Tässä alla on kaksi lainausta. Eivät ne ole ihan samaa asiaa koskevia, mutta liittyvät toisiinsa läheisesti ja niitä kannatta makustella ja miettiä Suomen keskustelun yksioikoisuutta:
- Kolumnistit Martin Wolf Financial Timesissä ja Paul Krugman New York Timesissä ovat talousjournalismin kovia ammattilaisia, joiden juttuja on pakko lukea
- Inflaation hillintä koroilla ja julkisen talouden velkaantuminen ovat kekseissä puheenaiheita ja liittyvät toisiinsa.
Joten lainataan heitä:
Martin Wolf FT :
Tärkeintä on, että politiikka vastustaa sitä voimakkaasti. Ronald Reaganin jälkeen republikaanit ovat olleet välinpitämättömiä budjetin tasapainottamisessa. Niiden tavoitteena on sen sijaan alentaa veroja. Bill Clinton ja Barack Obama tekivät vakavia yrityksiä finanssipolitiikan varovaisuuteen. Mutta tämä antoi George W Bushille ja Donald Trumpille mahdollisuuden leikata veroja. Demokraatit ovat nyt päättäneet, että poltettu maa on parempi strategia. Siten molemmilla osapuolilla on onnellisesti suuria alijäämiä – ja antaa tulevaisuuden hoitaa itsensä. Kuinka kauan tätä voi jatkua? Ei ikuisesti. Kuten edesmennyt Rudiger Dornbusch varoitti : ”Taloustieteessä asioiden tapahtuminen kestää kauemmin kuin uskot niiden tapahtuvan, ja sitten ne tapahtuvat nopeammin kuin uskoitkaan.
Jotkut taloustieteilijät näyttävät uskovan, että valtion rahan kysyntä on ääretön: niin kauan kuin taloudessa on löysää, hallitus voi jatkaa tulostamista. Mutta paeta valtion rahoilta voi helposti tapahtua ennen sitä. Toiset väittävät, että jos laina menee kannattavaan sijoitukseen, se maksaa itsensä takaisin. Sillä, mihin lainaa käytetään, on väliä. Mutta epälikvidejen varojen ja velanhoitokyvyn välinen yhteys on epätäydellinen.
Varovaiset valtiot, jopa mahtavat, jotka pystyvät lainaamaan omassa valuutassaan, eivät pääse ikuisesti eroon räjähdysmäisestä verovelasta. IMF:n blogi väittää, että ”ensisijaisesti maiden pitäisi alkaa vähitellen ja uskottavasti rakentaa uudelleen finanssipuskureita ja varmistaa valtionvelkansa pitkän aikavälin kestävyys”. Kaikki tämä on viisasta. Mutta finanssipula vaatii myös menojen lisäämistä muualla, osan ulkomailla. Paras lähestymistapa olisi aloittaa pian, sopeutua hitaasti ja koordinoida maailmanlaajuisesti.
Mitkä ovat mahdollisuudet johonkin näin järkevään? Lähellä nollaa, valitettavasti.
Paul Krugman NYT
Mielestäni ensimmäistä viulu Krugman NYTrhettä, jonka mukaan tarvitsemme korkeaa työttömyyttä, on vaikea puolustella – oli erittäin hyviä syitä uskoa, että 1970 -luku oli huono malli pandemian jälkeiselle inflaatiolle – kun kukaan ei voinut tietää, että talous kohauttaa olkapäitään korkeista koroista. Mutta sitten sanoisin, että enkö tekisi, koska en tehnyt ensimmäistä virhettä, mutta tein toisen.
Joka tapauksessa huomionarvoista on, että nämä olivat kompensoivia virheitä. Fedin virhe inflaation suhteen olisi voinut johtaa siihen, että se olisi asettanut tarpeettoman taantuman taloudelle, joka ei tarvinnut sitä, mutta koronnostot osoittautuivat sopiviksi, ei taantuman aiheuttamiseksi, vaan kompensoimaan menojen nousua, joka muuten olisi saattanut olla inflatorinen. Kaiken kaikkiaan politiikka näyttää olleen suunnilleen oikein, luoden talouden, joka ei ollut liian kylmä, kärsinyt tarpeettomasta työttömyydestä eikä liian kuuma ja kokenut inflaation ylikuumenemista.
Kyllä: Päättäjät kompastuivat Goldilocksiin.
Mikä meni oikein? Kuten olen sanonut, väitteessä, että inflaatiota olisi vaikea kesyttää, ei koskaan ollut paljon järkeä ottaen huomioon, mitä tiesimme. Talouden kestävyyttä korkeiden korkojen edessä on vaikeampi selittää, vaikka liikkeellepaneva voima saattoi olla maahanmuutto: Hidas väestönkasvu oli yksi suosittu selitys sekulaariselle stagnaatiolle, joten työikäisten aikuisten tulva saattoi olla juuri sitä, mitä tarvitsimme.
Luulen, että suurempi asia on se, että makrotaloudessa, kuten elämässäkin, on tärkeää olla hyvä, mutta myös erittäin tärkeää olla onnekas. Ja meillä kävi tuuri tällä kertaa.
Ja sitten hyvä kysymys: Miksi kirjoittelen ja lainaan tällaisia juttuja, kun niitä ei kukaan lue.
Kolme pointtia:
- Kirjoitus lainaaminen valistaa kirjoittajaa ja jättää kronikkaan jäljen
- Päättäjien pitäisi lukea enemmän luulla vähemmän eikä missään tapauksessa uskoa likkaa
- Kaiken mahdollisen lukemine on kuitenkin turhaa jopa vaarallista
Vähän tai paljon asian vierestä. Sotatalouteen siirtynyt Venäjä on edelleen maailman vakaimpia kansantalouksia valtiovelan mittarilla. 2023 lopussa valtion velka suhteessa bkt;hen oli vain 18 %. Siitäkin taitaa keskeinen osa olla kotimaanvelkaa. Toisaalta sotataloustuotantokin kohentaa tällä hetkellä bkt:tä. Öljyrahastojen finanssipuskuri ei kasvanut, mutta ruplan heikentyessä sen rupla-arvo koheni. Summa summarum, sotataloudessa elävä Venäjä pärjää toistaiseksi hyvin kasvavan alijäämänsä kanssa. Eurooppa yhdentyköön tätäkin silmällä pitäen.