, että presidentti ja Eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus joutuisivat ristiriitaan ulkopolitiikassa. Eduskunta päättää kumpi voittaa, jos ristiriitaa syntyy huolimatta perustuslain sanajärjestyksestä, jossa sanotaan presidentti johtaa – yhdessä valtioneuvoston kanssa.
Keskustelua seuratessa koin Déjà-vun entiselämyksen, että tämä on koettu
Kuten aikaisemmin olen kertonut presidentti Mauno Koivisto, jolla oli tuolloin 1990 luvun laman aikana muodollisesti paljon Sauli Niinistöä vahvempi asema, oli vaikuttamassa hallituksen vastuulla olevaan Esko Ahon hallituksen talouspolitiikkaan. Siinä ei käynyt hyvin.
Tuolloin ohjaus / ohjautuminen tapahtui ei julkisuudessa. Sillä tavalla ollaan nyt terveemmässä tilanteessa. Toisaalta asetelma oli rakennettu presidentin asemaa korostaen, kuten kuvasta näkyy; valtionjohtajan symboli linnan lippu oli Ylen toimittamassa tapahtumassa presidentin taustalla.
Velkaantuminen ei ole yhden muuttujan asia
Mutta varsinaiseen asiaan. Varmaan on niin, että Sauli Niinistö on huolissaan velkaantumisesta. Sitä hän ollut johdonmukaisesti. Muistan, että edustin hänen kanssaan tiukkoja talousehtoja muodostettaessa EMU eli Euroopan valuuttaunionia. Olin sitä mieltä, että velkaantumalla menetämme puhevaltamme tarkoitin, että demokraattien valtion joutuu markkinavoimien armoille.
Nyt tilanne on toinen ja velkaisuuteen on ajauduttu eikä siitä ole paluuta. Siksi on mietittävä, miten sen kanssa tullaan toimeen vähimmillä vaurioilla ensisijassa kahdesta kulmasta:
Säilytetään EU:n yhtenäisyys ja velkaantumisesta ei saa rankaista työtä haluvia ja raskautettuja.
Tässä vaaditaan luovuutta – sotilastermeillä: Pitää olla liikkuvuutta, on joskus vetäydyttävä ja tarvittaessa pitää koukata.
Me Saulin kanssa ollaan vanhoja rannikkotykkimiehiä, jotka toimimme kiinteissä linnakkeissa ajatuksella, että vaihtoehdot on vähissä; joka voitetaan tai kuollaan.
Rannikonpuolustuksessa linnakkeet ovat museoina tai virkistysalueina!
Poliittisesti asetelma on vaikea, sillä kansa tykkää tarkasta talouden pidosta ja varsinkin muiden niin kutsuttu auttaminen on myrkkyä. Jutta Urpilainenkin rehvasteli aikoinaan täti tiukan maineella ja esiintyi mielellään Saksan kollegansa kristillisdemokraattisen Wolfgang Schäublen kaverina.
Euroopan keskuspankki EKP Marion Dragin johdolla otti poliittisen johdon ja pelasti euron ja EU:n. Paha rahan painaminen ja yhteisvastuu pelastivat myös suomalaisia yrityksiä j- varsinkin omistajia, mutta apua tästä oli työllisyyden paranemisen muodossa myös työssäkäyville ja hyvinvointivaltioiden palveluille.
Kultaranta areena on hyvä idea kansakunnan tien etsinnän kannalta ehdolla, että ymmärretään keskusteluna – vuoropuheluna. Jos sen sijaan tapaamisten surauksena joudutaan tornien taisteluun voivat keskustelut jäykistää ja mutkistaa päätöksentekoa näistä suurista ja vaikeista kysymyksistä.
Sanna Marin tietää asetelman: Järki ja sydän sanoo, että nyt on tehtävä tulevaisuuden valintoja, joiden myyminen kansalla ja Kepulle vaatii yliluonnollisia voimia.
Näyttää siltä, että Sauli Niinistöltä ei taidan näihin talkoisiin tulle apua ellei sitten se, että ”taakka kannetaan kukin kohdallaan”, tarkoita maa- vaan varallisuuskohtaisuutta
