Blogissani lainasin Gideon Rachmanin artikkelia Putinin historian selityksistä.
Itsevaltiaiden johtajien kirjoituksia kannattaa lukee tarkasti rivien välistäkin.
Niin hekin tekevät ja viittaan tässä siihen, että Mein Kampfin lukeneet tiesivät, että Adolf Hitlerillä on Lebensraum-idea laajentua erityisesti itään vaikka taktisesti tekikin elokuussa 1939 Suomenkin kannalta kohtalokkaan Molotov- Ribbentrop sopimuksen läntisen hyökkäyksen ajaksi.
Vladimir Putinin pitkä tutkielma Venäjän ja Ukrainan yhteenkuuluvuudesta sisältää varmaan paljon historiallisesti oikeaa tietoa, mutta johtopäätökset ovat tarkoituksenmukaisia tukemaan Venäjän toimia.
Lainaan tähän kirjoituksen alun ja lopun:
Vladimir Putinin artikkeli ”Venäläisten ja ukrainalaisten historiallisesta yhtenäisyydestä”
Kun minulta kysyttiin äskettäin suorassa suorassa linjassa Venäjän ja Ukrainan suhteista, sanoin, että venäläiset ja ukrainalaiset olivat yksi kansa – yksi kokonaisuus. Nämä sanat eivät johtuneet lyhyen aikavälin näkökohdista tai nykyisen poliittisen kontekstin johdosta. Se on se, mitä olen sanonut useaan otteeseen ja mihin uskon vakaasti. Siksi katson tarpeelliseksi selittää kantani yksityiskohtaisesti ja jakaa arvioni tämän päivän tilanteesta.
xxxx
Olen varma, että Ukrainan todellinen suvereniteetti on mahdollista vain yhteistyössä Venäjän kanssa. Hengelliset, inhimilliset ja sivistyssuhteemme muodostuivat vuosisatoja ja ovat peräisin samoista lähteistä, ne ovat kovettuneet yhteisissä koettelemuksissa, saavutuksissa ja voitoissa. Sukulaisuuttamme on välitetty sukupolvelta toiselle. Se on nyky-Venäjällä ja Ukrainassa asuvien ihmisten sydämissä ja muistoissa, miljoonia perheitämme yhdistävissä verisiteissä. Yhdessä olemme aina olleet ja tulemme olemaan monta kertaa vahvempia ja menestyneempiä. Sillä me olemme yhtä kansaa.
Nykyään jotkut ihmiset saattavat ymmärtää nämä sanat vihamielisesti. Niitä voidaan tulkita monella eri tavalla. Silti monet ihmiset kuulevat minua. Ja sanon yhden asian – Venäjä ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan ”Ukrainan vastainen”. Ja mikä Ukrainasta tulee – se on sen kansalaisten päätettävissä.
Gideon Rachman on analysoinut Putinin toimien todellisia syitä ja päätynyt siihen, että taustalla ovat Putinin ja hänen Venäjänsä sisäiset ongelmat
Gideon Rachman kirjoituksessaan kuvaa, miltä Putin haluaa tilanteen näyttävän:
Venäjä on piiritetty. Maan viholliset ovat edenneet sen rajoille. Vihamielinen Nato-liittouma uhkaa nyt liittyä Ukrainaan, joka on historiallisesti ja henkisesti osa Venäjää. Vladimir Putinin – Pietari Suuren, Aleksanteri I:n ja Josif Stalinin perillisenä – tehtäväksi on tullut johtaa tätä taistelua Kremlistä.
Tämä on laajasti ottaen tarina, jota Venäjän hallitus kaupittelee viikon alussa, kun lännen kanssa käydään ratkaisevia neuvotteluja.Venäjä on koonnut joukkoja Ukrainan rajalleen. Se uhkaa hyökätä läntiseen naapuriinsa, mutta väittää tämän olevan puolustusreaktio Naton laajentumista vastaan. Carnegie Moscow Centerin johtaja Dmitri Trenin selittää, että Putinille ”Ukraine is the last stand (viimeinen ponnistus? )”.
Mutta Kremlin tarina on hölynpölyä. Ei ole vaaraa, että Nato hyökkää Venäjään. Syy siihen, että niin monet maat liittyivät liittoumaan 1990-luvulla, johtuu siitä, että ne pelkäävät Venäjän aggressiota. Tällä hetkellä ei ole realistisia mahdollisuuksia Ukrainan liittymisestä Natoon. Tämän seurauksena kaikki myönnytykset , joita länsi voisi tarjota tämän viikon neuvotteluissa – joukkojen sijoittamisesta tai liiton laajentamisesta – eivät lopulta ratkaise Putinin turvallisuusongelmaa.
Tämä johtuu siitä, että todelliset uhat Venäjän johtajalle ovat kotimaisia.
Levottomuutta on Venäjän kanssa liitossa olevissa maissa, kuten tiedämme ja uutisista näemme. Rachman muistuttaa vielä kaikkien muistissa olevasta:
Viime vuonna tähän aikaan eri puolilla Venäjää järjestettiin mielenosoituksia oppositiojohtaja Aleksei Navalnyn tukemiseksi. Hänen videotutkimuksensa olivat tuoneet esiin Putinin ja hänen ystäviensä ylellisen elämäntavan. Kreml väittää yhä kiivaammin, että kaikki sen kotimaiset vastustajat ovat ”ulkomaisia agentteja”. Itse asiassa he ovat pääasiassa tavallisia venäläisiä, jotka eivät pidä hallituksesta ja tietävät, että valheelliset vaalit eivät tarjoa toivoa muutoksesta.
Kyseessä on Venäjän – on sen nimi ja ideologia mikä tahansa – ikiaikainen linja: Venäjän ympärillä saisi olla vain Venäjän tosiasiallisen vallan alla olevia naapureita.
Rachman todistaa vielä, ettei Naton itälaajentumisen estämisen kannalta Putinin toimet suorastaan aiheuttavat itälaajenemisintoa:
Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan antaisi Natolle myös uuden tarkoituksentunteen ja saattaisi käynnistää juuri sen allianssin laajentumisen, josta Venäjä valittaa. Suomi ja Ruotsi keskustelevat Natoon liittymisestä, koska ne ovat huolestuneita Moskovan yhä uhkaavammasta kielestä ja käytöksestä.
Näinhän se on: Tökerö ja ylimielinen käytös aiheuttaa Venäjä ongelmia sielläkin missä niitä kaikkein vähiten on ollut.
Suomi ja Ruotsi ovat aktiivisesti tehneet todellista rauhan työtä omassa ympäristössään. Putinin toimet herättävät ikiaikaisia pelkoja. Historian viittaaminen helposti kasvattaa lisääntyvää tunnetta avun tarpeesta ja näin kysymys EU:n riittämättömyydestä on noussut poliittisen keskustelun kuumaksi aiheeksi ja poliittiseksi kiistaksi. Ja niinpä mieleen tulee, että tämäkin voi olla Venäjän tarkoitus: Aikaansaada ristiriitoja, jotka hyödyttävät oikeistopopulisteja.
