Kerron nyt tarinan elävästä elämästä , miten säästöt eivät
ole syntyneet eivätkä synny. Kaupunginhallitus asettaa raamit, joihin
virastojen ja lautakuntien on omat budjetti esityksensä tehtävä. Virastot esittävät
erilaisia keinoja päästä tavoitteeseen. Useasti ehdotukset ovat sellaisia,
joita ei voi tai joita ei ainakaan toteuttaa, mallia kotihoidon kuntalisän
poistaminen. Operaation jälkeen kaikki ovat tyytyväisiä: Virkahenkilöt pesevät
kätensä todeten, että yritetty on, kun taas puolestaan luottamushenkilöt kehuvat, että saimmepa
estettyä katalat esitykset. Oomme sankareita kaikki.
Esitykset menevät kaupunginjohtajalle, joka poistaa ehdotuksista
yhden luottamushenkilöille hanakalan investoinnin esim. urheiluun liittyvän
kohteen ja samalla kaupunginjohtaja esittää prosenttiyksikön veronkorotusta.
Budjetti esitellään ja kehutaan, että tiukkaa on, mutta muutoin mene hyvin.
Kaupunginhallitus ryhtyy käsittelemään budjetti. Sitten kysellään, että mistä kulut muodostuvat
ja vastauksissa saadaan mapillinen selvityksiä ja selityksiä. Sitten
fundeerataan ja sonderaataan, että mitenkäs ne verotuotot taas muodostuivatkaan
ja varsinkin nyt, kun maailmassa on sellainen meno, että kyllä se tällaiselta näyttää.
Ja samat säkeet toisin päin seuraavalla kerralla. ja sitten välillä tietenkin
me ryhmässä vähän mietittiin, että mitenkähän tuon nyt tekisi vähän toisin, että
ei se olisi ihan sitä miltä näyttää.
Sitten karsitaan: Esimerkiksi historian kirjoituksesta luovutaan ja lyödään
budjetti kiinni muutamin pikkukorjauksin ja ylioptimistisin tulo-odotuksin ja samalla
estetään tai nipistetään kaupunginjohtajan veronkorotusesitystä neljännes.
”Huh huh”, sanotaan, mutta saatiinpa
tehdyksi. Sitten alkaakin joulupukin odotus ja kaikki hyvin tilinpäätökseen ja
ensimmäiseen talouden puolivuosiraporttiin asti. Pakolliset sosiaalimenot, sairaanhoitopiiri
pettivät, verotuloja ei kerry, satamakaan ei tuota, pitkäksi menee ja velka
kasvaa. Mutta ensi vuonna ja varsinkin sitä seuraavana vuotena kaikki on
toisin. Tehdään strategioita ja otetaan käyttöön parhaita käytäntöjä,
vannotaan. Nyt pitäydytään niukkaan kasvuun ja tiukkaan kuriin, ei palkata uusia
työntekijöitä, todetaan. No tietenkin pitää ottaa välttämättömiä sijaisia ja
muutamiin muihin kohteisiin pakollisia henkilöitä. Mutta eihän meillä töissä
ole vielä kuin 1300 henkeä, Turussakin on yli 13.000.
Ja loppujen lopuksi
tarkemmin ajatelleen ja suoraan sanoen suurin piirtein, eihän meillä ole suurempaa hätää ole, sillä onhan meillä vanhoja ylijäämiä, joilla tilinpäätöstappiot
hoidetaan ja henki on hyvä niin ennen muuta onhan Naantali rikas
kaupunki, jossa ei tarvitse rakentaa uusia kerrostaloja ei ainakaan kenenkään tutun
naapuriin ja toisaalta onhan meidän
tasapuolisuuden nimissä muiden
maille kaavoja tehtävä ja kalliisti
niille kunnallistekniikkaa rakennettava.
Mitään uusia ideoita ei ainakaan muiden tekemiä kannata edes miettiä.
Aurinkokin
paistaa ja presidentti täällä kesäisin asusta ja muumiväkeäkin lappaa, niin,
että kaikki hyvin kaupungissa, ja vaikka väkiluku ei kasvakaan, niin onhan meille loistava tulevaisuus takana.
Luostarikausi, kylpyläkausi, sataman suurteollisuuskausi ja onhan se ainakin
jostain se uusi kukoistus tullut.
MR Tarinalla ei tietenkään mitään yhteyttä toiselämään: tämä on fiktiivinen kauhautarina siitä, miten voisivat asiat olla, elleivät ne olisi vielä huonommin.
