Kansa ajaa omia
etujaan, otsikolla HS. kirjoittaa tutkimustuloksista ja niistä tehdyistä
arvioista mm:ssa seuraavasti:
- Nuoret eivät halua
lyhentää opiskeluaikoja, keski-ikäiset pelkäävät eläkeiän korotuksia,
ja yli 65-vuotiaat vastustavat tiukasti julkisten palveluiden yksityistämistä. -
Ehdotukset kestävyysvajeen kuromiseksi noudattavat päinvastaista
logiikkaa. -
Esimerkiksi juuri eläköityneet 65-vuotiaat kannattavat eniten eläkeiän
nostoa ja työssäkäyvät työttömien velvollisuutta vastaanottaa tarjottu
työ. -
SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen ei ole tuloksesta yllättynyt. Hänen
miestään kriisitietoisuus ei ole yltänyt kovin syvälle suomalaisiin. -
Kansa on kriisitietoista, mutta ei halua luopua
omista eduistaan.
Asia selviää HS:n TNS Gallupilla teettämässä tutkimuksessa, jossa
selvitettiin kansalaisten suhtautumista rakenneuudistuksiin.
Lähes seitsemän kymmenestä suomalaisesta sanoo, että hallituksen
pitää tehdä vaikeita rakenneratkaisuja syksyn aikana. Kriisitietoisuus
on saavuttanut parhaiten kokoomuksen kannattajat, joista lähes kahdeksan
kymmenestä pitää ratkaisuja tarpeellisena.
Joukon viimeisenä tulevat vasemmistoliittolaiset, joista vain hieman
yli 60 prosenttia katsoo ratkaisut välttämättömiksi.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd)
näkemykselle uudistusten laajuudesta alkaa kuitenkin olla käyttöä,
kun hallituspuolueet kokoontuvat budjettiriiheen päättämään rakenneuudistuslinjauksista.
”Urpilainen sanoi elokuussa, että pitää tehdä ratkaisuja, jotka
sattuvat kaikkiin”, muistuttaa toimialajohtaja Juhani Pehkonen
TNS gallupista.
Tarvetta Urpilaisen menetelmälle nostaa paitsi se, että nykyhallitukseen
mahtuu kuusi puoluetta mutta myös se, että suomalaiset ovat haluttomia
luopumaan omista eduistaan.
Niinhän se on ellet sinä, en minäkään tai miksi minä kun et sinäkään. Ja sama monikossa. Tänään
aamulla Juha Sipilä lausui TV:ssä ihan kristillisen
etiikan tai sosialidemokraattisen ajattelun mallin mukaisesti, että niiden,
joilla paljon on, pitäisi luopua enemmästä. Hän totesi, ettei muutos tapahdu käden käänteessä, se vie ehkä
vuosikymmenen.
Sanat sattuivat, osuvia eikä ole ihme, että hänen asemansa vahvistuu. Mutta varsinainen
kysymys kuuluu, onko hänellä myös valmiutta näiden asenteiden mukaiseen
toimintaan. Oppositiojohtajan asema on helppo; puheet eivät joudu koetukselle, päätöksentekemisen testiin. Juha Sipilä ei liioin aio kantaa entisten hallitusten keskustajohtoisten siis Jäätteenmäen, Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten menneitä syntejä.
Timo Soini on
taitava. Senhän tiedämme. Nyt hän kertoo, että heidän on pakko seuraavien
vaalien jälkeen mennä hallitukseen. Syy ei ollut kuitenkaan suomalaisten asian
ajaminen, vaan se, että heidän kannatus ei kestä hallituksesta ulosjäämistä.
Siinähän on isänmaallisuuden ydin paljaana näkyvissä. Mutta kuka sen huomaa!
HS:n
vieraskynässä Lauri Ihalainen kirjoitti hienosti nykyasetelmista esimerkiksi
eläkeasiasta näin:
- Eläketurvakeskuksen mukaan todellinen eläkkeellesiirtymisikä on
jatkanut nousuaan ja on nyt noin 60,9 vuotta. Nousua edellisestä vuodesta
oli 0,4 vuotta. Myönteisen kehityksen taustalla on monia syitä.
Tämän
saman asian tunnistamme paikallisesti esimerkiksi Naantalin kaupungin eläkeiän
nousun muodossa. Tämä tilastotieto todistaa myös implisiittisesti – ei suoraan mutta sisäänrakennettuna – sen, että eläkeiän korottamisvaatimuksissa ei ole kyse
työurien pidennyksestä eikä siitä, että EK:ssa ajateltaisiin ihmisten
mahdollisuutta tehdä pidempää työtä, vaan taas kerran taustalla on rikkaiden raadollinen
tavoite: Eläkemaksun alentaminen nyt heti! Taas voitaisiin jakaa omistajille
enemmän! Mistään Urpilaisen vaatimasta vastavuoroisuudesta ei ole tietoakaan.
