66 vuotta sitten Joulukuun 17 pnä 1954 päätti eduskunta äänin 124 -67 hyväksyä valtion takauksen Nesteen öljyjalostamon rakentamiseksi Naantaliin
Rauno Larsion Nesteentie historiikissa kerrotaan lopputulokseen syntymisestä: ”Eduskunnan kanta hahmottui lopullisesti valiokuntavaiheessa. Sosialidemokraattien myönteinen kanta oli selvä alusta pitäen, samoin kokoomuksen ja molempien kansanpuolueiden kielteinen. Maalaisliiton ryhmäkäsittelyssä mielipiteet menivät hajalle ja päätökseksi tuli, että ryhmän jäsenille annetaan vapaat kädet Nesteen ja Typen takuiden suhteen. SKDL:n kannanotto jäi varsin myöhäiseen vaiheeseen. Ryhmä arvosteli puolueen lehdistön kielteistä kantaa ja tuli siihen tulokseen, että ryhmä kannattaa hallituksen esitystä Nesteen takuiden myöntämisestä.”
Jalostamoprojekti on mielenkiintoinen sekoitus huoltovarmuutta, ideologiaa, ulkopolitiikka, kauppapolitiikkaa, teknologia- ja teollisuuspolitiikkaa, politiikkaa sekä paikallista edunvalvontaa.
Huoltovarmuusnäkökohta oli isänmaallisten ainesten lähtökohtana: Kansallinen vastaan monikansallinen ja päätöksenteko omissa sekä kuljetusten halpuus ja varastoarvojen alhaisempi taso jne. olivat vielä sodan jälkeen pinnalla.
Ideologinen kysymys suuri valtion omistuksen lisääntymisestä toi kuvaan sosialismin peikon.
Ulkopolitiikan kohdalla kysymys oli suuntautumisesta länteen vai itään. Paradoksi oli, että molemmat puolet vastustivat hanketta peläten sen vievän omalta kannaltaan katsottuna väärään suuntaan.
Kauppapolitiikassa oli niin ikään niin läntisillä kuin itäisilläkin toimijoilla siis Essolla, Shellillä, Gulfilla kuin Teboililla menetettävää. Säännöstelyn peikkokin siellä pilkisteli ja sekin, että suomalainen yksityinen metalliteollisuus Wärtsilän johdolla pelkäsi venäläisten kahdenvälisen kaupan öljytuotteiden tuonnin vähenemisen kaventavan heidän hyvähintaista itävientiä.
Teknologisen aluevaltauksena kehittyneeseen kemianteollisuuteen nähtiin öljynjalostus oivana mahdollisuutena, jonka yhteydessä voitiin maahan saada läntistä teknologiaa.
Suomalaisen teollisuuden vahvistaminen sinänsä, uusien investointien käynnistäminen sekä valuutan säästäminen olivat perusteluina erityisesti Kauppa- ja teollisuusministeriössä.
Politiikalla ratkaisijan rooli.
Sodan jälkeisenä aikana poliittisen päätöksenteon marginaalit siis vapaa harkintavalta olivat vielä suuret: Ulkomaankauppa oli säännösteltyä, rahoitus luvanvaraista, yksityiset pääomat vähäisiä ja koko maan asema vakiintumatonta.
Liberalistien siis Kokoomuksen ja kansapuolueiden linjaa kuvaa rkp-läinen kansanedustaja professori Nils Meinanderin Eduskunnassa asian käsittelyn yhteydessä lausumat mielipiteet:
”Harvoin on niin suuri elefantti kuin nyt liikkeellä särkyvää tavaraa sisältävässä porsliinikaupassa” ja ”Toivoakseni ei tapahdu mitään dramaattista ja huomiota herättävää, joka asettaisi herrat Kekkosen, Tervon, Leskisen ja Raaden samaan häpeäpaaluun koko kansan edessä. ”Hallituksen johtavat voimat olivat solmineet jättimäisen lehmänkaupan,” joka oli johtanut Neste projektin poliittiseen läpimurtoon.
Nesteen tarinan henkilöt ovat vastustajien mainitsemat: Urho Kekkonen, Penna Tervo, Väinö Leskinen ja Uolevi Raade. Mielestäni neljä muuta: Väinö Tanner, Arvo Korsimo, Rainer von Fieandt ja Paavo Aitio on tässä yhteydessä mainittava
Ensinnäkin Väinö Tanner: Hän oli SDP:n talouspolitiikan todellinen johtaja.
Ilman hänen suostumustaan hanke ei olisi edistynyt. Niinpä Uolevi Raaden esittelystä Vihdin Sorkissa vuonna 1951 rouva Linda Tannerin asiantuntemukseen tukeutuen Tanner kääntyi jalostamohankeen tukijaksi. Tämä takasi jakautumiseen myöhemmin ajautuvan Sdp:n yhtenäisyyden siis eri kuppikuntiin kuuluvien Tervon ja Leskisen samanlinjaisuuden. Voidaan myös sanoa, että asevelisosialistien isänmaallisuus-kansallisuusaate voitti läntisen suuntauksen houkutukset.
