Orpon kakkonen !

Rauno Saari C 20200512

 

Paljoa ei  hallitus velkaa  vähennä.

Petteri Orpon (kok) hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä ensi vuoden taloudenhoidosta. Menoja on 88,8 mrd.euroa, tuloja 76,6 mrd.euroa. Valtoin talous on esityksessä 12.2.mrd.euroa pakkasella. Se on 0,5 mrd. euroa vähemmän kuin arvio tälle vuodelle.

Pääministeri kertoi, että budjettiriihi oli kova ja tiukka.

Hallitus tarvitsi kuitenkin siihen aikaa vain jatketun lounaan verran. Toista oli ennen. Hallitukset pohtivat menoja ja tuloja päiväkausia, joskus   yötä myöten. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) selitteli, että budjetti sisältää vain ”kosmeettisia muutoksia”. Tällä hän tarkoittanee, että budjetti ei sisällä uusia leikkauksia tai poliittisia painotuksia. Mutta onhan siellä. On muutakin, kun panostusta yksityiseen sairaanhoitoon.

Orpo sanoo, että budjetti sopeuttaa kaikkea toimintaa tasapuolisesti.
Mitä se ei tee. Se kohtelee eri ministeriöitä eri tavalla. Orpo ylistää   hallitusohjelmaa, jolla ”me korjaamme rakenteita ja alijäämää sekä tuemme kasvutoimia”. Sellaista menoa on   esityksestä vaikea nähdä. Hallituksen tekemät 9 mrd. euron säästöt ja leikkaukset on rakennettu työllisyyden myönteisen kehityksen varaan. Tavoitteena oli 100 000 uutta työpaikkaa. Kehitys menee nyt toiseen suuntaan. Hallituksen vireillä olevat rakenneuudistukset tuottavat joskus jotain viiveellä, jos silloinkaan.

Hallituksen asema ei ole kadehdittava.
Hallitusohjelma kirjoitettiin vaalivoiton huumassa. Se ei jousta taantumassa eikä huomioi kriisejä. Suomen talous kolkuttelee  euroalueen pohjia. Muutosneuvotteluja käydään hyvissäkin  yhtiöissä. Keväällä asetettiin konkurssiin 1600 yritystä. Meno on  kuin finanssikriisissä 15 vuotta sitten. Suomen pörssi heiluu  kuin heinämies ja yksityistä  rakentamista ei juurikaan   ole. Hallituksen kahnaus ammattiliittojen kanssa ja vähävaraisiin kohdistuneet elämisen turvan heikennykset eivät  aikaan  istu. Ikääntyvä väestö kantaa huolta  palveluistaan. Työntekijöitä pitää löytää jostain ,mutta se ei  kuulu  hallituksen tavoitteisiin.

Hyvinvointialueiden vielä  keskeneräinen uudistus lisää  hallituksen murheita.
Alueiden alijäämäksi on arvioitu 1,5 mrd. euroa. Orpo ja Purra  vaativat menojen  leikkaamista   tai uhkaavat  karsia alueita. Alueet haalivat nyt säästöjä  paineen alla .Terveyskeskuksia karsitaan ja vanhusten ympärivuorokautista  hoitoa vähennetään. Leikataan ennaltaehkäisevistä palveluista. Ei uudistuksen  näin pitänyt mennä.

On toinenkin ongelma. Ukrainan sota on hallituksen iholla.
Silla pääministeri aloitti budjetin tiedotustilaisuudenhan ei tosin mainostanut ,että 25.avustuspaketti on juuri  lähdössä ja rahaa on sotaan  käytetty  jo  2.3.mrd.euroa.Sota ei ole hallituksen syytä, mutta hallitus  on vastuussa  tiedotusilmastosta, jossa sodan pelkoa ja uhkaa ylläpidetään. Hybridiuhkia nähdään joka asiassa. Raja   pidetään  kiinni ja ulkomaalaisia  demonisoidaan.

Tämä ilmapiiri ei luo uskoa tulevaisuuteen. Se ei  tue uusia investointeja eikä  herätä  kansalaisten kulutuskysyntää.
Tähän Orpon kakkonen  ei vastaa.

RAUNO SAARI

8.10.2024

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Sisällysluettelo

 


Mikä on Naantalin Työväenyhdistys?
Mitä on sosialidemokratia?
Lue tästä
Esittely

Naantalin sosiaalidemokraatit tiedottaa

Seuraa somessa