Maailmanlaajuinen eliitti kokoontuu tällä viikolla jälleen Sveitsin Davosissa kahden vuoden pandemiatauon jälkeen Maailman talousfoorumiin. Keskustelu pyörii deglobalisaatiosta ja sen tyytymättömyydestä. Odotan otsikoiden olevan, että Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen irtikytkentä on kestämätön, vapaakauppa toimii aina aivan kuten David Ricardo ajatteli sen toimivan, ja ellemme palaa 1990-luvun puolivälin uusliberalismin status quoon, tuomio odottaa.
Tämän kolumnin lukijat tietävät, etten ole samaa mieltä. Kyllä, viimeisin globalisaatiokierroksemme tuotti enemmän vaurautta kuin maailma on koskaan tuntenut. Valitettavasti, kuten taloustieteilijä Dani Rodrik on huomauttanut , jokaista kaupasta saatua 1 dollarin tehokkuushyötyä kohti tuotti tyypillisesti 50 dollarin arvoisen uudelleenjaon rikkaille. Sen taloudelliset ja poliittiset seuraukset ovat keskeinen syy, miksi elämme nyt deglobalisoitumisen aikaa.
Rana Foroohar FT selittää tilannetta ja kuvalla yrittää kertoa, että nykymaailma ei ole yksinkertaisesti järjestettävissä: Globalisaatiosta on ollut ja on hyötyä, mutta hedelmät ovat jakautuneet epäoikeudenmukaisesti, toimitusketjut aiheuttavat ongelmia, kuljettamien on epätarkoituksenmukaista ja sitten vielä teknologinen kehityskin mahdollistaa uusia ratkaisuja.
Eikä sekään, että ravintoketjun mukaisesti raaka-aineet, teollinen työ ja palvelut jakaantuisi eri maihin ei enää ole itsestään selvä. Ja sitten on nationalismi ja voi olla joku yrittäjäkin, joka ei maksimoikaan tulostaan vaan on isänmaallinen. Loppupäätelmänä hän kirjoittaa:
Globalisaatio ei ole väistämätöntä huolimatta siitä, mitä poliitikot sanoivat meille 1990-luvulla. Jotta poliittinen talous voisi toimia, sen on palveltava kotimaisia tarpeita. Muutokset, joita käymme läpi tänään, sisältävät sekä haasteita että mahdollisuuksia. Siinä mielessä deglobalisaatio ei ole kovinkaan erilainen kuin ennen. rana.foroohar@ft.com
