Mikko Rönnholm

Maakuntajohtaja äänestäen

Arpoen Jyri maakuntajaohtajaksi 20240610

Jyri Arponen Varsinais-Suomen uudeksi maakuntajohtajaksi

 Turkulainen Jyri Arponen (FM) on uusi Varsinais-Suomen maakuntajohtaja.

Maakuntavaltuusto valitsi hänet tehtävään äänestyksen jälkeen. Äänet jakautuivat seuraavasti: Jyri Arponen 58 ääntä, Petra Määttänen 33 ääntä, Mika Hannula 6 ääntä.

Arposella on 30 vuoden kokemus johtamis- ja esihenkilötehtävistä työelämässä. Hän on toiminut johtajana julkisella ja yksityisellä sektorilla alueellisissa, valtakunnallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Tällä hetkellä Arponen toimii Sitrassa teollisuus ja innovaatiot vastuualueen johtajana.

”Maakuntajohtajan tehtävässä minua kiinnostaa erityisesti Varsinais-Suomen menestyspotentiaali sekä maakuntaliiton rooli ja tehtävä vastata maakunnan yleisestä kehittämisestä ja erityisesti elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittämisestä yhteistyössä valtion ja muiden sidosryhmien kanssa””, kertoo Arponen ja jatkaa:
Maakuntaliiton tiedote

Valinta oli puhtaan poliittinen:
Porvarilliset puolueet olivat suurella enemmistöllä Jyri Arposen takana. Vasemmisto oli taas yhtenäisesti Petra Määttäsen takana. Yliopiston vararehtori  Mika Hannula taisi  saada tuekseen perussuomalaiset arvio perustuu maakuntahallituksen ehdolla panoon.

Maakuntaliitto on uudessa tilanteessa. Maakunnallisella tasolla on uusi Varha ja akuutteja ongelmia on.

Maakunnallinen maankäytön ja toimintojen suunnittelu on tärkeä tehtävä, jonka on annettava puitteet muulle  suunnittelulle.
Kuntaliittopohjainen organisaatio ja Varhan vaaleilla valittava uusi laajaa toimintaa johtava valtuusto ja muu organisaatio ovat eriparisia. Ja varmaan jotain muutosta tälle saralle odotetaan, vähintään hyvää yhteensovitusta.

Edunvalvonta on tärkeää ja siihen näytti uusi maakuntajohtaja  kiinnittävän erityistä huomiota. Nyt tulisi kuitenkin pitää mielessä, että organisaation tehtävä on antaa hyvät perustelut pyrkimyksille. Tämä koskee erityisesti E 18 loppuun saattamine pikaisesti. Nyt on vaarna, että tieyhteys jää muiden suurten liikennehankkeiden jalkoihin.

Erityisesti nyt tuntuu siltä, että Saaristomeren pelastukseen tarvitaan uusia rohkeampia avauksia. Hyvät ideapuheet on pidetty ja nyt on toimenpiteiden aika.

Mikko Rönnholm

Säätiön puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa