Meillä krooninen pula hyvistä työpaikoista otsikoi Martin Sandbu FT :n Dani Rodrikin haastatelun
https://www.ft.com/content/bf760159-4933-4fa1-bedd-d8f77accb858
https://drodrik.scholar.harvard.edu/
Martin Sandbu kokoaa haastaattelun sisällön seuraavasti (koko haastattelu on luettavissa yllä olevasta ft.com linkistä)
Tämä on osa kuukausittaista ” Economists Exchange ” -sarjaa, jossa keskustellaan huippututkijoiden ja johtavien taloustieteilijöiden välillä koronavirustalouden elpymisestä Vuonna 1997 Harvardin taloustieteilijä Dani Rodrik julkaisi ohuen teoksen nimeltä Onko globalisaatio mennyt liian pitkälle? ja vastasi kysymykseen myöntävästi, ja meni pitkälle.
Se teki hänestä yhden harvoista perusekonomisteista, joka haastoi vallitsevaa kauppaa ja talouden vapauttamista koskevaa viisautta. Kuten hän myöhemmin kertoi, jopa kollegat, jotka olivat hänen kanssaan yksityisesti samaa mieltä älyllisessä mielessä, kiusasivat häntä ”ampumatarvikkeiden antamisesta barbaareille” – tarjoten argumentteja protektionismille ja muille rajoituksille 1990-luvulla toteutetulle rajoittamattomalle globalisaatiolle.FT: n Euroopan taloustieteiden kommentaattori Martin Sandbu päätti haastatella Rodrikisia osittain siksi, että taloustieteiden maailma – sekä tutkimuksessa että päätöksenteossa – on ollut hänen kiinnostuksen kohteena. Monet Rodrikin kyseenalaistamista dogmeista, kuten pääoman valvonnan hylkääminen tai teollisuuspolitiikka, on jätetty sivuun. Päättäjät liikkuvat globaalissa taloudessa, joka ei toimi perinteisten mallien mukaisesti, ja poliitikot kamppailevat kovalla vastahyökkäyksellä globalisaatiota ja lisääntyvää eriarvoisuutta vastaan. Alla olevassa haastattelussa taloustieteilijä sanoo, että yksimielisyys on edennyt niin paljon, että hän tuntee itsensä nyt epämukavasti osana perinteistä viisautta. Rodrik jakaa myös analyysinsa oikeanpuoleisesta populismista, joka on kasvanut voimakkaaksi niin monissa maissa. Hänen mielestään sen pitäisi nähdä olevan taloudellisia juuria huolimatta sitä, että kyse on usein identiteetin ja arvojen ristiriidasta.
Itse asiassa hän sanoo, että monissa paikoissa voitaisiin nyt tehdä vasemmistopopulismia. Hän laatii neljäsuuntaisen suunnitelman hallituksille, etenkin vasemmistolaisille, siitä, mihin heidän pitäisi mennä: sovittaa työmarkkina-, teollisuus- ja teknologiapolitiikka tavoitteeksi tarjota ”hyviä työpaikkoja” ja alistaa kansainvälinen talouspolitiikka kansallisen prioriteetin mukaisesti.
Rodrik varoittaa myös jyrkästi hallituksia, jotka eivät pysty saavuttamaan tätä. Hänen mukaansa tekniikan uhkaavat häiriöt vähentävät globalisaatiota. Riittämätön poliittinen vastaus voi johtaa sosiaaliseen ja poliittiseen kääntymiseen.
Mielenkiintoista on kuulla taloustieteilijöiden ajatuksia. Oleellista on, että heidän kynästään lähtee yhteiskuntaa koskevia poliittisia arvioita ja ohjeita, joihin politiikassa aktiivisesti mukana olevat ei osaa tai ei jaksa kiinnittää huomiota. Kysymys on varmaan perehtymättömyydestä sekä päällekaatuvien asioiden ja uudellen valinnan pelon paineissa.
Vaikka tämä ei ole uutta eikä hyväksyttävää., niin tämä on ymmärrettävää sen talouden päättäjistä lähtevän massiivisen painon allla. Siksi on ilo lukea näistä talouslehdistä. Tässä olisi opittavaa. Lainaan haastattelua lopuksi:
Rodrickin neljä erilaista toimintalinjaa.
1. Voimme tehdä paljon paremmin aktiivisessa työmarkkinapolitiikassa yhdistämällä ne työnantajiin varmistamaan, että koulutusohjelmat ovat tarjoamalla työnantajien tarvitsemat kovat ja pehmeät taidot.
2. Toiseksi teollisuus- ja aluepolitiikassa meidän on kohdennettava hyvien työpaikkojen luomiseen ja ehkä korostettava hieman perinteistä keskittymistä pääomasijoituksiin, maailmanlaajuiseen kilpailukykyyn, innovaatioihin ja niin edelleen. Koska edes näiden töiden aikana he eivät välttämättä luo hyviä työpaikkoja. 3. Kolmanneksi meidän on mietittävä innovaatiopolitiikkaamme uudelleen. Emme tee tällä hetkellä mitään investoimaan tekniikoihin, jotka pikemminkin lisäävät kuin korvaavat työvoimaa.
4. Neljänneksi, kansainvälisen talouspolitiikkamme on oltava sellainen, joka antaa maille mahdollisuuden toteuttaa näitä politiikkoja ilman pelkoa kansainvälisen arbitraasista eli kansainvälisestä sekaantumisesta.
