Vilhelm Junnila ei ole kovimman mittapuun mukaan perusnaantalilainen, mutta kylläkin täällä kasvanut ja tänne juurtunut. Eli ei se ole ollut helppoa hänelle jättää Naantali. Varsinkin, kun kunnianhimoisella Vilhelmillä olisi voinut olla mahdollisuus tulla Naantalin äänikuninkaaksi , kun Toni Forsblom on laskussa eikä tuntematon Pauli Aalto-Setälä vielä riittävässä nousussa.
Mutta naantalilaista vahvemmin Vilhelm on uskollinen perussuomalisten ei soturi vaan luutnantti; Suuren Mestarin Halla-ahon ja hänen Purransa taikapiiriin kuuluva. Hän kuulee ja hyväksyy kuiskeen.
Se tarkoittaa, että puolueen etu ratkaisee. Turussa on Perussuomalaisten profiilissa pahoja puutteita Ville Tavion Naantalin muuton jälkeen. Ilman näkyvää veturia olisi muutoinkin laskeva kannatus trendi johtamassa Turussa katastrofaaliseen tulokseen.
Taktinen silmä taas sanoo, että Perussuomalaiset ensi eduskuntavaaleissa saavat mitä ansaitsevat ja voivat menettää vaalipiirissä pari paikkaa. Vaikka Vilhelmin kannatus on ollut maakunnassa vahvaa, niin Turun volyymi voisi olla pelastus tai ainakin riskin minimointia.
Ei Vilhelmistä Turun pormestaria tule – se ei ole tarkoituskaan – mutta voi hänestä ratikan vastustajana tulla jonkinlainen poliittisen kentän peluri. Toivomme jopa uskomme, että kyllä hän Naantalia muistaa, sillä tuo Naantalin kannalta tärkeä E 18 projekti on pahasti karilla. Siihen tarvitaan kaikki mahdollinen tuki kaikilta suunnilta.