Juffe Vikatmaa oli aikoinaan kadehdittava ilmiö– valitettavasti en häntä henkilökohtaista tavannut. Sen sijaa hänen innokkaita kannattajia oli koulu ja opiskelukavereissa runsaasti. He olivat löytäneet messiaanisen idolin, sen muistan. Hän oli paras monin – kaikin- superlatiivein.
Hänen kuolemansa oli uutinen, mutta muistiini se ei ole jättänyt tunnistettavaa jälkeä. Oikeastaan muistan vaan, että Arto Lampinen nousi hänen tilalleen ja että silloin ruvettiin puhumaan Ike Kanervasta.
Arto oli vanhan kypärälinjan, Huhtamäen juristi ja Ike vasemmalle ja neukkujen suuntaan suhteita rakentava nuorisoliittolainen. Juffen saappaisiin heistä ei ollut.
Kirja on yksilötarinana koskettava, tuntuu romaanilta. Se puoli vetää lukemaan politiikasta vähemmän kiinnostuneet . Kirjassa on draaman kaarta ja traagisuutta.
Juffe oli synkkä tarina kodista, uskonnosta ja isänmaasta.
Kirjan esittely Parempi – paras tuo mieleen muutamia niin kutsuttuja yleisiä viisauksia:
- Paras on hyvän pahin vihollinen,
- Juristista kyseen ollen – mikä ei ole kohtuus ei voi olla lakikaan.
- Voit olla paras, primus inter paras mutta et tieteessä ja politiikassa samanaikaisesti:
- Niemand kan zwein Herren dienen.
Mutta poliittinen ilmiö; remonttimies.
Remonttimies on fiksu vaalislogaani ja kun siihen liitetään haalarit, lakikirja ja urheilullinen varsi, niin se ei ollut hyvä, vaan paras.
Puoluetoverini Paula Eenilä pääsi lähelle samaa vaaleilla kutreilla työsuojelujuristin kypärän alla.
Loistavat arvosanat ja vaalimenestys on kova cocktail; se vaikuttaa, se huumaa.
Mikä sitten oli remonttimiehen idea
Se oli mielestäni kopio SDP:n Paasion -Sorsan uudesta linjasta: Kekkosen tukeminen ja neuvostosuhteisiin pääseminen varmistaa hallituskelpoisuuden ja mahdollisuuden toteuttaa yhteiskunnallisia uudistuksia kuten kansanterveyttä ja peruskoulua. Tavallinen maisteri Kalevi Sorsa oli tämän jo keksinyt.
Kokoomuksen remonttiryhmän ideassa oli kuitenkin pari pahaa heikkoutta: Uuden puolueen muodostaminen ja Ahti Karjalaisen kuningastiehen luottaminen. Ja siksi, vaikka sosiaalisessa markkinataloudessa oli ideaa ja vaikka KOP:n pääjohtajan Matti Virkkusen haastaminen osoitti rohkeutta, niin ei ainakaan jälkeen päin arvioiden toiminta vaikuttanut pyyteettömältä.
Oman uran rakentaminen yhtäällä ja toisaalla naiivi ripustautumine Kepun K-linjalaisten kanssa ei ollut vakuuttava. Ja pahinta oli tietenkin kiire, politiikan maratonissa on juoksun kanssa samoja piirteitä: Lahjakkuus ja hyvä harjoittelu eivät riitä, pitää sietää myös kipuja. Urheiluun liittyy toinenkin vertaus, jota palloilu harrastanut Juffe ei muistanut: Tarvitaan joukkue ja kavereita, joiden pitää myös tehdä maaleja.