Tunnelma on jouluinen. Maa valkoisena ja on odotusten aika.
Istuskelimme eilen vuonna 1965 Naantalin Yhteiskoulun jättäneiden
luokkatovereiden kanssa Föri-baarissa. Kaikki tuon VIIIB luokan oppilaat ovat
elossa ja kaikki päässeet jo eläkkeelle. Velvollisuudet on hoidettu ja nyt on aktiviteettien
aika. Ei siis huono asetelma.
Minulta kysyttiin, että jännittääkö huomisen vaalin odotuksen jännityksestä.
Opettajat pyysivät vastausta kouluarvosteluasteikolla:
korkein jännitys > arvo 10 ja alhaisen EVVK-taso > arvo 4. Ennen kuin ehdin vastata,
ehdotti ystävällinen äidinkielenlehtorina toiminut tyttö 8. Hyväksyin. Niinhän
kelpo oppilas toimii.
En ole laskenutkaan kuinka monissa vaaleissa olen ollut, mutta nyt sen teen: Nämä
ovat 12. kuntavaalit. Eduskuntavaaleja on kuusi, presidentin valitsijamiesvaaleja
kolme ja yhdet eurovaalit. Yhteensä 22.
Aloitetaan tuosta
joulutunnelmasta. Lasten joululahjat on yksi ulottuvuus. Nehän tulevat tuntemattomuudesta ”yllättäen ja pyytämättä”. Mutta lahjat pitää
ansaita: Olla auttavainen ja kiltti.
Toinen on sitten se inhorealistinen jouluporsaan kysymys uskosta
joulunjälkeiseen elämään. Tätä voi kutsua realismin ja toivon väliseksi
ristiriidaksi. Naantalissa on yli 200 ehdokasta ja vain neljännes tulee
valituksi. Matemaattinen todennäköisyys valinnasta
ei ole korkea.
Miten sitten
käytännössä: Tilanne on joululahjan saannin ja jouluporsaan aseman
välimaastossa.
On muistettava, että vaalit eivät ole koulun päästötodistus tai
työnottotilanne. Valinta on satunnaisotosta parempi. Mutta missään tapauksessa
vaalitulos ei ole minkään sorttinen henkilöiden paremmuusmittaus. Se on
kansanvaltaa. Hyvästä tuloksesta ei kannata ylpeillä eikä huonosta tarvitse katkeroitua.
- Kevennykseksi muisteltakoon: Entinen eduskunnan talouspäällikkö Bjön Feiringin maksoi ennakkoa kansanedustajille
ennen vaaleja. Ihmetellen häneltä kysyttiin, että kuinka hän uskaltaa? Hän viisas vastaus kuului: ”Herrasmiehet
maksavat velkansa aina ja muut tulevat valituksi”.
Mikä sitten saa ”täysjärkisen” ryhtymään tällaiseen
ruljanssiin. Jalo ajatus kansanvallassa alun alkaen on ollut velvollisuus. Se
näkyy esimeriksi siinä, että luottamustoimesta voi kieltäytyä vain perustellusti.
Näinkin voi olla, mutta useimmiten kysymys on yhteiskunnallisen vakaumuksen,
pyrkimisen ja nosteen kombinaatiosta. Hyvä olisi, jos nämä tekijät olisivat balanssissa.
Pitäisi olla selvä näkemys. Ja sitten täytyy olla omaa halua olla esillä, mutta sitäkin tärkeämpää
on, että muutkin uskoisivat ehdokkaan
mahdollisuuksiin hoitaa yhteisiä asioita. Ja sitten vielä eduksi luettaisiin ehdokkaan kiinnostus oppia
uusia asioita ja rohkeutta tuoda esille omia näkemyksiään. Mutta tuloksellinen toiminta vaati ennen muuta
kärsivällisyyttä sietää monenlaista.
Aika usein tällainen pitkän linjan konkari joutuu miettimään
itse ja vastaamaan toisten kysymyksiin: Eikö
hallintoon tarvita uusia luovia
näkemyksiä? Kyllä vaan yhtäältä, mutta toisaalta vasta-ajatus kuulu: ovatko
tieto, kokemus ja luovuus toisiaan poissulkevia tekijöitä. Voi olla tai sitten
ei.
Sitä arvioita ei tarvitse vaalista puhuttaessa tehdä itse. Sen tekevät
äänestäjät.
Ps. Hauska kirjoitusvirhe sattuma, jota ei oikeinkirjoitusohjelma
korjannut. Olin kirjoittanut: Ovatko, tieto, komeus ja luovuus tosiaan
poissulkevia? Mistäköhän tällainen lipsahdus tähän yhteyteen, ei ainakaan
kirjoittajasta.
27.10.2012 mr
