Harvard professorit Kenneth Rogoff and Carmen Reinhart puolustautuvat FT:ssa ja tuovat omia näkökohtia / selityksiä esiin kirjoituksessaan: Tiukka
talous ei ole ainoa vastaus luotto-ongelmaan ( Austerity is not the only
answer to a debt problem)
Politiikan tekijöiden on käytettävä
kaikkia käytettävissä olevia keinoja, on professorien lähtökohta. Yksinkertaistaminen on pahasta. Kommenttina tähän: Vähän siitä taisi
olla kysymys mainittujen professorien tutkimuksessa tai ainakin sen
tulkinnassa. 90 velkarajan ylityksen negatiivien vaikutus kansantuloon, oli
juuri tuota yksinkertaistusta ja kun se oli tehty vääriin tietoihin perustuen,
ei ole ihme, että nyt mennään kovalla vauhdilla toiseen suuntaan ja ehkä yhtä
huterin perustein.
Talous on liian tärkeä asia annettavaksi ekonomitien päätettäväksi, onkin koko
sopan tärkein opetus. Toisaalta presidentti Franklin D Rooseveltin kaipaamia yksikätisiä ekonomisteja on nyt
ilmaantunut. Hänhän aikanaan toivoi, sanottaisiin selkeästi jotain eikä aina
yhden kannan perään heti sanottaisi toisaalta (on the other hand).
Rogoff ja
Reinhart muistuttavat, että he ovat olleet valikoivan elvytyksen kannalla. Infrakohteiden
pitää olla pidemmällä tähtäimellä kasvua tukevaa eikä siis syömävelkaa. He
eivät myöskään näe, että laman aikana pitäisi vyönkiristystä toteuttaa liian
tiukasti. Tosin heidän mielestä Euroopan perifeeristen alueiden liikkumavara on
markkinoiden paineessa pienempi ja siten vaihtoehdot ovat vähissä..
He pitävät ultra-keynesiläisten
ehdotuksia elokuvien Star Treck matkailuna menemisenä alueille, joista ei ole
kokemusta. Tämän lisäksi samat tahot vähättelevät lainakorkojen
nousumahdollisuutta; Velkaa ei hetkessä makseta pois, sen sijaan korko voi
nousta äkkiä, ihan kuten se laskikin.
Markkinatekijät pörssi arvot vastaan
bondit , kehittyvien talouksien toimet
ja ovat arvaamattomat ja kukaan ei voi olla varma alhaisen korkotason
pysyvyydestä. Viimeistään seuraavana vuosikymmenenä muutosta voidaan odottaa.
He ehdottavat, että hallitusten on
oltava valmiit alas kirjaamaan epävarmoja
saataviaan, joita on maksukyvyttömiltä rahalaitoksilta, velkakriisimailta tai kiinteistöpanteilla
varustettuja lainoja (USA:ssa).
Erityisesti Euroopassa kohtuulliseen lopputulokseen pääsemiseksi
tarvitaan suuri
siirtoja Saksasta perifeerisiin maihin.. Mitä pikemmin
tämä piilossa oleva siirtotarve tulee
selkeästi näkyviin, sitä nopeammin Eurooppa
voi löytää tien vakaalle kasvu-uralle.
Myös muita keinoja heidän mielestä on, kuten
pakkolainat eläkelaitoksille, vakuutusyhtiöille ja pankeille. Euroopassa on
sotavellille aikoinaan löydetty omat kohderyhmät.
Lukemalla tosi Keynesiä (How to Pay for the War) eikä kuuntelemalla punaisia
keynesiläisiä voimme ymmärtää
tulevaisuuttamme.
Ja vielä on esitetty inflaation
kasvattamista 4- 6 prosenttiin. Vaikkakin vain kerran 75 vuodessa näin voidaan tehdä, voisi nyt olla aika, että keskuspankit voisivat uhrata uskottavuuttaan heikentämällä
julkisten ja yksityisten velkojen arvoja ja täten voitaisiin nopeuttaa asuntojen
ja kiinteistöjen reaaliarvojen laskua.
He viittaavat myös, että Rakenteenmuutokset
kuuluvat aina yhtenä osana järjestelyjä esimerkiksi USA:ssa on tehty ehdotuksia
verolakien muuttamiseksi.
Ja lopuksi tieteen tekijät puolustautuvat:
-
Käynnissä on akateemista keskustelua
korkean velan riskeistä. Olemme vakuuttaneita korkean velan ja alhaisen kasvun
yhteen kuuluvuudesta. Me emme saa mennä ansaan ja luulla, että korkea velkataso
ei olisi ongelma.
Keynes ei ollut välinpitämätön korkeaa velkaantumista kohtaan. Miksi meidän
pitäisi olla?
Keskustelu akateemisella tasolla on poliittista ja leimakirveet ovat herkässä.
Pelissä on tietenkin myös suuri linjakysymys: yksityisen 7 julkinen tai ja säätelyn / talousvapaus.
Tuntuisi jotenkin
ymmärrettävämmältä ja hyväksyttävämmältä, jos kriisistä selviytymisen kovia
keinoja kohdennettaisiin myös kaikkein kantokykyisimpiin talouden pelaajiin. Nythän on käynyt päin vastoin ainakin USA:ssa: Hyväosaisten varallisuusosuus sen kun lisääntyy ja 93 prosentin enemmistön varallisuus laskee.
Professorien kalupakista nostetut neuvot tuntuvat melkeinpä hyviltä, mutta niillä on sama vika kuin muillakin:niiden
toteuttaminen ei ole helppoa.
Eurooppa on nyt niin moninkertaisessa
satimessa. Taloudessa on todellisia ongelmia , mutta politiikassa ollaan lähes umpikujassa. Oikeita päätöksiä ei pystytä tekemään. Hallitukset koko
maanosassa ovat heikkoja, ja joka puolella suurimmat esteet ovat kansalaisten
tuen puutteessa. Euroalueen ja Euroopan solidaarisuudelle ei ole tilausta, vaikka se olisi pitkällä tähtäimellä
kaikkien etu. Siihen ei päästä siksi, että sitä on yhtäältä niin helppoa halvoilla
keinoilla vastustaa ja toisaalta puolustajilta puuttuvat rohkeus ja keinot. Ja juuri nyt mitään ei voi tapahtua ennen Saksan syksyn
vaaleja, jonka tulos ei varmaankaan vielä ole kenenkään tiedossa.
Työväenliike eli sosialidemokratia on ymmällään ja haparoi uusien villitysten perässä. Matkimalla ei hyvää tule.
