Tieto ja tahto tuottaa toimintaa, joka tuo tuloksia

Yhdysvaltalaisen huippuyliopiston MIT:n taloustieteen professori Daron Acemoğlu arvioi HS 31.1., että koronaviruspandemian jälkeen valtioiden asema taloudessa pysyy vahvana.

Suursijoittaja Georg Soros esitti muutama päivä sitten Hesarin vieraskynäpalstalla ikuisuuslainojen nostamista valtioille. Ikuisuuslainat (perpetuaalilainat) ovat lainoja, joiden nimellispääomaa ei makseta koskaan takaisin.

Valtion roolin vahvistuminen on esillä joka puolella pandemian aikana.

Korot ia inflaatio ovat alhaalla eikä rahan saanti ole valtioille ongelma. Globalisaatio on auttanut nousevien maiden köyhiä, mutta on kasvattanut eriarvoisuutta kehittyneissä maissa. Tuottavuuskehitys on melkein pysähtynyt ja talouden kasvu takkuaa lännessä.  Tässä on tämänhetkinen asetelma. Talouden realiteettien muuttuessa myös ”talousrealismi” on muuttunut. Ainakin maailmalla.

Kokonaisuudessaan tämä on kuin tarjous sosialidemokratialle. Ihmisten käyttäytymistä vaikuttaa juuri valintahetkellä vallitseva tilanne ja edistyksellisten ja vastuullisten vasemmistovoimien on tartuttava tilaisuuteen.
Nyt näyttää hyväksyttävämmältä, että lainojen takaisinmaksulla ei ole samaa pakkoa ja kiirettä kuten aina aiemmin. Toisin sanoen nyt ei haluta eikä tarvita leikkauksia palveluihin. Myös verotuksesta voisi tulla taas standarditapa rahoittaa valtion lisääntyviä tarpeita. Ja ainakin yhtä tärkeää olisi verotuksen ohjausvaikutus.
Itse olen vakuuttunut, että verotusta – oikeudenmukaisuussyiden lisäksi – olisi talouspoliittista syistä suunnata työn verotuksesta varallisuuteen: Pitää pistää laiska pääoma töihin suuntaamalla sijoitukset tuottavampiin kohteisiin talouskasvun ja työllisyyden parantamiseksi.
Tätä keskustelua käyvät maailman johtavat tutkijat ja talousjournalistit ja sitä pitää yllä muun muassa Martin Sandbu FT:ssä ilmaiset lounaat-palstalla.  Olisi ehkä hyvä jos Suomessakin luettaisin muuta lehdistöä kuin vuorineuvosten ja VM:n kirstunvartijoiden keskinäistä selkääntaputtelua.

Ja nyt tulen henkilökohtaisesti jo vuosikymmeniä kokemaani kotimaiseen dilemmaamme

• Kun SDP esittää varallisuuden verottamista, niin jopa omat toverit kääntävät päänsä; ovat kenties ä juuri kännykästä tarkistaneet miten oma salkku ja kurssit ovat kehittyneet. Varallisuuden verottamisen vastustaminen lähtee jo kymppitonnin salkusta ja kun on vähän parempi auto tallissa.
• Ja kun puhumme kiinteistöveron korotuksesta, astuu kuvaan kaikille tuttu mökin mummo. Tämä myyttinen hahmo ajautuisi heti mieron tielle, jos verotusarvot lähenisivät yhtään reaaliarvoja, jotka ovat tutkitusti noin kolminkertaiset verotusarvoihin verrattuna. Kuntaveron korotus hyväksytään kiinteistöveroa helpommin, vaikka jakovero puree palkansaajaa enemmän kuin kiinteistöverot.
• Kun esittää kunnallista pääomaveroa, jotta myös pääomatuloja nauttivat osallistuisivat lähidemokratiassa talkoisiin, niin jo joku kunta-asiantuntija rientää kertomaan, että tästä vain rikkaat kunnat hyötyvät. Kuntien välistä tasataan jo verontasauksella, sen sijaan yksilöiden välistä eriarvoisuutta ei tasata kuntatasolla mitenkään.
• Jos esitän, että kun asevelvolliset ovat henkensäkin uhraten velvollisia puolustamaan yhteistä vapauttamme, niin olisi oikein ja kohtuullista, että lisääntyvää asevarustelua kustantaisivat myös suuromistajat suhteessa suojeltavan omaisuuden arvoon. Tämä tapahtuisi simppelinä puolustusvakuutusmaksuna, mutta kun kajottaisiin kaikkein varakkaimpien omaisuuksiin eikä palkansaajien tuloverotukseen, niin se onkin yhtäkkiä liian monimutkaista. Tai sitten rivien välistä voi vaan lukea vastustuksen todellisen syyn: ”tämähän voisi tarkoittaa myös minun asuntoani”
• Jos esitän, että potkuja antavan pörssiyhtiön pitäisi antaa optioita poispotkituille, koska juuri heidän irtisanomisensa nostaa firman kurssia, niin sitä vastustaa jopa ay-liike. Se on tottunut neuvottelemaan vain palkoista, työttömyyskorvauksista tai lomista tai jostakin olemassa olevaa järjestelmää ylläpitävästä.  Heille nykymeno on parasta: vihreä oksaa ei kannata vaarantaa.

Yleisen mielikuvituksettomuuden lisäksi on siis monta tekijää, jotka puoltavat nykytilan säilyttämistä, ja joita todelliset edun menettäjät osaavat käyttää perusteluina.

Tästä syystä keskeistä sosialidemokraateille olisi:

Tehdä tunnetuksi talouden megatrendien vaikutus ja yrittää – ei kääntää alhaisten korkojen  ja korkean suhteellisen velan kehitystä –  vaan olla talouspoliittisessa keskustelussa vähän niin kuin hinaaja tankkerin lähestyessä satamaa: tönimässä hitaasti kääntyvää ja syvällä uivaa laivaa piiru piirulta järjelliseen suuntaan.

Samalla tiedämme liian hyvin, että kansalaisten kannatuksen lunastaminen on vaikeaa.  Mutta senkin tiedämme, ettei sitä saa , ei ainakaan pitkäksi aikaa,  jos sitä  yrittää tehdä vain mielistelemällä ilman aitoa ideaa siitä minkä pitää maailmassa ja sen taloudessa muuttua.

Eikä kannatusta ja luottamusta saa vielä hyvällä ideallakaan.

Pitää olla osaava uskottava tarinankertoja. Nuori puoluejohtomme täyttää kaikki sanansaattajan edellytykset, mutta ovatko he riittävän valmistautuneita ja riittävän hurjia yrittääkseen uutta. Olemmeko heidän tukenamme ja valmiita kuuntelemaan mitä maailmalla puhutaan ja haastamaan menneiden vuosikymmenten luutuneita käsityksiä?