G20 ei ole pystynyt vastaamaan haasteisiinsa, otsikoi Martin Wolf FT:ssä 13.7.2021
Kolumnin ingressi kuului: Todellisen maailmanlaajuisen vastauksien puuttuminen pandemian hoidossa johtaa ilmastotoimien yhteisiin toimien puuttumiseen.
Hän päättä kolumninsa pettyneenä G 20 aikaansaannoksiin. Verotuksessa saavutettu yksimielisyys oli hyvä saavutus, mutta pientä verrattuna siihen, että nämä G20 maatta, joiden asukasmäärä ovat 63 prosenttia maailman ihmisistä ja joiden tuotanto on 87 prosenttia tuotannosta, eivät onnistuneet löytämään koronaan ratkaisuja, vaikka ne ovat selkeästi taloudellisesti perusteltuja. Näiden maailman tehokkaimpien maiden velvollisuus olisi ratkaista asiat, sillä niillä olisi parhaat mahdollisuutemme globaalille taloushallinnolle. Mutta pandemian itsekäs hoito viittaa siihen, että paljon vaikeampaan ilmastokysymykseen ei ole odotettavissa – ikävä kyllä – hyviä tuloksia.
Pandemian on sananmukaisesti maailmanlaajuinen uhka, kuten on ilmastokin. Mutta pandemia on samanaikaisesti yksilöä suoraan koskettava pelkona yhtäältä ja toisaalta pandemian voittamien edellyttää yksilön käyttäytymisen muuttamista sisään päin kääntyväksi ja muihin etäisyyttä pitäväksi. Ja sen lisäksi käyttöön hetkessä tuli rajoituksia maa ja aluekohtaisesti ja viimein kun rokotuksiin löytyi maailman laajuisin ponnistuksin suojaa, niin niiden käyttö tähtäsi ensisijaisesti oman kansan suojaamiseen. Huokaisemme helpotuksesta, kun olemme rokotuksen saaneet, emmekä jaksa enää kiinnostua maailman asioista.
Martin Wolf päättääkin kolumninsa pessimistisesti:
Pidämme kokouksia, epäonnistumme ja lupaamme tehdä seuraavalla kerralla paremmin. Mutta sitten epäonnistumme taas. Emme petä kaikissa kohdissa. Mutta epäonnistumme suurissa asioissa. Se ei ole tarpeeksi hyvä. Tiedämme sen. Mutta tieto ei riitä.
Mistä tämä sitten johtuu.
Kolumninsa hän aloitta kuvaamalla meitä tässä maailmassa seuraavasti:
Ihmiskunta on pettänyt itsensä -vetänyt nenästä. Tämä heimoapina on kekseliäisyydellään luonut maailman, jota (tribalismi) heimojärjestelmä ei pysty hallitsemaan. Henkisesti tiedämme tämän: Siksi perustimme YK: n, IMF: n ja G20: n kaltaiset instituutiot. Mutta emme tiedä sitä sisimmissämme. Sisimmässämme tunnemme, että jokainen heimo on vain itseään varten ja ulkopuolelle jäävät ovat paholaisen omia. Sisimmässä ajattelemme, että ihmiset, jotka kokevat toisin, ovat ”globalisteja”, mikä on synonyymi ”pettureille”.
Tullaan sitten paikalliselle tasolla ja omaan kokemuspiiriimme.
Pandemian osalta jo yllä totesin, että me rokotuksen saaneet olemme tyytyväisiä, käytämme vielä maskia, mutta elämme melkein normaalisti. Maailman murheet ovat EVVK asioita.
Meidän maailmamme on kehittynyt – muuttunut vauhdilla. Kampailussa heimon olemassaolosta olemme tottuneet pitämään omaa selviytymistämme ensisijaisena. Luonnonvoimia kylmyyttä ja tuulta vastaan on haettu suojaa ja niukkoja luonnon antimia olemme käyttäneet elääksemme. Vähitellen olemme oppineet hallitsemaan niitä tulemaan niiden kanssa toimeen. ”Meitä säät ei säikytä eikä kylmyys korpimaan”.
Osaamme hyödyntää luontoa omiin tarpeisiimme. Pidämme sitä joko Raamattuun perustuvana oikeutena tai ihmisille on evoluution luoma älyn avulla hyväksyttävänä. Teknologia on tehnyt meistä tehokkaita ja olemme saavuttaneet kohtuullisen pieneni fyysisin ponnistuksin perustarpeiden tyydytyksen ja paljon sen päällekin vielä monenlaista muuta mukavaa. Ei ole yksinkertaista ymmärtää toimintamme vaikutuksia, kun emme me mitään pahaa tai sopimatonta tunne tekevämme.
