Vähän Uutisvuoto tyyliin ajattelen kertoa vaikkei kukaan pyydäkään yhden lapsuuden näkökulman.
Olin onnenpoika kouluaikoina en koulun, vaan fiksujen koulutovereiden vuoksi.
Pienikokoisen ja ehkä muistakin syistä istuinluokassa yleensä edessä useimmiten takanani istui ystävällinen päivänsäde Sirpa Salonen. Hän oli reilu ja pelasti monet kerrat minut suuremmilta vaikeuksilta – tuskin olen kiitoksen sana ymmärtänyt hänelle sanoa.
Sirpan kautta tiesin ja kaukaisesti tunsin hänen isoveljensä Lassen. Innokkaan urheilun harrastajan tunsin hänet urheilukentältä ja vieläkin on mielessä hänen omaperäinen juoksutyylinsä ja muistan aina pitäneeni peukkuja hänen puolestaan.
Hänestä tuli -voi siinä kodillakin olla syynsä – jonkinlainen salainen esikuvani; hän oli hyvä urheilija, mutta samalla koulussa menestyvä. Sen lisäksi hän oli elämän tavoiltaan esikuvallinen.
Arvelen, että tällainen ylöspäin katsomine ei ollut tavatonta. Ei niistä erityisesti puhuttu, mutta muistelen seuranneeni Lassen uraa Sirpan ja muiden hänen tuttujen välityksellä.
Kerron tämän kuten niin usein tapahtuu vasta arvostetun henkilön poismenon jälkeen. Yleisemmällä tasolla olkoon tämä vaatimaton kunnianteko niille esikuvallisille oppilaille, joita hyvällä tavalla Lasse Salonen edusti.