Maalaisliiton asenne oli, kuten alussa todettiin, horjuva. Maalaisliiton sisällä oli johtajakamppailua, Kekkos-vastaisuuttakin. Sosialismipeikko eli suomalaisen talonpojan tuvassa. Tämän kammon karkottamisessa oli Rainer von Fieandtilla, Yhdyspankin pääjohtajan, ruotsinkielisen pääoman nokkamiehen hankkeeseen myönteisellä asenteella merkittävä vaikutus. Mm:ssa Veikko Vennamon vakuuttui, että Fieandin tukemassa hankkeessa on kyse valtion hyvästä äfääristä, eikä sosialismin salajuonesta.
Vennamo ei onneksi tiennyt, että ruotsinkielisten kapitalistien joukossa oli niitäkin, joiden mielestä: ”Fieandt ei ole ainoastaan suomenmieleinen, hän on sosialisti”
Korsimo Kekkosen mies oli avainasemassa.
Puoluesihteeri Arvo Korsimo käänsi Kekkosen Nesteen kannalle. Vähäinen ei varmaankaan ollut tässä käännytystyössä tulevat presidentin vaalien vaikutus: Urho Kekkosen oli päästävä pääministeriksi paalupaikalle. Törngrenin hallitus oli kaadettava. Sosialidemokraatit ostettiin Nesteen takauksilla uuden hallituksen kannalle: Kekkonen sai pääministeriyden demarit Nesteen jalostamon. Tähän lehmänkauppaan yllä oleva Meinanderin lausuma viittaa.
Maalaisliiton eduskuntaryhmän loput änkyrät käännettiin hankkeelle myönteiseksi, kun takaukset kulkivat käsi kädessä Typpi Oy:n takausten kanssa. Lannoiteteollisuuden ja pohjoisen etuja ei uskaltanut kunnon talonpoika vastustaa ja niin Neste sai takaukset kylkiäisenä.
Ylimääräinen varmistus suoritettiin SKDL:n suunnalla. Paavo Aitio kuten niin ikään varsinaissuomalainen Arvo Korsimo ymmärsivät turkulaista Uolevi Raadetta.
Ymmärrettävästi Paavo Aitio tunsi lukkarinrakkautta Naantaliin tulevaa jalostamoa kohtaan. Hän ryhtyi käännyttämään ryhmäänsä sen aikaisemmalta länsipelkoon pohjautuvalta kielteiseltä kannalta. Tasavallan hallituksesta sivuraiteelle joutuneelle puolueelle oli tärkeää päästä vallan kammareihin ja niin Nesteen hallintoneuvosto, josta tietenkin pääsi seuraamaan yhtiön kauppapolitiikkaa erityisesti raakaöljyn hankintaa, oli yksi avainsanoista, kun SKDL muutti kantansa loppumetreillä myönteiseksi. Epäilemättä tähän samaan suuntaa puhui kommunistien Kekkos-myönteisyys.
Tästä kaikesta voisi tehdä väärän johtopäätöksen ja panna koko hankkeen myönteisen ratkaisun pelkän sattuman sanelemaksi pelin politiikaksi.
Arvioni on, että asia-argumentit ratkaisivat. Hanke oli perusteltu huoltovarmuudella, kansallisella teollisuuspolitiikalla, teknologian kehityksellä ja sinänsä hyvänä liiketoimena. Hankeen keskeisten puuhamiesten Tervon ja Raaden luja usko ja vahva tahto muuttuivat missioksi, josta tuli onnistumisen pakko. Onnistumisen pakko johdatti käyttämään tilannetta, poliittista asetelmaa, hyväksi. Politiikkaa sanotaan mahdollisuuksien taidoksi. Ilman tätä taitoa ei Nesteestä olisi tullut kansallista instituutiota, jota tultiin tarvitsemaan idän kaupan instrumenttina ja moneen muuhun tärkeään kansalliseen tehtävään.
Tämä on myös oiva esimerkki onnistuneesta varsinaissuomalaisesta edun valvonnasta.
Pitää ottaa mahdollisuudesta vaarin. Korsimo ja Aitio tekivät tässä asiassa varmaankin täysin tietoista aluepolitiikkaa. Se ei ollut heidän argumenttien äänekkäässä painopisteessä vaan heidän sisäisessä tiedossaan.
Neste on pakollisesta poliittisesta juonittelusta huolimatta hyvä esimerkki visiosta, jonka sosialidemokraatit pystyivät omaksumaan. Kekkosen neljännesvuosisataisen hegemonian aikana varmaankin monen mielessä oli, että Nesteen jalostamoideaan rakastuneet demarit myivät liian halvalla Kekkoselle paalupaikan vuoden 1956 presidentinvaaleihin. Asia voisi ajatella toisinkin, että onneksi Kekkonen joutui kuningastiensä varmistamiseksi tukemaan vielä tänäänkin erittäin merkittävä roolia Suomessa näyttelevää kansallista öljynjalostusta. Siitä on hyötynyt koko Suomi. Se on punamullan saavutuksia, josta kannatta pitää kiinni.
