Keijo Virtasen alustus Tiiliholvissa 28.9.2024;
Kuvassa Keijo Virtanen ja Markku Heikkilä Tiiliholvissa
- Muutama tärkeä vuosiluku: Työväentalo valmistui vuonna 1908, elokuvateatteri Kino avattiin Työväentalossa vuonna 1958 ja toimi vuoteen 1998 asti, siis neljä vuosikymmentä. Lisäksi jo ainakin 1950-luvun alkuvuosina kiertävät elokuvien näyttäjät tulivat keloineen myös Naantalin Työväentalolle mukanaan oman muistikuvani mukaan lähinnä suomalaisia tukkilaiskomedioita ja sotilasfarsseja.
- Kinon vaiheet ovat tämän puheenvuoroni näkökulmana, sillä Kino avasi kokonaan uuden maailman, ei pelkästään kaupungin nuorisolle vaan muillekin ikäluokille. Itselleni Kinon merkitystä korosti sen sijainti aivan kotini vieressä, kaupungin vuokratalojen ja ns. osaketalojen naapurissa. Perustamisen jälkeisen ensimmäisen vuosikymmenen aikana näin Kinossa enemmän filmejä kuin koskaan sen jälkeen elokuvateattereissa yhteensä. Naantaliin muuten perustettiin toinenkin elokuvateatteri, Kuparihovi urheilutalolle, samoihin aikoihin kuin Kino, mutta sen elinkaari jäi muistaakseni vuoden tai kahden mittaiseksi.
- Kino oli aika olennainen osa vapaa-aikaani sekä alkavaa kulttuuriin suuntautumistani. Jostain löytyi sen verran rahaakin, että elokuviin päästiin. Liput olivat halpoja ja matka teatteriin lyhyt. Kinon piti toimia Työväentalon taloutta vakauttavana tekijänä, mutta sellaista siitä ei tullut, koska se joutui melkein heti kilpailemaan kotona katseltavan näköradion (myöh. television) kanssa. Kinon toiminta oli juuri julkistetun Aku Aittokallion kirjan mukaan tappiollista, vaikka elokuvien esittäminen perustui valtaosin työväenyhdistysläisten talkootyöhön vahtimestareineen, makeismyyjineen, siivouksineen jne. Tosin oma muistikuvani 1950- ja 60-lukujen taitteesta on se, että paljon Kinossa käytiin. Televisiot alkoivat kunnolla yleistyä 1960-luvun alussa noin sadantuhannen uuden televisioluvan vuosivauhdilla (TV-luvat tulivat käyttöön 1958). 1960-luvun puolivälissä lupia oli jo yli puoli miljoonaa, 1970 miljoona, 1970-luvun loppupuolella puolitoista miljoonaa jne.
- Kinon ohjelmisto oli monipuolista kulttuurihistoriallisessakin mielessä. Jopa mykän kauden komediahahmot kuten tanskalaiset Majakka ja Perävaunu (Carl Schenstrom ja Harald Madsen) sekä brittiläis-yhdysvaltalaiset Ohukainen ja Paksukainen (Stan Laurel ja Oliver Hardy, jotka jatkoivat myös äänielokuvien parissa) vetivät ihmeen paljon naantalilaisyleisöä. Mutta ei heitä ennen ollut missään nähtykään. Jo 1960-luvun kuluessa varsin uudetkin elokuvat alkoivat tulla Kinoon kohtuullisen nopeasti. Suomi-filmit, uudet ja vanhat draamat ja komediat sekä länkkärit olivat suosiossa, samoin tietysti Elviksen ensimmäiset elokuvat ja Eddie Constantinen nyrkit ranskalaisfilmeissä.
- Kuriositeettina kannattaa mainita, että Mikko Niskasen Asfalttilampaat on todellinen aarre Naantalin vuoden 1968 miljöiden kuvaajana. Siinä on puolitoista tuntia nähtävissä paljon jo kadonnutta rakennuskantaa ja infrastruktuuria. Lisäksi siinä esiintyi oikein puherooleissa muutama Naantalin asukas amatööripohjalta, ainakin parturi/kampaaja Aura Heinonen ja yhteiskoulun kuvaamataidon opettaja Raakel Enkola. Muitakin tuttuja kasvoja vilahtaa elokuvassa. Asfalttilampaat on pysyvästi katsottavissa YLE Areenassa.
- Toisena kuriositeettina mainitsen, että Kinon ovimiehet vahtivat tarkasti, ettemme päässeet katsomaan alle 16-vuotiailta kiellettyjä elokuvia. Kova halu oli nähdä esim. Burt Lancasterin ja Gary Cooperin tähdittämä lännenfilmi Vera Cruz, joka kertoo Meksikon ja Ranskan välisestä sodasta 1860-luvulla. Kun en veljeni Joukon kanssa päässyt ensi yrityksellä sisään naapurimme, vahtimestari Ilmari Liimataisen seulasta, päätimme ottaa mukaan isoäitimme Mamman, joka oli tunnetusti temperamenttinen hahmo. Ilmari ei taipunut sittenkään. Ajat ovat muuttuneet, sillä kun tämä elokuva on näytetty suomalaisissa televisioissa noin kuusi kertaa, sen ikäraja on K12.
- Aikaa on kulunut ja kului jo vuoteen 1998 mennessä siihen malliin, että kävimme vaimoni ja tuttavapariskunnan kanssa nostalgisesti katsomassa ymmärtääkseni Kinon historian viimeisen kaupallisen esityksen, Titanicin, jonka Suomen ensi-iltakin oli ollut vasta saman vuoden 1998 tammikuussa. Komea päätös hienolle teatterille!
- Täällä Tiiliholvin reunustoilla olevissa Kinon istuimissa on vielä hyvä elää hetken aikaa Kinon ja Työväentalon muistoissa.
