Ja tapahtui näinä päivinä, että joulrauhaa ei julistettu vanhan tavan mukaisesti, mutta kuitenkin Naatalin kaupungin sivuilla kylläkin.
Vanhat tavat ja tottumukset ja kokoontuminen niiden ympärille – se se joulun tuo.
Siksi pysähdyin jouluaattona klo 12 tyhjälle vanhalle torille.
Joulurauha oli paikalla ja muistelin, kuinka useasti julistuksen jälkeen menin Sähkölaitokselle, jossa Kaisu Einola ja äitini olivat keittäneet kahvin koko porukalle.
Johtaja Toivo Leppäkoski tarjosi viinit ja asentajat ostivat johtajalle konjakkipullon.
Muistan Collinin Vilin, Virtasen Villen, Helinin Gunun, Rannan Penan, Viirilän Väiskin ja Lundenin Vilhon ja muitakin mukana olleita.
Vähän juhlallisesti he istuivat jakkaroillaan. Mutta hyvä tahto oli selvästi läsnä.
Minulla oli hoppu melkein hätä. Äitiä kotiin kaivattiin – tienenkin; kotona joulunvalmistelut odottivat – kuusen koristelu oli edessä ja äidin kaikki kiireiset hommat – paljon oli tehty iltaisin, mutta liikaa oli jäljellä.
Muut menimme aaton hartauteen ja äiti valmisti kystä kyllin, josta pääsimme nauttimaan ja odottamaan joulupukkia.
Kaunis kertomus. Ihmisten elämän läheisestä kokemisesta parhaat kertomukset syntyvätkin. Kiitos Mikolle, että pitää yllä tätä sivustoa melkein päivittäisine ajankohtaiskertomuksineen kinkkisistäkin asioista. Tiedän, että aktiivisuus saa arvostusta laidasta laitaan, vaikka se kerrotaan enempi yksityisissä yhteyksissä.