Vesien laadun kehitystä sen verran ymmärrämme, että yhdyskunnat puhdistavat vetensä ja yksityisoloissa emme pese mattoja luonnonvesissä, emme edes saunasta lähde huuhtomaan sampoota tukasta järvessä.
Luonnon oloissa olemisesta nautimme ja tykkäämme liikkua metsässä. Siellä eläviin kiusankappaleisiin suhtaudumme Tuntemattoman Sotilaan Urho Hietasen tavoin. ”Ei niitä mihinkään tarvita” ja siksi kaiken mahdollisimman suojeleminen tuntuu liioittelulta. Hoidettu metsä on hyvän näköinen ja marjastan helpompi liikkuakin, avohakkuu ei silmää hivele, emmekä ymmärrä metsän pelloksi raivaamista, vaikka maisemassa aukot sinänsä luovat arvoja.
Mutta kun meille sanotaan, että metsään kaatunut puu pitäisi jättää sinne, eikä sitä saisi korjata lämmitystarpeisiin, niin se tuntuu järjettömältä. Saunan puulämmittämisen kieltämisajatus tuntuu loukkaukselta ja turhalta kotkotukselta. Näitä kuullessamme meille on helppoa tarjota johtopäätöstä, että koko ilmastojuttu on katala juoni suomalisuutta vastaan.
Tällaisilla esikerkeillä saadaan meidät hylkäämään asialliset tiedemiesten ehdottamat toimenpiteet – ne saatetaan naurunalalisiksi, niitä pidetään yksinkertaisten höynäyttämisenä ja sitten ennen muuta aina joka kohtaan sopii; miksi tekisimme enemmän kuin muut ja sitten vielä oma arkikokemus sanoo, että ei maailman muutoksen kauhut koske minun aikaani. Siis oma tuntemuksen ja muiden viisaimpien tietämyksen kampailussa tahtoo näkymättömille tosiasioille käydä huonosti.
Martin Wolf ja muut ihmiskunnasta huolta kantavat ovat oikeassa, kun vaativat vastuussa olevilta instituutioiden edustajilta päätöksiä.
Kuten hän totesi päätöksiä ei synnyt ja jos syntyvät, ovat ne liian vähäisiä ja tulevat myöhässä.
Demokratia on tässä yhtenä juurisyynä. Politiikassa herätellään ihmisiä kärjistyksillä tai vaikeiden asioiden yksinkertaistamisella. Kun äänestäjä tekee arvionsa valinnaisista linjoista, ei hyväkään asia edisty, jos se on äänestäjän oma arkiviisauden vastainen:
Kaatunut puu kuuluu korjata talteen ja puulla saunan lämmittäminen ei ole ilmaston pilaamista. Päin vastoin käytännöllinen puuhastelu kuuluu elämään ja mahtuu ilmastoon.
Kulttuurien nousu on perustunut aina siihen, että ihmiset tutkivat mahdollisuuksia elinehtojensa kohentamiseksi ja uurastavat käytännön toimissa asian eteen. Näin on ollut siitä hetkestä, kun joku keksi halkaista jyvän. Länsimaiden faustinen ja hedonistinen kulttuuri on laajentunut maailmanlaajuisesti moneen suuntaan ja tullut pisteeseen, jossa sen pitäisi ryhtyä rajoittamaan faustisuuttaan. Se on kulttuurifilosofinen kuperkeikka, humaniteetin täyskäännös, jossa piilee kahden erilaisen virtauksen voima, kulttuuripessimismi tai faustisen toimeliaisuuden suuntaaminen uudenlaiseen ihmiskuvaan ja kulttuurisen tahdon mytologiaan, mikä voi tietää lähes ylivoimaista ponnistusta. Kumpikin virtaus luo varmasti epävakautta, uudenlaisia vallanjakoja ja voimasuhteita, mullistuksiakin, ja kehittyneiden yhteiskuntien sisällä sosiaaliseen tasa-arvoon ja huolenpitoon liittyvien käsitysten uudenlaista, vaikeaa käsittelyä, aina massiivisesta siirtolaisuudesta alkaen. Tragedia on merkittävä länsimaisen kulttuurihistorian käsite, jonka 1900-luvulta juontuva moderni, kaikkien yhteiskuntaluokkien hedonismi on hetkeksi peittänyt sumuun, mutta luultavasti opimme tuntemaan senkin uudestaan.