Turun demarit ovat vaalineet tyylikkäästi Mauno Koiviston muistoa:
- Avajaisiksi juhlaseminaari Sigyn salissa ja
- Päätökseksi ohjelmalliset synttäri kahvit Forum Marinumissa.
Kun Aulis Kotaviita avaa, niin Turku elää, sopiva alku turkulaiselle laulumiehelle.
Mika Maaskolalla on olut kunnallisjärjestön ja valtuuston puheenjohtajana huolehtia, että suuren turkulaisen muistoa kunnioitetaan nyt ja myöhemmin.
Veikko Laakso, historian kirjoittamisen ammattilainen teki vaikuttava ja esityksen Mauno Koiviston lähtökohdista perintöön. Asiallinen taitavasti tiivistetty esitys yhdisti tiedon ja arvostan suhtautumisen.
Assi Koiviston esitys oli koskettavan osuva: ”Ei onni vaan epäonnen puuttuminen on tärkeä” Ja että tämän vielä käytännössä ymmärtää ja jaksaa kuunnella epäonnisia. Siinä oli sanomaa muistettavaksi.
Lisään tähän blogiin TS:n Esko Pihkalan hyvän referaatin:
Assi Koivisto-Allosen puhe oli lyhyt, mutta sitäkin parempi.
Koivisto 100 Forum. MarinuKoivisto-Allonen luonnehti, että hänen isänsä elämässä ei ollut suuria onnenpotkuja, mutta hänellä ei myöskään ollut elämässään suurta epäonnea.
Koivisto-Allonen kertasi, että köyhän perheen poikana isä joutui aloittamaan raatamisen Crichtonin telakalla jo poikana ja joutui seuraavaksi sotaan. Sodan jälkeen Koivisto luki itsensä ylioppilaaksi ja hankki korkeakoulututkinnon, koska Koivisto-Allosen mukaan yhteiskunta antoi hänelle siihen mahdollisuuden. Loput oli miehestä itsestään kiinni.
Sitten Koivisto-Allonen siirtyi muistelemaan, kuinka hänen lapsuudessaan perheen Helsingin kodin lähistöllä notkui usein lauma tenuttavia puliukkoja.
Hän kertoi olleensa pikkutyttönä muutamia kertoja mukana matkassa, kun isä jäi ohikulkumatkallaan juttelemaan näiden pelottavan näköisten miesten kanssa. Koivisto-Allosen muistikuvissa näiden puliukkojen silmät seisoivat syvällä kuopissa ja posket olivat lommoilla. Heillä oli huonot hampaat, jos niitä oli ollenkaan. He haisivat pahalta.
– He olivat sotaveteraaneja. Heillä oli ollut elämässään epäonnea, Koivisto-Allonen sanoi.
Koivisto-Allosen mukaan hänen isänsä ei koskaan käskenyt näiden miesten ryhdistäytyä tai ottaa itseään niskasta kiinni. Hän ei myöskään kehottanut heitä ottamaan hänestä mallia, kuinka kaikki ovat oman onnensa seppiä.
– Isä ei koskaan sanonut niin, koska hän tiesi, että se olisi vain lisännyt näiden miesten nöyryytystä, Koivisto-Allonen päätti puheensa ja jätti isänsä Mauno Koiviston aatteellisen perinnön auditorion sisäilmaan leijumaan.
Kiitos Mikko !
Kuvaus juhlasta oli täydellinen. Eläydyin mukan, kuin olisin ollut salissa mukana.
Lopuksi näin muistikuvissan tilanteen, Istuim Kailon kalliolla ja ihailin Väskin aukon aaltojen värinää.
Ohi ajoi pieni jolla, jollassa istui suuri mies, seurasi tuulta, ei fundeeranut, vaan toimi.
Kuin pieni Suomi, tuulessa isolla merellä, aina oikea suunta.