Rantakioski on Naantalin kulttuurimaiseman osa- ei pelkästään rakennus – vaan kokonaisuus.
Kioskikulttuuri on markkinavoimien myllerryksessä suureessa ja pienimmässäkin mittakaavassa. Naantalilla olisi velvollisuus vuokratessaan miettiä asioita ja ohjata kehitystä.
Viime vuonna ratakipsa keskittyi vain jätskiin ja oli harvoin auki. Nyt näyttää paremmalta. Uusi nuori yrittäjä monipuolistaa ja palauttaa ja siinä hänelle on on entinen pitkän uran tehnyt kioskin pitäjä. Oli ilo nähdä kokonaisuus. Lämmitti kuin Naantalin aurinko.
Rantamme rakentuvat tiiviimmiksi ja ilmeiltään synkän puhuviksi. Mitä niistä näkee määrää ja miltä näyttävät on unohtunut niin kaavoittajilta – ja myös meiltä, jotka olemme tuollaisen hyväksyneet.
Kun vielä olin kaupunginsuunnittelussa mukana arvelimme, että Naantalin kasvu tulisedellyttämään esimerkiksi Pirttiluotoon yleisiä alueita ja ympäristöön sopivaa rakentamista. Mutta ajat
ja ajatukset sekä aatteet muuttuvat. Yleinen etu vastaan yksityinen on kallistunut privaatin puolelle likkaa