Tässä yhteydessä otetaan aika pian mittaa siitä, onko kaikkien osallistuminen taakankantoon kaikkien tavoitteina, vai onko sama meininki jatkumassa, että
palkansaaja-kuluttaja maksaa ja pääoman omistaja tienaa.
Lauri
Ihalainen kuvasi myös työelämän yleisempiä muutontrendejä ansiokkaasti:
- Työnantajan ja työntekijän välisessä suhteessa oli aiemmin jotain
enemmän kuin juridisessa työsopimuksessa tai työehtosopimuksissa.
Työsuhteessa vaihdettiin rahan lisäksi muutakin työsuhteen onnistumisen
kannalta ratkaisevan tärkeää, kuten luottamusta ja myötämielisyyttä.
Nimenomaan keskinäiselle luottamukselle perustunut sopimus on murentumassa. - Sosiaalisessa mielessä on tapahtunut huomattava muutos aiempaan
verrattuna. Epävarmuus työpaikasta ja turvattomuus työelämässä
ovat lisääntyneet.
Liian moni tuntee itsensä tarpeettomaksi ja arvottomaksi. Ei riitä,
että tekee työnsä hyvin ja sitoutuu työpaikkaansa. Irtisanomisuutisia
tulee liian tiuhaan tahtiin. - Palkkausjärjestelmät ovat muuttuneet, mutta samalla myös työnantajan
tarjoamat kehittymismahdollisuudet ja perinteinen huolenpito
ovat heikentyneet. Työntekijältä odotetaan venymistä, vastuunkantoa,
lojaalisuutta sekä sitoutumista työhön. Vastavuoroisuus olisi
tässä paikallaan. Muutoksen ja turvallisuuden tulee olla tasapainossa. - Työelämässä olisi osattava paremmin ja ennakoivammin
yhdistää joustavuus ja turvallisuus. Paikallisen sopimisen pelisääntöjä
on tarpeen kehittää. Lisäksi tarvitaan mittavia panostuksia koulutukseen,
jotta siirtyminen työstä ja ammatista toiseen helpottuisi. Tässä
koulutusoikeus ja sen verokannustimet ovat tärkeitä uudistuksia.
Työntekijöiden hyvinvoinnilla ja tuottavuudella on toisiaan tukeva
yhteys. Tämä yhteys käy yhä merkittävämmäksi suomalaisen työn muuttuessa. - Suomesta on hävinnyt kymmenen viime vuoden aikana yli 100000 teollista työpaikkaa, ja teollisuuden osuus
työllisistä on enää 16,4 prosenttia. Tästä huolimatta työpaikkojen
toimintatavat ja johtamisen periaatteet perustuvat edelleen pitkälti
massatuotantoajan ihanteisiin. Uudenlainen työ vaatisi uudenlaista
ajattelutapaa. Tukea sopeutua muutokseen pyritään antamaan erilaisilla
toimilla ja hankkeilla, mutta julkinen valta ei voi ratkaista kaikkea:
yrityksissä ja työpaikoilla on tehtävä niiden omista lähtökohdista
nousevia uudistuksia. Siinä onnistumiseksi on pyrittävä palauttamaan
ihmisten työnilo ja innostus.
Tämä kaikki Laurin kirjoituksessa on harkittua, mutta on siinä
pieni yksipuolisuuden leima. Tapahtunut muutos edellyttää kuten Lauri sanoo: ”uudenlainen
työ vaatii uudenlaista ajattelutapaa”. Kyse ei ole vain työnantajista, vaan myskin
työntekijöistä.
Uusi ajattelutapaa tarkoittaa ja sitä vaaditaan joustavuutta ja
venymistä ehkä joissakin paikoissa liikaakin. Mutta se vaatii myös tinkimätöntä
työn suorittamista ja työnantajan tavoitteiden puolesta toimista.
Joustamattomuus: ”ei kuulu minulle”, ei kuulu tähän eikä mihinkään muuhunkaan
aikaan. Varsinkin pienemmissä työpaikoissa toimiminen edellyttää sellaista vuorovaikutusta, että
todella ponnistellaan yhteisen tavoitteen puolesta ja tehdään hommat kunnolla.
Ja tietenkin nautitaan myös työn tuloksista. Julkisella sektorilla aina silloin
tällöin näyttää unohtuvan se, että ollaan palvelemassa kuntalaisia eikä komentamassa heitä.