Säästöpankit pilkottiin 22.10.1993 ja TYP:n johtoa vastaan nostettu vahingonkorvausoikeudenkäynti päättyi 24.10.2000 kun Korkein oikeus ei antanut valituslupaa, vaan piti voimassa Hovioikeuden päätöksen hylätä kaikki kanteet.
Marko Stenroos kirjoitti TYP:n historiasta historia kirjaan osuuden, jossa on käsitelty vahingonkorvausasioita .
Oheinen kuva on kirjan sivuilta. Ja se kertoo, että kanteen kohteena olleet joutuivat olemaan epätietoisuudessa vuoden 1993 kesästä aina vuoden 2000 syksyyn – siis seitsemän vuotta.
TYP:n historiikkikirjan esipuheen lopetin:
Kokemusten ja tuntemusten vertailut ovat vahvistaneet J.K.Galbrtaithin ajatelman paikkaansa pitävyyden:
Pankkitoiminta saattaa hyvinkin olla ura, josta kukaan ei todella toivu.
Näin 30 vuoden jälkeenkin tuntuu edelleen raskaalta palata noihin tunnelmiin.
Ja kaivoinkin esille muistiinpanoni siitä, kun kiittelin käräjäoikeuden päätöksenjälkeen apuna olleita: Tähän tapaan tiivistin tuntemuksiani:
Pilkkomisen savuverhoksi säästöpankkioikeudenkäynnit – TYP ensimmäisenä eikä sattumalta
Kaikkien aikojen puhallus tarvitsi hyvän savuverhon ja sen se myös sai. Pankkikriisi ristittiin säästöpankkikriisiksi. Suomalaisen yhteiskunnan perikadon aiheuttivat säästöpankkien johtajat ja erityisesti hallinto. Kasvot oli löydetty ja syntipukit on saatu poliittisesti oikeasta suunnasta,
Kuitenkin olen kärsinyt lukemattomat unettomat yöt siitä, että tärvelin minulle uskotun työväenliikkeen omaisuuden. Olen yrittänyt hakea lohdutusta siitä, että ei TYP:n pankkitoiminta ollut koskaan kannattavaa ja siten hyödyn ovat saaneet asiakkaat ja henkilökunta. Omaisuus oli säännöstelyaikakauden inflaatiolla ja kaupunkiseudun kasvun olosuhteissa poliittisilla suhteilla aikaansaatua. Siitä huolimatta huolellisempi ja viisaampi mies olisi voinut välttää pankin ajautumasta katkeraan loppuun. Yrittämisen puutteesta ei kuitenkaan ollut kyse ja väitänkin, että aika ajoin tein TYP:n puolesta töitä päätoimisesti.
Ja tästä kiitokseksi 100 miljoonan vahingonkorvausvaatimuksetNyt voi vain olla tyytyväinen, että oli sen verran oikeutta ja tuuria, ettei tähän harrastukseen mennyt omat ja perheen säästämät rahat. Tänään (siis vuonna 1998) siitäkin osaa olla tyytyväinen vaikkei koko kuorma vieläkään ole kokonaan poistunut. Oikeudenkäynnit jatkuivat vielä pari vuotta)
Olen tässä vähän mollivoittoisesti puhunut. Ei sille mitään voi, että oikeuden voittoa äkkiä alkaa pitää itsestään selvänä ja näkee vain kärsimänsä vääryyden.
Mutta silloin haluan muistaa, että paljon huonommin on monelle käynyt.Mieliala alkaa edelleen kohota, kun saa huomata, että läheisyydessä on ollut ystäviä, jotka hädän hetkellä ovat antaneet tukensa ja ovat monin keinoin olleet avuksi puolustauduttaessa ylivertaista vastustajaa vastaan; valtion rahoittama kylmä vääryys tahtoo murskata allensa kaiken inhimillisen järjettömissä näytösoikeudenkäynneissä.
Pilkkomisasiasta olen kirjoittanut vuonna 2018