Mikko Rönnholm

Eduskuntatutkimuksen puolueettomuus kärsii

Jokisipilä jatkaa puolueellisuuttaan 20230

Eduskuntatutkimuksen johtaja  Markku Jokisipilä  on poliittisena kommentaattorin kovin  kärkäs ottamaan oikeistoa erityisesti perussuomalaisia tukevia kantoja.
Aamu telkkarissa tämä taas näkyi.

– Uskaltaisin väittää sen verran, että jos vaikka perussuomalaisen tai kokoomuslaisen poliitikon menneisyydestä olisi paljastunut jotain samanlaista kuin Näkkäläjärveltä, niin kyllä kohtelu olisi ollut kovempaa, hän jatkoi.

Mikkel Näkkäläjärvi valittiin viikonloppuna SDP:n puoluesihteeriksi. Pian Näkkäläjärven nuoruuden teot nousivat otsikoihin. Näkkäläjärvi osallistui aikoinaan nuorisoporukassa kissan tappamiseen.

– Välttämättä ei olisi edes päästy siihen vaiheeseen saakka, että kyseinen henkilö olisi ollut puoluesihteeriksi ehdolla. Se olisi jo torpedoitu ennen sitä, Jokisipilä arveli.

Iltalehden politiikan toimituksen päällikkö Juha Ristamäki huomautti, että länsimaisessa yhteiskunnassa ihmiselle yleensä annetaan anteeksi, jos hänen anteeksipyyntönsä on vilpitön ja ihminen ilmoittaa katuvansa.

Siis politiikan vieläpä Iltalehden politiikan  toimittaja oli tasapuolisempi kuin akateeminen tutkija!

En tiedä onko Markku Jokisipilä kiinnostunut tutkimaan fasismia siksi, että aihe on häntä kiehtonut vai onko tutkimuksen myötä tapahtunut  Tukholman syndrooman kaltainen ilmiö: Aihe on kaapannut hyvän soutajan.

Markku Jokisipilällä on oikeus mielipiteisiin, mutta ne pitäisi esittää ominaan eikä akateemisen instituution edustajana.

Kuva on kaapattu Ylen sivuilta.

 

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa